"Eihän neiti vain saksoille puhu, että me näistä asioista olemme keskustelleet?" kysyi hän arasti ja hämmästyksestä nauraen.
"Pidetäänkö näitä asioita sitten salassa?" ihmetteli neiti. "Minä luulen, että jokainen tietää, kuinka paljon talonpojat tekevät työtä moisiolle?"
"Niin oikein, neiti, niin oikein, — mutta joka on parempi, se on parempi."
"Jos te itsellenne siitä pahaa pelkäätte, niin tietysti täytän toivonne", vastasi Juliette äkkiä.
Tohver veti tuolinsa lähemmäksi neitiä.
"Minä voin neidille paljonkin puhua", supatti hän kaula pitkällään, "mutta paras olisi, jos toisen kerran toisin teille herran kirjoitushuoneesta verokirjan — tiedän, missä se siellä on."
"Verokirjan — mikä se on?"
"Siihen on kirjoitettu melkein kaikki, kuinka paljon työtä talonpoikain tulee tehdä maansa edestä ja mitä hän muuten maksaa, vaikka ei aina niistäkään asetuksista lukua pidetä."
"Te aijotte siis tuoda minulle tuon kirjan herran tietämättä? Ei, Tohver, sitä en salli. Jos tahtoisin sen lukea, niin pyytäisin sen paronilta itseltään. Mutta olen tyytyväinen jos vain yleensä selitätte, kuinka kova työvero talonpojilla on. Minä olen maanviljelijän tytär ja saan varmaankin selvää teidän puheestanne."
Tohver alkoi murteellisella saksan kielellä selittää. Hänelle helpotuksena oli se, että hän hyvin tunsi talonpoikain olot ja neiti Marchand helposti ymmärsi, mitä hän tarkotti. Hän kertoi tarkkaavalle kuulijalleen yleensä kaikista työpäivistä, mitä minkin suuruisella talolla moisioon on tehtävä, kuvasi työn laatua, työpäivän pituutta taikka urakkatyön suuruutta. Sitten kertoi hän, mitä kototöitä heillä oli moision hyväksi tehtävä, sekä vihdoin mitä yleisiä maksuja vielä oli moisiolle, kunnalle, kirkolle ja kyytilaitokselle, joita talonpojan piti maksaa viljavaroistaan ja kaikista tuloistaan.