"Raskaan orjuuden tähden odottivat talonpojat kiihkeästi helpotuksia tuottavia, pikaisia uudistuksia, mutta niitä eivät toivoneet isänniltä, vaan vasta ilmestyneestä talonpoikaislaista. Mutta tässä toivossa he pettyivät. Olkoon kuinka on, mutta talonpojat panivat enemmän huomiota velvollisuuksiin, joita uusi laki heille määräsi kuin oikeuksiin, joita siinä heille annettiin. Mutta nyt oli veron suuruus perustettu maan arvioimiseen, jonka seuraukset vielä olivat tietämättömät, asia, joka ei voinut mieliä rauhoittaa. Siihen lisäksi tuli vielä, että 127 pykälässä, jossa määrättiin työveron korkein suuruus, ei mainittu mitään niin sanotuista aputöistä. Kun mainitussa pykälässä muuten kaikki työt, erityisetkin olivat nimitetyt, luulivat talonpojat, että aputöitä ei enää lain mukaan saisi vaatia. Luultiin myös, että maan arvioimiseen määrätty kymmenen vuotinen aika oli alkanut 9 päivänä kesäkuuta v. 1846, arvelu, johon antoi aihetta lause, että mittaaminen kuvernementissa viimeisinä aikoina oli nopeasti edistynyt. Sen lisäksi oli virallisessa lehdessä ilmestynyt kirjoitus, jossa ilmoitettiin, että uusi laki heti sen julaistua oli voimaan astuva, josta talonpojat tietysti tulivat siihen päätökseen, että se kokonaisuudessaan oli lainvoimainen. Sen lisäksi tuli vielä, että lain julkaisemista viivytettiin kaksi vuotta ja että paikalliset virkamiehet sen toimittivat hyvin huolimattomasti, ilman minkäänmoista yhtenäisyyttä, joka vain tuotti sekavuutta ja erehdyksiä."
Näin olivat siis talonpojat joutuneet erehdysten uhreiksi, johon uuden lain puutteet ja paikallisten viranomaisten huolimattomuus antoivat aihetta. Siitä huolimatta annettiin he rikoksellisina, valtion vihollisina sotaoikeuden tuomittavaksi, joka heille määräsi kovimpia rangaistuksia, enimmästi kuoleman rangaistuksia, pitäen syytetyitä pelottavina kapinoitsijoina.
Oikeudessa oli kaikkiaan kuusikymmentä viisi talonpoikaa Juurun ja Kosen pitäjästä. Heitä oli syytetty kapinoitsemisesta ja ryöstöstä. Mahtran moisiossa tapahtunut vahinko arvioitiin 800 ruplaksi. Tutkintokomitean työ kesti syksyyn, jolloin sotaoikeus alkoi ja piti ensimmäisen istuntonsa 29 päivänä lokakuuta ja tämän oikeuden toimet kestivät kuukauden ajan.
Kunnan vanhin, Ants Tertsius, eräs kapinan päähenkilöitä kuvaa vankeus- ja kuulusteluaikaa Tallinnassa seuraavalla, mieltäkiinnittävällä tavalla.
Ants Tertsius istuu Toompean linnan vankikopissa. Hänen koppinsa vieressä olevassa käytävässä sattuu olemaan eräs Jöhvi niminen kunnan vanhin. Kun Ants oli kuusi päivää istunut vankeudessa, ilmoittaa tämä, että kohta joku "viidentoistakymmenen kenraalin kenraali" tulee vankeja kuulustamaan. Jöhvi osaa venäjän kieltä, ja Ants pyytää sitten, että tämä hänelle opettaisi, kuinka venäjän kielellä pitäisi sanoa: "Minä en ole syyllinen, toiset kotona ovat syyllisiä." Näin aikoo Ants vastata ylhäiselle päällikölle, kun hän tulee häntä kuulustelemaan. Toinen opettaakin: "Ja ne vinavat, kak drugi dooma vinavat". Ettei hän unohtaisi sanoja, alkaa Tertsius niitä sormellaan akkunaruudulle kirjoittaa, mutta ennenkun hän sen saa valmiiksi, käy ovi ja kun hän kääntyy, näkee hän uuden päällikön toisten seurassa seisovan edessään.
"Ja ne vinavat, kak drugi dooma vinavat!" huutaa Ants heille vastaan, ennenkun he ehtivät suutaankaan avata.
Uusi oikeustienä alkaa Antsin kanssa puhua venäjän kieltä, mutta tämä ei ymmärrä sanaakaan hänen puheestaan. Herra katsoo hetken aikaa tutkien Antsia silmiin ja kääntyy sitten seuralaisensa puoleen, pyytäen että hän puhuttelisi vankia viron kielellä. Tämä alkaa kysyä Antsilta.
"Osaatko venäjää?"
"En osaa."
"Entäs saksaa."