Herbert väitti vastaan, mutta vihdoin täytyi hänen myöntyä. Ja vanhalla paronilla oli vielä yksi muistutus. Kuinka aikoi Herbert rangaista isännöitsijää, jos hän todellakin olisi hairahtunut.
"Minä vapautan hänet heti toimestaan", vastasi nuori mies.
Vanha herra nosti ristissä olevat kätensä taivasta kohden tuollaisen tyhmyyden tähden.
"Mitä!" hän huusi. "Sinä aijot nykyaikana, jolloin uppiniskaiset talonpojat tahtovat repiä silmät päästäsi, heidän naurukseen ja ilkkumisekseen, erottaa moision isännöitsijän? Jumala antakoon sinulle ymmärrystä! Ei moisiossa eikä kylässä saa kellekään ilmaista, että opmannille on lausuttu ainoatakaan pahaa sanaa. Kuuletko? Kahden kesken voit sanoa, että hän on sika, minun puolestani myöskin suuri sika, mutta heti vapauttaa virasta — älä ole mieletön!"
Tässäkin asiassa myöntyi Herbert vihdoin isän tahtoon.
"Sitten vapautan hänet vuoden perästä", päätti hän.
"Siitäkin varotan minä sinua", vastasi vanha Heidegg. "Winter on mies, joka ymmärtää talonpoikia pitää kurissa. Sellaisen apulaisen nuori moision isäntä tarvitsee. Onhan sinulla vapaa valta tehdä, mitä tahdot, mutta jos panet arvoa minun neuvolleni, niin anna Winterin maksaa kymmenen ruplaa sakkoa ja anna se raha lahjan nimellä tytölle kipurahaksi. Siten olisi koko tyhjästä asiasta päästy."
Herbert lupasi ajatella isän neuvoa ja jättää tutkinto tuonnemmaksi. Raskain mielin hän sen ohella ajatteli Juliettea. Mitä hänelle vastata, jos hän asiaa tiedustelee? Nuori paroni raukka oli todellakin vaikeassa pulassa. Omasta puolestaan hän olisi tehnyt kaikki, mitä oikeus ja kohtuus vaati, vastustamattomine vaatimuksineen tuli väliin isä ja tosi elämä. Äkkiä saatiin kaksi kertaa kahdesta viisi, ja oikeutta harrastavan sydämmen piti vaijeta. — — —
Tuo keskustelu isän kanssa tapahtui pari päivää ennen Mahtran kapinaa. Julietten hienotuntoisuus esti häntä mitenkään pakottavasti vaikuttamasta paronin päätöksiin ja tekoihin, ja sentähden ei hän nytkään ollut kysynyt, mitä paroni Miinan ja Päärnun asian puolesta oli toimittanut ja mitä seurauksia siitä oli ollut. Mutta nuori paroni kiitti Jumalaa, ettei neiti Marchand ollut utelias. Yöt ja päivät hän ajatteli, kuinka pääsisi pulasta. Niin, jos vain isä olisi omassa, uudessa moisiossaan, niin hän voisi montakin asiaa korjata. Silloin hän, huolimatta talonpoikien rauhattomuuksista, heti ryhtyisi kuulusteluun ja rankaisisi syyllistä niinkuin oikeus ja kohtuus vaati. Mutta nyt? Talonpoikain rauhattomuudet voisivat vielä kauvan kestää — pitikö hänen siis jättää Juliette kahden vaiheille, kuinka hän oli lupauksensa pitänyt?
Mutta kapina tuli ja päästi nuoren paronin pulasta. Isä ja äiti pakenivat kaupunkiin. Herbert tunsi ensi kerran olevansa moision omistaja. Kun hän parin päivän perästä huomasi, ettei häntä mikään suoranainen vaara uhannut rahvaan puolelta, päätti hän heti voimainsa mukaan täyttää Juliettelle antama lupauksensa, joka häntä oli huolettanut kuin märkä luissa.