"Tietysti."
"Mutta kuinka sen pieksemisen laita on?" tutkasi Jaagun Hindrek.
"Haagrehti on varmaankin jo täällä", sanoi Peerupuun Jaan. "Eikö hän voisi sanoa meille, ovatko meitä varten ne vitsat ja raudat, joita tänne on tuotu, vai miten?"
"Herra haakenrihter on mennyt pois", vastasi Rosenberg. "Tuleeko hän tänään vielä takaisin, sitä en tiedä. Mutta jos ei tule, niin kyllä hän sitten vielä antaa tietää, mitä hän aikoo tehdä."
"Ettekö te voisi kirjoittaa haagrehille, että hän jättäisi meidät rauhaan? Ehkä sitten rupeaisimme sontaa vetämään."
"Voinhan sen tehdä! Parempi olisi, miehet, jos tottelisitte. — — —
Mutta mikä tuolla ulkona sitten oikein on? Ammutaan ja huudetaan!"
Miehet katselivat merkitsevästi toisiaan, sitten vastasivat:
"Siellä on sota, mitä muuta! Joukko ihmisiä on jo kaatunut — sotamiehet läksivät pakoon, meidän miehet kiivaasti perässä ajamaan heitä takaa. — — —"
"Mitä?" huusi opman ja hänen kalpeat kasvonsa kävivät vielä kalpeimmaksi. "Sotamiehet pakenivat, onko se mahdollista?"
"Miksi ei ole! Onhan meidän miehiä monta tuhatta, mutta heitä viisi tai kuusikymmentä. Jos eivät olisi paenneet, olisi heidät muserrettu."