Neljännes tunti sen jälkeen vierivät pois vaunut, joissa neiti Marchand ajoi Tallinnaan, sieltä laivalla matkustaakseen Saksaan. Matkustaja näki usein tiellä sotamiehiä, joiden välissä kuletettiin masennettuja talonpoikia ja kylissä huomasi hän itkeviä naisia ja lapsia. Välttääkseen tuollaista surkeutta näkemästä, rupesi hän vaunuissa lukemaan Gottlieb Lustigin muistikirjaa. Mutta sekin oli huono lohdutus. Mieltä ei ilahduta se, mitä kolmen vuoden aikana on tapahtunut haagituomarin talossa.
Juliette Marchand pani kirjan kiinni, nojasi päätään vaunun patjaa vastaan ja painoi silmät kiinni. Hän ei tahtonut surullisesta maasta mitään nähdä eikä kuulla. —
29.
MURHENÄYTELMÄN LOPPU.
Mahtran tapauksia rupesi Tallinnassa tutkimaan eräs komitea, jonka kaikki jäsenet olivat moision isäntiä, nimittäin, paroni von der Pahlen, von Nottbeck ja kreivi Mantenffel, kirjurina toimi herra Lamp. Komitea kuulusteli vangit ja antoi pöytäkirjat sotaoikeudelle, jonka piti tehdä päätökset.
Saksat, nimittäin, sanoivat Mahtran tapahtumia kapinaksi valtiota vastaan ja sentähden heidän mielestään ei asiaa käynyt antaminen tavallisen oikeuden tuomittavaksi, vaan jätettiin se sotaoikeudelle. Mutta edellä on kyllä jo selitetty, ettei kapina vähääkään tarkottanut hallitusta, vaan ainoastaan moision herroja.
Kun tutkintokomitea oli lopettanut työnsä, lähetettiin pöytäkirjat sisäasiain ministerin tarkastettavaksi. Keisarin käskystä asetettiin sitten sotaoikeus, jonka jäsenet osaksi oli myös Viron moision isäntiä, se on, talonpoikain vihollisia. Sotaoikeudessa oli seuraavat jäsenet: esimiehenä oli Laatokan jalkaväen neljännen varapataljoonan komentaja, paroni von der Brinken, jäseninä kapteeni Malshew, taapikapteeni Markuschewski, alaluutnantti, paroni Pritwitz, haagituomari von Mohrenschild ja Harjun piirioikeuden jäsenet, von Brevern ja von Klugen.
Paitse tutkintokomiteaa ja sotaoikeutta, oli kapinaa tutkimassa vielä hallituksen puolelta lähetetty edustaja, kenraalimajori Issakow. Hän tuli jo muutamia päiviä Mahtran sodan jälkeen Viron maalle, tutki keisarin käskystä kapinan syitä, tarkasti kuvernementin hallitusta ja matkusti kesäkuun lopulla takaisin Pietariin. Täällä hän yksityisesti hallitukselle arvosteli noita huolestuttavia tapauksia.
Pääkaupungissa vallitsi siihen aikaan Viron moision herroja vastaan selvästi nähtävä mielipaha, joka alkoi itse keisarista. Siellä arvattiin ja tiedettiin, että kuvernementissa tapahtuneisiin rauhattomuuksiin, jotka Mahtrassa olivat paisuneet veriseksi kapinaksi, täytyi saksojen olla syypäitä, ja Viron aatelisto näki paljon vaivaa, ennenkun se sai asemansa parannetuksi ja luottamusta Pietarin hallituksen ja keisarin silmissä.
Mitä keisarin lähettiläs, kenraali Issakow ilmoitti kapinan syistä, sen saamme tietää eräästä kirjeestä, jonka sisäasiain ministeri lähetti Viron kuvernöörille ja johon Issakowin arvostelu on liitetty.[19]