"Oo, herra Lustigille on hyvin onnestanut", huusi Kuno. "Hän opettaa nyt neiti Marchandille viron kieltä."
Adelheid ja Ada rupesivat nauramaan.
"Mitä, teidän ranskalainen neitinne oppii viron kieltä?" kysyi nuori paroni.
"Niin!" vakuutti Kuno ja pahastui veljen ja sisaren nauramista. "Minä itse kuulin, kuinka neiti Marchand kysyi Lustigilta, miten viron kielellä sanotaan: kuinka voit? Herra Lustig sanoi sen, mutta kun neiti vielä kysyi toisen kerran, niin ei herra Lustig enää vastannut, vaan kirjoitti hänelle sanat paperille ja antoi hänelle sen."
Herbert nauroi.
"Siitä minä Lustigin tunnen", sanoi hän. "Mutta minkätähden neiti
Marchand sitten oppii viron kieltä?"
"Hänestä on kielten oppiminen hauskaa", selitti Raimund vakavana. "Paitse ranskaa, osaa hän vielä saksan ja italian kieltä ja on Pietarissa lyhyessä ajassa oppinut venäjääkin. — — Viron kieltä ei hänelle opeta yksin herra Lustig, vaan myöskin Tohver ja Mai. Neiti Marchand osaa jo viron kielellä sanoa: 'hyvää huomenta, hyvää päivää ja hyvää iltaa'."
"Onhan teidän ranskalainen sitten kovin kielitaitoinen", ivaili Herbert, kiikuttaen Kunoa polvellaan. "Mutta nyt, lapset, tulkaa minun kanssani! Tohver on varmaankin jo kantanut sisälle minun matkatavarani. Minä toin teille kaikille tulijaisia ulkomailta. Isän ja äidin lahjat tuomme tänne. Lähtekäämme minun huoneeseeni!"
Suuri riemu syntyi taas, hyppien ja tanssien pyörittiin veljen ympärillä ja eläköön huudoilla saatettiin häntä salista! Onnesta ja mielenliikutuksesta hymyillen katselivat vanhemmat kukoistavaa, elonhaluista joukkoa. He voivat todellakin sanoa, että heidän avioliittonsa ja perheellinen onnensa oli ollut hyvä. Tämän tunnelman vallassa lähestyi paroni Heidegg äkkiä vaimoaan, otti hänen kätensä omaansa, suuteli sitä, samoin hänen poskeaan ja otsaansa.
5.