"Se on herra Kurbatowin toivomus, niinkuin Eberhard on sanonut."
"Toivomus? Herra Kurbatowin toivomus?"
"Niin äiti."
"Mutta sehän ei käy päinsä!"
Se huudahdus tuli sydämen syvyydestä ja rouva Riesemannin ja rouva Göblerin suusta yhtaikaa.
Tällainen sinutteleminen opettajan ja oppilaan välillä oli Stellankin mielestä oikeastaan sopimatonta. Mutta nähdessään nyt molempien hämmästyksestä ja kummastuksesta pitkiksi venyneet kasvot ja heidän ikäänkuin pohjattomaan syvyyteen katsovat kauhistuneet silmänsä — sai vastustushalu taasen vallan neidossa ja, vaivoin kurkusta nousevia naurunpuuskauksia pidätellen, hän huudahti hyvin kummastuneena:
"Ei käy päinsä? Miksi se ei voi käydä päinsä? Käypiköhän se Eberhard-herran kunnialle, että lakitiedeitten kandidati Andrei Petrowitsch sinuttelee häntä?"
"Niin — mutta — Eberhardkin sinuttelee häntä!"
"Sitä suurempi kunnia Eberhardille, että hän saa tehdä sen!"
"Mutta se ei ole ensinkään sopivaa! Niinhän ei ole tapana tehdä! Sellaistahan ei ole ennen edes kuultukaan!"