Esimerkiksi otti hän erään moision kuusipäiväisen verotalon, jonka maa-ala yleensä oli noin 18 tynnyrin alaa. Neiti Marchand kuuli, että sellaisesta talosta piti pitkin vuotta moisiossa pidettämän työssä kaksi miestä ja hevonen kuusi päivää viikossa. Näitä kahta ihmistä nimitetään "päivätyöläisiksi" ja "päivämiehiksi". Heitä täytyy talonmiehen ylläpitää yksinomaan moision työtä varten ja siihen lisäksi hevosta tai hevosia, joita päivätyöläinen tarvitsee. Sitten on vielä paljon töitä, joiden tekemiseen tarvitaan yksi kaksi tai useampi aputyöläinen ja toisinaan pitää heilläkin olla hevonen. Näitä töitä sanotaan "aputöiksi". Perheenmiehen täytyy sitä varten vielä pitää moisiossa "apuhenkiä", mutta toisinaan noudetaan moision työorjuuteen isäntä itsekin ja myöskin emäntä, jos joku työ on kiireellistä tai huolellisesti tehtävä. Aputöiksi luetaan: kylvöpäivät, lannanvetopäivät, äestämispäivät, heinäpäivät, leikkuupäivät, karjapäivät, lampaankeritsemispäivät, pellavanharjaamispäivät, kuormanvetopäivät, viinankeittopäivät ja vielä monet muut.
"Kuinka paljon noita työpäiviä sitten kaikkiaan vuotta kohti tulee?" kysyi Juliette.
"Jos oikein muistan, niin tulee hevospäiviä noin kolme sataa ja miespäiviä melkein kolme ja puoli sataa — yhteensä siis yli kuusi sataa päivää."
"Eikä siinä ole vielä kaikki mitä moisio talonpojalta vaatii."
"Oi ei", nauroi Tohver. "Syksyllä ja talvella, jolloin kiireellisiä töitä ei ole ja jolloin talonpoikakin tahtoisi vetää henkeään kesäisestä ja syksyisestä raatamisesta, rupeavat naiset tulisella kiireellä tekemään moision tarpeeksi käsitöitä. Heidän pitää loukuttaa ja harjata viisitoista leiviskää pellavia, sitten kehrätä kahdeksan naulaa hienoimmaksi langaksi ja ne kankaaksi kutoa, taikka sen asemesta kehrätä ja kutoa kaksikymmentä naulaa villoja, taikka sitten kehrätä ja kutoa kaksikymmentä naulaa tappuroita. — — — Ja nyt tulemme maksuihin, neiti."
"Maksuihin? Vieläkö niitäkin on?"
"Vielä. Talonpojan pitää moisiolle antaa osan kaikesta viljastaan, karjastaan ja käsitöistään. Kaikista pitää hänen antaa 'kymmenykset', kaksi tynnyriä rukiita, kaksi ohria, kaksi kauroja ja neljäkymmentä leiviskää heiniä. Sitten tuo talonpoika moisioon vielä lampaan, jota sanotaan 'kohtulampaaksi', kaksi 'kohtukanaa' ja kaksi 'kohtuhanhea', kolmekymmentä 'kohtumunaa', yhden neljävakkaisen 'kohtusäkin', kolme naulaa 'työmarkkalankaa', hienoa kuin henki, omista pellavista kehrättyä, muutamia lehmän kytkyitä, muutama pari kylpyvastoja, neljäkymmentä leiviskää olkia, ja viisi syltä puita. — — — Mutta sitten on vielä valtiolle maksettava henkiraha. Sen maksaa moisio, kun talonpoika hänelle siitä tekee 38 miespäivää." — — —
Sitten Tohver selitti, ettei työpäivien luku ja maksujen suuruus kaikissa kuusipäiväisissä taloissa ollut yhtä suuri, vaan vaihteli hiukan maan hyvyyden mukaan. Pienemmillä taloilla oli tuloihin nähden verrattain suuremmat maksut ja työt suoritettavina. Ja eri moisioissa olivat myös erilaiset verokuormat.
Julietten oli vaikea saada selvää kaikista niistä oudoista vieraskielisistä sanoista, joita Tohver hänelle luetteli, mutta sen hän ymmärsi, että talonpojan siitä pienestä maakappaleesta, joka tuskin antoi hänelle ja hänen perheelleen niukan elatuksen, piti tehdä kaikki moision työt, ettei herran tarvinnut pitää ainoatakaan palkattua työmiestä ja että talonpojan vielä omista pienistä tuloistaan piti ylläpitää moision elintarpeita.
"Joko nyt vihdoinkin on kaikki, vai keksittekö vielä jotakin?"