"Voi olla. Mutta tiedättekö, kuinka hän kohtelee naisia, jotka ovat hänen mielivaltansa alaisia?"
Herbert ajatteli.
"Jos oikein muistan, niin puhuttiin monta vuotta sitten, että Winterille oli sattunut joku julkinen hairahdus. Mutta tarkemmin en asiaa tunne."
"Te voitte helposti saada siitä selvää. Minulle vakuutettiin, että kaikki ihmiset täällä tietävät, ettei isännöitsijä Winter ole mies, johon naiset voisivat luottaa. Julkisia 'hairahduksia' on hänelle sattunut useampiakin. — — — Sitä vastoin ei rangaistujen, syytteenalaisten elämästä tiedetä mitään pahaa. Tyttö, jonka itse tunnen ja josta olen kuullut toistenkin arvosteluja, ei elämässään ja käytöksessään ole antanut epäluulolle minkäänmoista aihetta. Hän on jo monta vuotta liikuttavalla uskollisuudella ja mielenlujuudella rakastanut miestä, joka köyhyyden tähden tuskin koko elinkautenaan voi häntä vaimokseen pyytää. Hänen uskollisuutensa on niin luja, että hän erään toisen, hyvin itsepintaisen sulhasen, joka hänelle voisi tarjota kaikkia, mitä tuollainen talon tyttö saattaa itselleen toivoa, miltei väkivallalla luotaan torjui. Opmannin puhe siis, että tuo tyttö miesten, monen miehen kanssa yöllä pitäisi seuraa, ei voi olla oikea. Mutta tyttö ei ole niinkuin hän on vakuuttanut ja niinkuin hänestä uskotaankin, omaa sulhastaankaan yöllä ottanut vastaan, vaikka kyllä sellaiset seurustelut täällä maassa kuuluvat olevan tapana. Mutta minun mielestäni on aivan mahdotonta, että tuo siisti, siveä tyttö voisi yllyttää sulhastaan pieksemään omaa isäntäänsä. — — — Nuoren miehen tavoista on myös kuultu pelkkää hyvää. Hän saattaa tosin olla kiivas ja kovapintainen, mutta sellaisia hairahduksia kuin opman Winterille, ei hänelle milloinkaan kuulu tapahtuneen. — — — Ei siis huomaa mitään pätevää syytä, minkätähden opmannia paremmin pitäisi uskoa kuin noita kahta. Mutta niinkuin jo sanoin, en ensinkään ymmärrä teidän tuomiotanne, joka yksin perustuu opmannin syytöksiin."
"Me olemme tottuneet uskomaan ylempiä ja sivistyneitä palvelijoitamme enemmän kuin talonpoikia", vastasi Herbert hiljaa ja nousi, kävellen alakuloisena pari kertaa edes takaisin. "Mutta on mielestäni ikävää, jos isä ja minä tässä asiassa olemme erehtyneet ja jos meidän tahdostamme on jollekin vääryyttä tehty. Voitte varmasti luottaa siihen, neiti Marchand, että rupean perinpohjin tutkimaan asiaa."
"Tiedättekö, herra paroni, kuinka suuren rangaistuksen molemmat syynalaiset ovat saaneet?"
"Tytön piti saada kahdeksantoista vitsanlyöntiä; pojan rangaistus jäi oikeusherran määrättäväksi. Minä en ole vielä muistanut kysyä, kuinka suuri hänen rangaistuksensa oli."
"Kahdeksankymmentä kepinlyöntiä paljaalle iholle, herra paroni", sanoi neiti Marchand tuskaisena ja hänen mustat silmänsä liekitsivät. "Mies, vaikka kyllä vahva kuin jättiläinen, on siitä sairaana. Ja sairas on tyttökin. — — — Uskallanko kysyä, herra paroni, oliko teidän rangaistusmäärässänne mitään koventavaa lisäystä?"
"Ei."
"Kuka oli rangaistusta annettaessa peräänkatsojana?"