"Mutta jos hänellä siihen olisi ollut kyllin syytä? Sehän on mahdollista. Mutta olkoon miten on, sitä en ole kuitenkaan milloinkaan kuullut, että ainoastaan kantajan syyttämisen perusteella rikollisia tuomitaan, ilman että heiltä itseltään mitään kysytään. Tuo on — suokaa anteeksi — hieman yksipuolinen tuomitsemistapa ja sentähden kohtuuton, väkivaltainen — — —."
Syvä puna muutti paronin kauniit kasvot tummiksi. Loukkasiko häntä tuo oikea huomautus, vai hävettikö häntä? Mutta sittenkään ei hän menettänyt mielenmalttiaan.
"Te voitte olla oikeassa, ettemme, isäni ja minä, ole huomanneet oikein seurata lakitieteellisiä sääntöjä", hän vastasi. "Mutta se on kuitenkin varma, ettemme itse asiassa ole päätöksessämme erehtyneet."
"Mihin te perustatte varmuutenne?"
"Me tunnemme miehen, joka isännöitsijää ahdisti. Hän on jo ennen osottanut intohimoista, väkivaltaista luonnetta, jota siitä syystä jo ennenkin on rangaistu. Toiseksi tunnemme talonpoikaisneitojen huonon tavan, että ottavat yöllä nuoria miehiä luokseen."
"Mutta tunnetteko sitten isännöitsijä Winterin elintapoja?"
"Minä en tiedä mitään — olen täältä ollut kauvemmin aikaa poissa — — —."
"Vai niin! Mitä sanotte sitten siitä, herra paroni, jos isännöitsijä Winter itse halusi yöllä päästä tytön luo, mutta ei päässyt, kun tytölle toinen oli rakkaampi ja kun tuo rakkaampi luulevaisuudesta tai tytön suojelemisen halusta näytti isännälle tien takaisin omaan huoneeseen?"
Herbert katseli suurin silmin puhujaa.
"Neiti Marchand, te tiedätte jotakin tuosta asiasta?" virkkoi hän sitten.