"Teidän täytyi?" kysyi Juliette.
"Niin. — — — Me olemme tottuneet kuulemaan vanhempaimme sanaa ja ottamaan huomioon heidän neuvojaan. Meidän ymmärtääksemme se on lasten velvollisuus vanhempia kohtaan. Meitä on niin kasvatettu ja opetettu, ja sitä vaatii meidän siveysoppimme."
"Ei mikään siveysoppi vaadi, että lasten pitää vasten omaatuntoaan noudattaa vanhempain mieltä. Silloinhan pitäisi lapsen vanhempain käskystä myöskin varastaman."
"Tuo vastaus ei minun mielestäni pidä paikkaansa, neiti Marchand", vastasi nuori paroni hieman kärsimättömästi. "Minä tarkotin vain, että isäni on minua paljon vanhempi, että hänellä on enemmän kokemusta kuin minulla, että hän paljon paremmin tuntee ihmiset ja olot kuin minä; sentähden pidin velvollisuutenani myöntyä hänen tahtoonsa ja kuulla hänen neuvoansa."
"Ja tuo neuvo oli."
"Hän luuli, että pehmeys niin suureen rikokseen nähden olisi suorastaan vahingoksi. — — — Tytön rankaiseminen moisiossa oli oikeastaan huojennusta. Jos olisimme lähettäneet Miinan haagioikeuteen, olisi hän kaikissa tapauksissa siellä saanut ruumiinrangaistusta ja tietysti paljon kovempaa."
Juliette huokasi. Joka puolella kohosivat hänen mielestään keskiaikaiset, vahvat ja korkeat väkivallan muurit. Alemman säädyn ihmisiä varten ei ollut olemassakaan muuta kuritusta kuin ruumiinrangaistus — kepeillä ja vitsoilla opetettiin kansalle hyveitä ja siveysoppia, samoin rangaistiin myös rikoksia. Ja tuo nuori, oikeisiin mielipiteisiin tottunut mies, oli niin täydellisesti noiden olojen vaikutuksen alaisena, että hän kätki paremmat tunteensa ja aikeensa ja vanhempain, miespolvia kestäneen katsantotavan mukaan yhä edelleen harjotti vääryyttä, pitäen sitä vielä velvollisuutenaan vanhempiaan kohtaan. — — —
Sanomaton suru täytti neidon mielen. Hänestä tuntui kuin olisi hän murehtien istunut raunioiksi rauvenneen ihanteen ääressä. Hän oli paljon toivonut tuosta miehestä, mutta hänen täytyi nyt nähdä, että kaikki oli ollut haaveilua. Paroni oli liian voimakkaiden vaikutteiden alainen, ja hänen luonteensa vastuksien voittamiseksi nähtävästi liian heikko. Hän oli luvannut enemmän kuin saattoi täyttää. Hänestä tulisi epäilemättä samanlainen moision isäntä kuin toisetkin olivat. Häntä ehkä vain talonpojat ja palvelijat sanoivat "hyväksi herraksi", koska he enimmästi tunsivat kovia herroja. Mutta kuinka suuri ero oikeastaan oli hyvän ja pahan herran välillä? Hyvä herra vaati talonpojilta samaa kuin pahakin, hänen tapansa ja ulkomuotonsa vain saattoi vaatiessa olla vähän lempeämpi; toisinaan hän ehkä kolmenkymmenen lyönnin asemesta määrää vain kahdeksantoista. — — —
Juliettella ei ollut halua jatkaa tuota heille molemmille niin kiusallista selittämistä, sentähden hän kiirehti lopettamaan ja koetti vielä puhua Miinan ja Päärnun puolesta.
"Isännöitsijän palvelustyttö, joka isäntänsä vihaa ja kostoa paeten, on mennyt kylään vanhempainsa luo, pelkää vieläkin herra Winterin puolelta väkivaltaa ja ahdistamista. Minua on pyydetty rukoilemaan hänelle teidän suojelustanne opmannia vastaan. Tämä voisi vielä pakottaa tyttöä palvelukseensa ja sitä Miina kauheasti pelkää."