"Älkää te pelätkö — ilman minun luvattani eivät sotamiehet tee kenellekään pahaa", hän lausui. "Sinä, Miina, mene heti kylään ja käske Päärnun ja Jyrin tulla moisioon. Tiedäthän, missä he piileskelevät."
"Tiedän, paroni herra."
"Tulkoot he heti, mutta ei jalan, vaan hevosella ja vankkureilla. Ottakoot myös kirveet, sahat ja muut kirvesmiesten aseet mukaansa ja pariksi, kolmeksi päivää itselleen ja hevosille eväät. Ymmärrätkö?"
"Mutta sotamiehet, paroni herra."
"He tulkoot rohkeasti, sotamiehet eivät tee heille mitään! Mene, älä menetä aikaa!"
Ulkona oli sotajoukko jäänyt seisomaan moision pihaan ja ottanut pyssyt olalta. Upseerit hyppäsivät hikisten hevosten selästä ja lähestyivät moision päärakennuksen rappusia. Nuori paroni kiirehti huoneesta ystävällisesti heitä vastaan. — — —
Heideggin moisiossa ja läheisessä kyläkunnassa alkoi nyt sama elämä kuin näinä päivinä melkein koko pitäjässä. Sotamiehet sijoittuivat moisioon sitä suojellakseen, siellä heitä syötettiin ja juotettiin ja sitten mentiin kylään kapinaan osallisia talonpoikia etsimään.
Joukko oli juuri puolisella ja upseereille valmistettiin myös jo herrasväen ruokahuoneessa päivällispöytää, kun Uudentuvan perheenmies päivätyöläisineen ehti moisioon. Nuori paroni otti heidät puheilleen kirjoitushuoneeseen.
Molemmat miehet olivat totiset ja kalpeat. Heidän katseensa ilmaisi salaista pelkoa ja epäluuloa. He eivät varmaankaan voineet olla ajattelematta, että heitä kavalasti tahdotaan saada ansaan. Voisiko talonpoika toivoa moision isännältä mitään hyvää, etenkin se, joka heitä vastaan oli rikkonut!
"Eikö teidän kotonanne ole mitään varastettua tavaraa?" kysyi nuori paroni ensimmäiseksi. Miehet kielsivät.