Mutta kauvan eivät miehet saaneet iloita saaliistaan. Kohta sodan loputtua pakotti pelko heidän viemään pyssyt takaisin viranomaisille. —
Mutta hirmuisin näky kohtasi Jyriä ja Päärnua puistotiellä, noin kolmesataa viisikymmentä askelta moisiosta Atlaan päin. Nuo molemmat olivat juosseet pitkin heinämaata ja pensastoa, sentähden he eivät tienneet mitään tiellä syntyneistä tapauksista.
Tuskin olivat he ehtineet tien vieressä kasvavain koivujen luo, kun huomasivat suuremman kansanjoukon seisovan yhdessä kohden. Siellä oli tapahtunut jotakin erinomaista.
Sotaväen päällikkö, kapteeni Johan Bogutski, oli saanut sodassa surmansa. Tämä ilmoitettiin lähestyville jo ennen, kun ehtivät paikalle. Vanhanlaisen sotilaan, joka Krimin sodasta oli elävänä, vaikkakin viallisena, päässyt, piti täällä ilman kunniaa sortua talonpoikain seipäiden iskuista.
Lähestyviä puistatti hirmuinen näky. Kapteenin ruumis, ja rikki lyöty verinen pää, josta toinen silmä oli puhkastu, makasi poikkipuolin tietä, verisen pölyn seassa. Hänellä ei ollut enää univormua eikä päässä lakkia. Surmaajat tai toiset sotasankarit olivat hänet paljaaksi riisuneet. Yllään oleva paita ja alushousut olivat yleensä veriset. Sotilaan murskattu pää lepäsi nuoren, viheriöitsevän koivun juurella, jonka lehtiä pehmeä tuulenhenki liikutteli ja jonka latvassa varpuset tirskuttivat.
Vähän matkaa onnettomasta, tien vieressä, makasi hänen satuloitu hevosensa kuolleena maassa. Seipäillä ja kangeilla oli senkin pää muserrettu.
Siinä olleesta, verisestä taistelusta ei kukaan läsnäolijoista tiennyt kertoa. Päällikön voittajat eivät uskaltaneet asiasta mitään hiiskua, sillä heidän täytyi salata sotasaaliitaan ja samasta syystä olivat ääneti myös näkijät, jotka saaliista osansa ottivat. Mutta saattoi olla niinkin, että yksi ainoa sotamies antoi upseerille surmaavan iskun ja ettei kukaan sitä ollut läheltä näkemässä; sitten ryöstivät perästätulijat päällikön vaatteet ja tyhjensivät hänen taskunsa, sillä Bogutskin omaisuutta löytyi sittemmin muutaman talonpojan huostasta. Oikeudenkäynti ei nimittäin tuottanut selvyyttä kapteenin surmaajista, epäluulon alaiseksi siitä työstä jäi ainoastaan Ylehallikan perheenmies, Jyri, Purilaasta.
Kansa kyllä jo sotapäivänä rupesi arvaamaan, kuka surmaaja oli. Hallikka-Jyrin rinnalla epäiltiin sotatapausten tehokkainta osallista, Peeter Olanderia. Vielä muitakin miehiä nimitettiin. Mutta varmaa ei kukaan tiennyt, sillä sotamiesten pakeneminen ja heidän takaa-ajonsa tapahtui niin äkkiä ja hurjassa mellakassa, ettei kellään ollut aikaa jäädä seisomaan ja tekemään huomioita. Jyriä epäiltiin etenkin sentähden, että hänet ensiksi oli nähty kuolleen päällikön ruumiin luona, jossa hän oli seisonut kapteenin viitta käsivarrella. Viitta, joka oli liian suuri kätkeä ja viedä pois, löydettiin sittemmin tien vierestä niityltä ja siihen ruumis käärittiin.
Bogutskin takkikin ilmaantui jo kahakkapäivänä. Jaan Liiv Mahtrasta oli päissään pannut ylleen upseerin univormun ja ylpeänä näytteli hän sillä Moision pihassa päällikön osaa. Tuo pitkätukkainen, polvihousuihin ja tallukoihin puettu talonpoika tuossa, punaisilla käänteillä ja kultaisilla oluksilla kirjatussa sotilastakissa, näytti niin hullunkuriselta, että vakavimmallakin hetkellä menivät suut nauruun sitä nähdessään. Uusi päällikkö otti toimekseen ruveta sauvallaan särkemään Moision akkunoita.
Mutta hänen komea asunsa herätti toisten Mahtran miesten kateutta. Matsin Priidik Kastan koetti ryöstää virkatakkia Liivin yltä ja silloin syntyi molempien päihtyneiden välillä kahakka, jossa Matsin Priidik pääsi voitolle. — — —