"No, kuinka on? Lasketko vaimosi moisioon tekemään päivätöitä ja hakemaan kehruita? Jos lasket, niin päästän kätesi raudoista."
"Jos hänelle annetaan moisiosta syödä, niin lasken, muuten en, vaikka minut kappaleiksi hakattaisiin!" vastasin. Samassa valtasi minut sellainen vihanpuuska, että ravistin kovasti raudoissa riippuvia kahleita ja huusin kovalla äänellä: "irrottakaa käteni!"
Sotamiehet kutsuttiinkin sisään, he irrottivat käteni raudoista. Mutta ei minua sittenkään vielä laskettu menemään. Kirjoittaja rupesi kirjoittamaan niin että rapisi ja oikeusherra kysyi:
"Kuinka monen päivän työläinen sinä olet?"
"Seitsemän päivän työmies!"
"Kuinka sinä, tomppeli, vastaat!"
"Minä vastaan oikein."
Nyt laski herra molemmat kätensä minun olkapäilleni, pisti nenänsä minun nenäni kohdalle ja haisteli, olinko juonut viinaa, kun olin niin rohkea. Mutta ei mitään — olinhan, Jumalan tähden, raitis. Mitä nyt tehdä? Ei muuta kuin alkaa taas uudestaan samaa laulua ja kysyy, kuinka monen päivän työläinen minä olen. Vastaan hänelle niinkuin ennenkin.
"Vait lurjus!" karjuu hän mulle. "Luuletko nyt paimenpoikain kanssa puhuvasi? Etkö tiedä, että puhut oikeusherran kanssa."
"En ole herralle valehdellut, puhun oikein", vastasin minä.