"Tuo ei voi enää merkitä hyvää", virkkoi emännöitsijä Reisberg opmannin nuorelle puolisolle, joka ensimmäistä lastaan imetti. "Noilla ihmisillä on jotain pahaa mielessä. Eikö meidän pitäisi panna ovet lukkoon?"
"Oh, onhan meitä viisikymmentä sotamiestä suojelemassa", vastasi Auguste Rosenberg, vaikka hän kyllä itsekin huolestuneena katseli akkunaan päin. "Olkaa hyvä ja katsokaa, eikö minun mieheni jo ulkoa ole takaisin tullut. Minä pelkään, että joku päihtynyt mies voisi häntä ruveta ahdistamaan."
Kätilö lähti katselemaan, oliko isännöitsijä läheisyydessä ja rouva Rosenberg jäi huoneeseen nuoren palvelustyttönsä kanssa, joka etsi lapselle kuivia kapaloita.
Opman Rosenbergillä oli yksinkertaisessa, jotenkin matalassa Moision rakennuksessa asuttavana kaksi suurta huonetta, joiden akkunat olivat osaksi Moision pihaan, osaksi puutarhaan päin. Puutarha ympäröi rakennuksen vasempaa puolta ja koko taustaa. Opmannin asunnosta, joka oli rakennuksen vasemmalla sivustalla, vei ovi avaraan eteiseen. Opmannin ovea vastapäätä, eteisessä oli toinen ovi, joka johti rakennuksen oikeanpuoliseen sivustaan, ensiksi väentupaan, sieltä kyökkiin; sitten seurasi Moision emännöitsijän huone. Päärakennuksen koko takimmaisen puolen, joka oli puutarhaanpäin, täytti herrasväen asuinhuoneiden pitkä rivi, jotka seisoivat tyhjinä, kun Moision isäntä asui muualla. Pihan puolelta johtavasta pääovesta tultiin suoraan eteisen läpi saksojen suureen saliin.
Kätilö meni eteisen läpi väentupaan ja kysyi siellä olevalta palvelustytöltä, eikö hän ollut nähnyt opmannia. Tämä kielsi. Vanhanpuoleinen emännöitsijäkään, joka huoneessaan hämmästyneen näköisenä oli katsellut rauhattomia kansanjoukkoja, ei tiennyt mitään isännöitsijästä. Mutta onneksi astui herra Rosenberg juuri ulko-ovesta sisään, kun etsijä oli menemässä takaisin hänen asuntoonsa.
Lihava, päivettynyt isännöitsijä oli hyvin levottoman näköinen.
"Jumalan tähden, mikä siellä ulkona oikeastaan on?" kysyivät kaikki naiset, kun Rosenberg oli huoneeseen ehtinyt. "Mitä kaikki nuo ihmiset tahtovat?"
Opman seisoi neuvottomana keskellä huonetta. Hän oli koettanut naisilta salata, mitä pastori Berg hänelle eilen illalla oli ilmoittanut talonpoikain pelottavista aikeista.
"Jos sen olisin tiennyt", sopersi hän. "Mahtran miehet ovat kutsuneet toisista kunnista väkeä avukseen, ettei heitä piestäisi, mutta en ole uskonut, että he tulevat ja vielä niin suurissa joukoissa. Koko Moision piha kihisee jo heitä. Ja kaikki ovat niin rohkeita ja uhkaavia, etten ole heitä ikinä sellaisina nähnyt. Eikä pieksemisestä näin ollen tule mitään. Apujoukkojakaan ei ole vielä täällä."
"Luuletko sitten, että tekevät vastarintaa?" kysyi nuori nainen.