Olen nämä tapaukset valinnut kertomukseni taustaksi ja koittanut ne esittää niin asiallisina ja aikansa mukaisina kuin mahdollista. Mutta päämaalini on kuitenkin ollut toinen, olen heikkoin voimaini mukaan tahtonut antaa yleisen kuvan Räävelin ympäristön oloista työorjuuden loppuajoilta. Sentähden ei kertomukseni tarkota ainoastaan Mahtraa ja niitä seikkoja, jotka Mahtran rauhattomuuksien kautta ovat jälkimaailmalle tulleet tunnetuiksi, vaan olen muitakin sen aikuisia tapauksia ja henkilöitä vapaasti liittänyt kertomukseni yhteyteen, enkä ole kaikkia henkilöitä ja paikkoja maininnut omalla nimellään.
Kertomukseni henkilöt voidaan jakaa kolmeen ryhmään. 1) ne, jotka nimitän oikealla nimellään, kuvailen kuinka he todenmukaisesti ovat Mahtran surunäytelmässä osallisina olleet, 2) ne, joiden nimet olen muuttanut taikka joiden elämää olen vapaasti kuvannut, ja 3) ne, joiden luonteet kertomukseni eläväksi tekemiseksi ovat kokonaan mielikuvitukseni luomia, vaikka tosin tähän olen niin paljon kuin mahdollista koittanut saada eläviä esikuvia.
Ihmisten ja palkkain nimiä on täytynyt muuttaa, koska moni kuvatuista henkilöistä vielä elää, taikka elävät heidän jälkeläisensä. Mutta kertomuksessa voi kuitenkin esiintyä yhtä ja toista, joka heille ei ole mielenmukaista. Olen jättänyt nimet muuttamatta, kun ei mielestäni kertomuksessa ole ollut mitään yksityisiä henkilöitä loukkaavaa.
Voin vielä mainita, että se mitä olen kertonut niistä tapauksista, jotka ovat välillisessä yhteydessä Mahtran sodan kanssa, perustuu myös tosiasioihin, vaikka ei kaikki ole tapahtunut juuri samoilla paikoilla ja samoina aikoina. Mutta itse Mahtran sodan kuvaukset perustuvat täydellisesti todellisuuteen. Niihin olen kerännyt aineksia sekä asiakirjoista että Mahtran sodassa vaikuttavien henkilöiden muistiinpanoista ja siihen aikaan eläneiden suusanallisista kertomuksista. Muiden muassa on kirjailija G. E. Luiga ystävällisesti antanut käytettäväkseni erään Mahtran sodan päähenkilön, Mahtran senaikuisen kunnan vanhimman Hans Tertsius'en kirjalliset muistiinpanot. (Tertsius kuoli 12 p. lokak. 1900 Om siirtokunnassa Siperiassa, jossa herra Luiga silloin oli lukkarina ja opettajana.) Mainitut lähteet eivät aivan joka kohdassa ole toistensa kanssa yhtäpitäviä, mutta kuitenkin ovat ne pääasiassa todenmukaisia.
Rauhattomuuksien syntymäpaikoilla olen itse käynyt ja siellä erinomaisella mielenkiinnolla koonnut tietoja vanhoilta henkilöiltä, jotka kaiken ikänsä ovat siellä eläneet ja jotka itse ovat nähneet "Mahtran sotatapaukset".
Kertomuksen kirjoittaja.
I.
VOUTI, KUPIAS JA AITTAMIES.[1]
"Uusia ahteita maahan, te vetelykset! Mitä rukoushetkeä te pidätte? Rukoilkaa kuinka paljon hyvänsä, helvettiin joudutte kuitenkin kaikki laiskuutenne tähden!"
Ei hän kuitenkaan ole niin paha, tuo leveäleukainen, tukevakasvuinen musta ukko nokisen oven korvalla pölypilven sisässä. Hän rähisee ja sadattelee aina tapansa mukaan, kun ei tiedä millä tavalla saisi vähänkin eloa noihin pehkuissa liikkuviin, hämäriin tonttuhaamuihin. Hän on suuren vastuunalainen, jos ei hän melua ja huuda, jos ei hän voi pitää hereillä vetelyksiään, jos ei työ tule tehdyksi määrätyllä ajalla. Ja vaikka hän ärjyy ja soimaa ja etsii yhä voimakkaampia haukkumasanoja, väräjää hänen avaran suunsa pielissä salainen hymy, jonka hän pian kätkee laajan leukansa tiheään partaan, joka paksuna nukkana peittää hänen kurkkunsa alaosan ja ulottuu puoliväliin kaulaa. Ei Vidisten Mart, moision riihen lämmittäjä ole niin kova kuin hänen sanoistaan voisi luulla. Kaikki vetelykset sen hyvin tietävät ja he laskeutuisivat huolettomina pehkuille pitkäkseen, jos vain ei voutikin seisoisi siellä keppi kädessä ja jos ei hän, tuo pitkä luiseva, harvapuheinen hongankolistaja alituisesti pahalla tuulella ollen yhä käyttäisi keppiään, jolla on paljon tehokkaampi vaikutus, kuin Riihi-Martin haukkumasanoilla.