"Mutta kyllä te olette arka, neiti Marchand? Katsokaa minua — pelkäänkö minä? En hituistakaan! Olenhan minä mies, mutta te olette nainen, neiti Marchand."
"Kuno, sinä miellyttäisit minua enemmän, jos et olisi niin rohkea", vastasi opettajaneiti ahdistus rinnassa.
He alkavat kiireesti astua kartanolle. Kiiruhtaja on neiti Marchand. Hän pitelee lapsia kädestä ja vetää heitä mukaansa. Tahtoen tai tahtomatta hän rientää sinne päin, josta huuto kuului. Mutta tuskin ovat he päässeet pari askelta, kun opettajaneidin jalka jälleen jäykistyy ja hänen hienoille siroille kasvoilleen ilmaantuu uusi tuskainen tunne.
"Vielä yksi onneton!" hän sopertaa, "ja vielä naisihminen!"
Tallista kaikuu Kulbi-Kaien läpitunkeva vinkuminen.
"Lähtekäämme pian kotiin, neiti Marchand!" huutaa nyt myös Ada von Heidegg hiukan pelonalaisena, sillä kouluneidin hirmuinen säikähdys vaikuttaa häneenkin.
"Ada, piestäänkö naisiakin vitsoilla?" kysyi ranskalainen neiti kalpein huulin.
"Piestään, neiti Marchand!"
"Kuka heitä pieksee?"
"Vahti."