"Ja rakastatte tätä kansaa?"
Tuo oli pulmallinen kysymys. Tohver väänteli itseään sinne tänne ja katseli neitiin kuin apua pyytäen, ja neidin sysimustat silmät olivat kiinnitetyt häneen. Ei hän tuota kysymystä ymmärtänyt.
"Minä tahtoisin teiltä saada tietää, Tohver, lausui kouluneiti lempeästi silmäillen palvelijaa, onko meidän moision talonpojilla hyvä vai huono elämä? Ovatko he rikkaat vai köyhät? Ovatko he onnelliset vai onnettomat? Onko heillä vähän vai paljon työtä? Ovatko he tyytyväisiä elämäänsä vai toivovatko parempia päiviä?"
Tohverin kasvot ikäänkuin valkenivat — hän ymmärsi. Mutta ennenkun vastasi, katsoi hän arasti ympärilleen ja näytti kuuntelevan ovenpuolelta.
"Ei neiti", supatti hän kurottaen kaulaansa eteenpäin: "he eivät ole rikkaita, eivät onnellisia, eivätkä tyytyväisiä elämäänsä! Heillä on todellakin koiranpäivät! — —"
"Miksi niin?"
"Raskas työ — akanainen leipä — vitsat."
"Onkos niin joka moisiossa?"
"Niin, herraa myöten. Jossa on hyvä herra, siellä on vähemmin vitsoja.
Työkin on moniaassa moisiossa hiukan helpompi, mutta ei paljon.
Rikkaita talonpoikia en tunne."
"Ovatko heidän peltonsa niin huonoja?" kysyi neiti Marchand.