Opmannin rankaisemiseksi keksi hän hyvän keinon. Hän aikoi olla häntä kohtaan niin kova ja pureva, että Winter, jos hänellä vähänkin oli itsetuntoa ja ylpeyttä, itse tahtoisi erota virastaan. Herbert aikoi myöskin tytön sovittamiseksi vaatia häneltä paljoa suuremman summan kuin isä oli ehdottanut. Silläkin tavalla arveli hän niin loukkaavansa opmannia, että hänen ainoana keinonaan olisi virasta eroaminen.
Kyllä paroni Herbertinkin aatelissydämmessä kiehui koston viha talonpoikia kohtaan, jotka olivat rohenneet isäntiään vastaan ryhtyä veriseen kapinaan ja tähän aikaan ei hän olisi tahtonut ketään heistä ruveta puolustamaan, kaikkein vähemmin tuota kapinoitsevaa Uudentuvan päivätyöläistä, joka monen muun kanssa jo toista päivää oli ollut työstä poissa. Mutta senhän täytyi tapahtua! Hänen piti täyttää ritarilupauksensa. Muuten hän ei Juliettea voisi katsoa suoraan silmiinkään. Herbert ei voinut toisin tehdä — tuo nainen vaikutti häneen vastustamattomasti.
Nuori Heidegg otti opman Winterin tutkittavakseen kirjoitushuoneeseensa kahden kesken. Saadakseen syyllistä tunnustamaan, oli hän tutkinnon ja suuttumisen yksityiskohdat jo kaikki edeltäpäin ajatellut. Se todellakin hänelle onnistui, vaikka hän kyllä oli tekemisissä kavalan ketun kanssa. Hän sai miehen pulaan siten, että hän suoraan, ilman mitään johdantoa lateli hänelle asian todellisuuden ja tahtoi siten näyttää hänelle tietävänsä kaikki. Samoin kertoi hän opmannille kaikki hänen entiset salaiset rikoksensa, joista hänelle vanha Tohver oli kertonut. Tuo vaikutti. Winter hämmästyi, ennenkun ehti keksiä hätävalhetta. Hän koetti väittää vastaan, mutta se ei hänelle onnistunut. Hän itsekin huomasi olevansa pälkäässä. Lopputili tuli vielä Miinalle annetuista lyönneistä ja suolavedellä valamisesta.
"Te saitte käskyn annattaa tytölle kahdeksantoista lyöntiä; mutta vahti sanoo, että te annatitte melkein toista vertaa enemmän."
"Minä en lukenut lyöntejä."
"Mutta teidän olisi pitänyt ne lukea; se oli teidän velvollisuutenne!" tiuskasi nuori paroni. "Ja kuka käski teidän tytön veristä ihoa valattaa silakan suolavedellä!"
"Me olemme sen usein ennenkin tehneet."
"Mutta silloin olitte siihen saaneet käskyn!"
"Ei aina. — — —"
"Vaiti! Te olette siis valtaanne ennenkin väärin käyttäneet, mutta se ei oikeuta teitä aina niin tekemään. Sellaista raakuutta en minä moisiossani salli. Minä vaadin, että käskyjäni noudatetaan. Ilman minun lupaani, te ette saa mitään tehdä."