"Mitä te tahdotte?"
"Tahtoisimme päästä herra opmannin puheille. Päästäkää, ei meillä ole pahoja aikeita!"
Isännöitsijä oli kahden vaiheilla, mitä tehdä.
"Jumalan nimessä, älkää avatko ovea!" kuiskaili kätilö.
"Tulkaa toisen kerran", vastasi Rosenberg oven takana olijoille.
"Minulla ei nyt ole aikaa."
"Kuinka?" huudettiin ulkoa. "Herra opmannilla ei ole aikaa päästää meitä puheilleen? Käskittehän itse meitä täksi päiväksi Moisioon tulla? Me tahdomme puhua sonnanvedosta."
Äänet kuuluivat niin rauhallisilta ja opmannilla ei ollut mitään perustusta kieltoonsa, että Rosenberg hetken epäiltyään päätti täyttää miesten toiveen. Hän pyysi naisten olemaan takimmaisessa huoneessa, sulki välioven ja avasi eteisen oven. Muutamia Mahtran perheen miehiä astui sisään. Siivosti ottivat he lakit päästään ja jäivät rauhallisesti seisomaan oven suuhun:
"Ulkona on sota", alkoi Nooren Tänu-Ants. "Se on syntynyt siitä syystä, ettei rahvas tiedä, mitä uudessa laissa vaaditaan tai luvataan. Herra opman sanoisi nyt viimeisen kerran, mitä uudessa asetuksessa oikeastaan sanotaan aputeoista. Jos moisiolla on oikeus, niin rupeamme sontaa vetämään; jos ei moisiolla ole oikeutta sitä vaatia, niin emme rupea."
"Olenhan teille jo monta kertaa sanonut, kuinka laissa säädetään, ja herrakin sanoi sen kunnan vanhimmalle", vastasi opman, pitäen miehiä tarkasti silmällä.
"Siis pitää meidän yhä orjailla entiseen tapaan?" kysyi Koidun Ants.