"Sinä et ota, sinä et ota?" torui hän. "Tiedätkö tyttö mitä sitten teen?"
"Noh?" kysyi tämä.
"Kutsun koko kylän koolle ja annan sinulle kaikkein nähden selkäsaunan, jonka muistat."
Äiti iski Miinalle salaa silmää — tämä ymmärsi. Hän ei sanonut isän uhkauksiin mustaa eikä valkeaa, ja Viiukin oli ääneti. Jos hän ei niin olisi tehnyt, olisi voinut nousta suuri riita. Mihkel oli muuten kyllä jotenkin hiljainen mies, mutta kun viinapaholainen häntä kiihotti, saattoi hän muuttua väkivaltaiseksi. Äiti ja tytär yhdessä päättivät odottaa huomiseen, mitä hän selvin päin puhuisi.
Kun ukko vielä jonkun aikaa oli torunut ja riidellyt, rauhottui hän vihdoin, osaksi myös sentähden, että kaikki talonväki alkoi kotiin palata.
Mutta ei toinenkaan päivä muuttanut Mihklin mieltä. Miinan naittaminen Pärtle-Pritsille oli asia, jota hän mielessään alituiseen hautoi. Hän itse alkoi seuraavana päivänä siitä ensiksi puhua vaimolleen. Hän ei käyttänyt enää kovia sanoja, ei kerskaillut mielivaltaisella isännyydellään eikä uudistanut eilisiä uhkauksia tyttärelleen, mutta hänen joka sanastaan saattoi huomata, että hänen päätöksensä oli luja ja että hän tahtoi panna sen täytäntöön.
Huntaugun Mihkel oli kyllä mies, joka naisille ja toisillekin ihmisille monessa asiassa antoi myöten. Hänen rauhaa rakastava luontonsa oli siihen taipuvainen — hän ei viitsinyt riidellä, se häiritsi hänen mielenrauhaansa, jota hän piti kalliina. Mutta kun hän jostakin syystä rupesi ajamaan omaa tahtoansa perille, silloin hän sen teki vastustamattoman itsepäisesti eikä poikennut rahtuakaan päätöksestään. — — — Nyt tiesivät Viiu ja Miina sen liian hyvin; sentähden hämmästyivät he, kun saivat kuulla Mihklin tuumat ja päätöksen.
Ennen kaikkia ilmoitti Huntaugun isäntä vaimolleen, että hän oli eilen tehnyt "selväksi" Miinan ja Pritsin kihlauksen. Prits oli viikolla käynyt herralta pyytämässä lupaa naimiseen ja saanut. Herra oli häntä kiittänyt huolekkaaksi ja ahkeraksi ja luvannut hänelle vielä muonaa lisätä. Prits oli kysynyt eikö paroni tahtonut Huntaugun isännälle antaa jonkun hyvän kuusipäiväisen talon, niin että Prits olisi voinut Mihklille mennä kotivävyksi, — ukonhan olisi Miinan poistuttua kotoa täytynyt teettää talon työt vierailla palkkalaisilla. Herra oli miettinyt ja sanonut antavansa Mihklille arvoa huolellisena ja alamaisena perheenmiehenä ja — oli hänelle luvannutkin paremman paikan, jos ei muualla niin ehkä toisessa moisiossa. Hän oli vielä lisännyt aikoneensa asettaa Huntaugun Mihkel johonkuhun moisioonsa viinaisännäksi, sillä hän tiesi että Mihkel hyvin ymmärsi viinanvalmistusta.
"Kuule, ukko", virkkoi Viiu, "oletko sitten varma, että kaikki on niinkuin Prits sinulle sanoi?"
"Noh, jos se on valhe, niin saanhan sen paronilta pian kuulla", vastasi Mihkel. "Minä lähden näinä päivinä herran puheille, hän on minua kutsunut."