Mutta sitten oli vielä paroni sanonut Pritsille, ettei hän heti tahdo päästää niin hyvää kupiasta kuin Prits on, sillä moisio oli joutuva tulevana keväänä nuoren herran huostaan, ja hänelle olisi helpompi, jos hänellä olisi uskotut ja oppineet työnjohtajat. Pritsin piti siis ainakin vuodeksi jäädä palvelukseen. Sitä paremman paikan aikoi hän sitten antaa apelle.
"Niin, noin puhui vanha saksa, mutta nuori ehkä ajattelee toisin", arveli Viiu.
Ei siitäkin on jo tieto saatu. Vanha herra oli saattanutkin Pritsin suorastaan nuoren paronin puheille, jotta tämä hänelle naimaluvan olisi antanut. Nuori herra oli sanonut, että hän suostuu kaikkeen, mitä vanha herra oli luvannut ja sanonut.
"Mutta oletko sinä sitäkin ajatellut, isä", virkkoi perheennainen, jonka laihat, kurttuiset ja kalpeat kasvot kävivät yhä kalpeammiksi, "ettei Pärtle-Prits ole mikään hyvä ihminen. Hän on juonikas, salakavala ja kauhean ylpeä."
"Mene nyt, mene!" virkkoi Mihkel viitaten kädellään. "Ei hän minulle ole ollut juonittelija ja viekas, eikä lainkaan ylpeä. Ja jos hän tulee mulle vävymieheksi, niin ei sitä ensinkään tarvitse pelätä. Mistä sinä sitten otat ne enkelit, jolle lapsesi antaisit? Onko sitten tuo päivätyöläinen mikä lammas? Tiedätkö, hän sinut ja sinun lapsesi kaataisi pari kertaa päivässä maahan! Onhan hän samanlainen murhamies kuin hänen isänsäkin. Julkesihan hän piestä saksaakin, ja poikakin hävytön, oli karannut moision huoneissakin itse paronin kimppuun. — — — Ajattele sentään, äiti, kun ihminen ei sen enempää pelkää saksaakaan, karkaa saksaa lyömään — mitä huolii sellainen naisesta taikka sinusta ja minusta? — — — Jaa, vaikka hän olisi kultaan kastettu, niin en ottaisi häntä majaani! Prits tuottaa minulle hyvää — mutta tuo tuittupäähän suorastaan saattaisi minut saksan vihan alaiseksi! Sitten voidaan minulta ottaa tämäkin hiekkahauta, jossa nyt kökötän!"
"Hyvä kyllä, Mihkel", virkkoi siihen Huntaugun emäntä katsellen miestään tarkasti silmiin. "Mutta jos sinun lapsesi ei tahdo tuolle miehelle mennä, jolle sinä häntä pakotat — mitä sitten?"
"Ei tahdo mennä, ei tahdo mennä!" matki Mihkel ja hänen otsalleen ilmestyi paha pilvi. "Itse olet elähtänyt ihminen, mutta puhut lapsen juttuja. Miksi ei hän tahdo mennä? Ketä parempia hän sitten odottanee? Voiko hän sanoa siinä miehessä vikaa olevan? Sitä hän ei voi sanoa eikä hänellä ole parempaakaan tiedossa — sentähden pitää hänen mennä Pritsille."
"Sinä tahdot sitten hänet väkisin pakottaa?"
Mihkel kohotti ja silitti leukaansa, jota peitti lyhyt harmaa parta. "Jos hän on ymmärtäväinen niin ei pakkoa tarvita. Mutta jos hän alkaa joutavia juonitella, niin minun pitää näyttää, että olen isä, joka saan taivutetuksi tottelemattoman lapsen. Ja sinun, joka olet hänen äitinsä, pitää auttaa minua."
"Siinä asiassa minä en sinua auta, Mihkel", vastasi Huntaugun emäntä hyvin päättävästi. "Minun mielestäni antaisimme Pritsin vielä odottaa — vähintäinkin vuoden."