"En luule, että he tänne uskaltavat tulla", vastasi opman rauhottaakseen, sillä hän oli huolissaan vasta vuoteesta nousseen vaimonsa tähden. "Mutta voimmehan lukita ovet, jos se sinua rauhottaa."
Hän oli juuri astumassa eteisen luo, kun samassa jäi seisomaan. Ulkoa kuului pyssyn laukauksia. — — — — Sitten täytti huuto ja melu ilman. — — — Kohta sen jälkeen pamahtivat jälleen pyssyt. — — — Ja hetken perästä uudestaan. — — — Sitten melua ja hurjaa kirkumista. — — —
Naiset olivat kaiken aikaa äänettömiä. Rosenbergin vaimon kauniilta, raittiilta kasvoilta oli joka verenpisara kadonnut, hänen huulensa olivat siniset. Nuori neito piti kätilöstä kiinni ja värisi kuin haavan lehti. — — —
"Herra Jumala, siellä surmataan!" kiljahti nuori neito.
Kun isännöitsijä itse väristen koko ruumiiltaan kiirehti puolisonsa luo häntä rauhottaakseen, oli emännöitsijä Reisberg niin tajussaan, että kiireesti lukitsi eteisen oven.
Mutta tuskin oli tuo tapahtunut, kun eteisestä kuului askeleita ja kovalla ryskeellä lähestyttiin isännöitsijän ovea. Vedettiin ovea, mutta kun se tuntui olevan lukossa, ruvettiin kovasti sitä koputtamaan.
Sisällä olijat vaikenivat. Jokainen seisoi liikkumattomana paikoillaan ja tuijotti oveen päin.
Koputus kävi yhä kovemmaksi.
"Kuka siellä on?" huusi vihdoin opman ja astui eteiseen.
"Mahtran perheenmiehet", vastattiin ulkoa.