"Ole tarpeeksi?" toisti Andrei Petrowitsch. "Se riippuu siitä, minkälaiset vaatimukset, tarpeet lukijalla on."
"Luuletteko siis, että nämä aikakauskirjat eivät tyydytä minun vaatimuksiani ja tarpeitani?"
"Niin, sen luulen."
"Mistä syystä?"
"Siitä syystä, että luettava niissä ei ole kyllin aatteellista!"
Stellan kasvot tulivat tulipunaisiksi.
"Mutta jos se on minun mielestäni kyllin aatteellista."
"Se ei saata olla niin. Luulen tuntevani Teitä vähän. Sanokaa minulle, neiti Riesemann, ettekö ole tunteneet niitä lukiessanne ikävää ja kaihonneet jotakin — jotakin muuta?"
Stella oli tuntenut joskus sellaista, erittäinkin parina viimeisenä vuotena. Hänhän oli lukenut niin paljon novelleja, jotka kaikki alkavat niin yhdellä tavalla, samalla tavalla loppuvat, yhdellä tavoin "intresseeraavat" ja luettua yhdellä tavoin menevät mielestä. Mutta tahtoen väitellä, koska vastustus-himo oli taasen tarttunut häneen ja tahtoen kiihoittaa tätä maailmanparantajaa puhelemaan ja saattaa hänet puhuessaan arvostelemaan, ei hän sanonut totuutta, vaan lausui vakavana:
"Ei, herra Kurbatow, luen kaikkia näitä asioita suurella mielihyvällä. Ne ovat mielestäni hyvin kirjoitetut."