Surkeata, sellaisesta lapsesta ei voinut päästä selville!… Parempi olisi ollut, että olisi hänelle sidottu kivi kaulaan ja heitetty mereen, missä se on syvin…
Stellan elämä isän kodissa muuttui helvetiksi.
Hän olisi saanut varmasti lyöntejä, ellei hän olisi tietänyt niitä karttaa. Joka kerta, kun isä oli suuttunut, oli hän kadoksissa. Hän tuli jälleen näkyviin, kun isän viha oli lauhtunut.
Mutta sitten tuli päivä, jolloin hän ei enää tullut näkyviin.
Se oli unohtumattoman hirmuinen häpeäpäivä Riesemannin talolle!
Se päivä, jolloin Riesemannin piti tunnustaa olevansa lyöty mies — lyöty ja murtunut!…
Eberhard oli onnellisesti suorittanut ehtonsa.
Pieni ilo isän rauhattomalle sydämelle raskaana aikana!
Viimeisen tutkinnon jälkeisenä päivänä, eräänä sunnuntaina — lähti Stella aamulla kaupunkiin eikä tullut illaksi takaisin. Isä ei tavannut häntä seuraavana päivänä kaupunkiasunnostaan, tytär ei saapunut sinne päivän kestäessäkään, eikä häntä ollut illallakaan kesä-asunnossa. Sitten alettiin häntä kuulostella ja etsiä. Seuraavana päivänä oli vanhemmilla edessään pelottava tosiasia, heidän tyttärensä oli paennut isän talosta!
Verohallituksesta passi otettu, säästökassasta prosentit — monta sataa ruplaa — ulosotettu, kaupunkiasunnosta vaatteet mukaan viety!… Lisäksi oli joku tuttava nähnyt hänet sunnuntai-iltana astuvan asemalla Pietarin junaan…