Kapteenin muut vaatteet, rahakukkaro ja joitakuita nappeja y.m. löytyivät sitten perästäpäin etsittäessä ilmiantajain tietojen mukaan.
Päällikön kuolemasta kerrotaan kansan kesken muun muassa, että hän kauvan oli taistellut miekallaan henkensä puolesta. Hän oli yksin seisonut väkijoukon keskellä. Hevonen oli saanut kauhean iskun päähänsä ja langennut maahan. Miekka oli lyöty upseerin kädestä, jotta hän aseettomana ja suojattomana oli hädissään temmannut rahakukkaronsa ja tarjonnut päällekarkaajalle kultarahaa. Mutta tuo oli sanonut: "kun sinut lyön, saan koko kukkarosi ja muut tavarat vielä lisäksi". Oli sitten iskenyt seipäällään kolme kertaa ja hengettömänä oli upseeri kaatunut puistikkotielle, suhisevan koivun alle.[16]
Uudentuvan Jyri ja Vollamäen Päärn eivät kauvan viipyneet ruumiin ääressä. He kiirehtivät takaisin Moisioon, saadakseen nähdä, kuinka asiat siellä olivat. Toisetkin taistelijat olivat kääntyneet sotamiehiä takaa-ajamasta. Hurja ajo ei ollut virstaakaan matkaa kestänyt. Sitten väsyivät ja kyllästyivät talonpojat ja kääntyivät takaisin.
Nyt vasta alkoi sotamiesten joukko jälleen kokoontua. Se oli kurjassa tilassa. Veriset, rikkirevityt univormut päällä, miehet tomuisina ja hikisinä, jotkut aseettomina, monet pää ja kädet sidotut revityllä paidankappaleella. Moni pahemmin haavottunut oli jälelle jäänyt, moni muuten kadonnut. Yleensä oli 12 tai 15 miestä pahemmin haavottunut, heidän joukossaan, niinkuin jo sanottu, majori Laiming itse. Hevosensa vikkelän juoksun avulla oli hän pelastunut talonpoikain käsistä. Vakavan, kalpean näköisenä ratsasti hän nyt voitetun joukkonsa edellä Atlan Moisioon päin.
Mihin oli odotettu apuväki jäänyt?
Se oli tulossa. Pian näki majori suuren tomupilven nousevan Moision luona tiellä ja sotamiesten pyssyjen piikit välkkyivät päivän paisteessa. Apu tuli, mutta tuli myöhään — kaikeksi onneksi. Sillä jos viidenkymmenen sotamiehen lisäksi olisi vielä viisikymmentä tullut, olisi talonpojille käynyt huonommasti, vaan sotamiesten voitto ei sittenkään olisi ollut varma, vaikka taistelu olisikin käynyt paljon kiivaammaksi, ja kaatuneiden luku monta vertaa suuremmaksi.
Majori Laiming ei myöskään varmasti toivonut voittoa, sillä hän ei apujoukonkaan kanssa kääntynyt Mahtraan takaisin. Kun molemmat sotajoukot olivat yhtyneet noin puolen virstan päässä Atlan Moisiosta Mahtraan päin, antoi majori heidän marssia Habajalle takaisin. Sieltä he lähetettiin Kosen Uuteen-Moisioon. Mutta majori itse lähti Atlan Moisioon haavojansa sitomaan ja ruokaa saamaan. — —
Mahtran Moisiossa oli kapinan aikana elämä kauhistuttava.
Varhain aamulla oli virkaatekevä haagituomari, herra von Hagemeister, sairastunut ja hänen sijaisekseen oli ruvennut Triigin herra von Kotzebue ja kiirehtinyt apulaisineen Mahtraan. Mutta, kun nuo herrat olivat huomanneet kokoontuneiden talonpoikien äärettömän paljouden, heidän intonsa ja sotaväen ahdinkotilan, pitivät he viisaimpana kääntyä pois vaarallisesta paikasta. Moisioon jäi siis vain opman Gustav Rosenberg puolisoineen, jolle noin viikko sitten oli syntynyt lapsi. Hänen apunaan oli eräs sukulainen, Moision emännöitsijä, palvelija ja kätilö.
Jo varhain aamulla alkoi rauhaton liike Moision pihassa herättää näiden ihmisten huomiota. Moision pihan läpi ajettiin vankkureilla, joiden edessä oli pari kolme hevosta, huudettiin, juopuneet lauloivat, ja Mahtran kylästä sekä Atlan Moision puolelta johtavasta portista virtaili kansaa alituisesti lisää. Akkunasta nähtiin myös, kuinka asennossa seisovat sotamiehet kävivät yhä rauhattomammiksi, kuinka kapteeni Bogutski keppinsä nojalla yhä kiivaammin liikkui edestakaisin ja vaihtoi nuoren upseerin kanssa huolestuneita katseita ja rauhattomia sanoja.