"Ajattelen näin. Te huomautitte, että näitä kirjoja ja aikakauslehtiä lukee täällä koko seurapiiri, jonka kanssa te ja omaisenne seurustelette, ja että ne ovat juuri sellaisia piirejä varten. Se on oikein. Mutta me tiedämme, että ihminen, joka antaa kuvata itsensä, joka tilaa kuvan omasta itsestään tahtoo siksi olla 'kaunis', kauniimpi kuin mitä hän todellisuudessa on. Maalari maalaakin sellaisen kuvan. Kirjailija on yhteiskunnan kuvaaja. Hän on tilattu kuvaaja, kuvaaja, joka katsoo omaa hyötyään, hänet yhdistävät sitäpaitsi tilaajaan yhteiskunnalliset siteet ja siis hän laatii yhteiskunnasta, se on, tilaajistaan, hyvin kauniin kuvan. Kuva luonnollisesti miellyttää tilaajia, se on yhteiskuntaa siksi, että se sitä imartelee. Ja se miellyttää sitä enemmän, mitä taitavammin se on kaunistettu. Mikä taasen miellyttää koko yhteiskuntaa, se miellyttää yhteiskunnan yksityistä jäsentä, joka tuntee vähänkin kuuluvansa siihen, jonka mielipiteet, ja tunteet ovat yleensä yhteiset yhteiskunnassa vallitsevien kanssa… Neiti Riesemann, teitä miellyttää moni taidokkaasti kirjoitettu valheellinen kirja siksi, että se miellyttävästi kuvailee seurapiiriänne ja teitä itseänne."
Stella katseli suurin, miettivin silmin Kurbatowia jonka äkillinen vilkkaus näkyi kummastuttavan häntä.
"Ettekö tee minulle vääryyttä, herra Kurbatow?" lausui hän sitten. "Te kuulitte, että minä tunnustin totuuden salaamisen tahallisen valehtelun epäkohdaksi kirjallisuudessa, tuomitsin sen suurena vikana. Siitä selviää ettei minua miellytä imartelu, kaunistelu, että se on minulle vastenmielistä, etten sitä kärsi."
"Te ette kärsi kehittyneemmän makunne tähden taitamatonta kaunistelua, liian räikeitä värejä, karkeata kirjallista tuotetta. Pientä taidetyötä vastaan, joka tarkoittaa samaa, ei teillä ole mitään, sillä muuten ette löydä huvia sellaisten kirjojen lukemisesta."
"Arvelette siis, etten voisi kärsiä moittivaa arvostelua itsestäni ja seurapiiristäni, että minua todella miellyttää imartelu, kaunistelu ja vale enemmän kuin luonnollisuus ja todellisuus."
"Ei, neiti Riesemann, sitä en luule", vastasi Andrei Petrowitsch kovalla äänellä. "Te tunnette kyllä tuskan moittivasta arvostelusta, se pahoittaa, loukkaa ja haavoittaa teitä ensin, mutta te jaksatte kärsiä sen, ja — kentiesi se alkaa teitä vihdoin miellyttää ja te opitte itse arvostelemaan! Luulen tohtivani luottaa siihen."
"Mutta miten minun sitten pitäisi saavuttaa tämä mielenmuutos ja uudestaan syntyminen?" kysyi Stella nauraen, ei kuitenkaan pilkallisesti.
"Ajatelkaa itse asiaa", vastasi Kurbatow samoin nauraen.
Stella katseli äänettömänä hetken ulos ikkunasta puutarhaan, jossa hiljainen tuuli heilutteli puiden latvoja, ja kääntyi sitten Kurbitowin puoleen kysyen nopeasti:
"Andrei Petrowitsch, mitä te sitten oikein luette?"