"Huolimatta siitä, että löydätte niissä vääristeltyä totuutta, totuuden vastaista kaunistelua?"
"Niin. Ettekö usko sitä?"
"Uskon. Mutta mistä se johtuu?"
"Sitä en tiedä."
"Joskus siitä, että ei ole toisia kirjoja."
"Saattaa olla."
"Sallikaa, että mainitsen teille vielä yhden syyn", lausui Andrei Petrowitsch, siirtäen tuolinsa lähemmäksi neitoa. "Se syy on seuraava: teitä, neiti miellyttävät kauniit kuvat! Niiden tulee vaan olla taitavasti kaunistettuja. Te katselette mielellänne 'kaunistettua' kuvaa. Sitä katsellessanne unohdatte kaunistuksen — unohdatte, että kaunistelu peittää totuuden, että on puhuttu tahallaan valetta. Sillä onhan kylliksi ihmisiä, joita miellyttää kaunis, kaunisteltu kertomus vanhoista ajoista, ja sellaisessa on kuitenkin kaikki valetta. Ja tiedättekö, neiti Riesemann, miksi teitä usea taidokkaasti kaunisteltu kuva miellyttää?"
"No?"
"Siksi, että se on teidän oma kuvanne, teidän oma kaunisteltu kuvanne. Se kuva miellyttää teitä, teitä itseänne."
"Miten niin luulette?"