"Niin, ajan puutteen tähden."
"Ja kuitenkin luulitte, että nämät etäisemmät ja syvällisemmät asiat voisivat huvittaa teitä!"
"Niin, kun voisin, kun olisi aikaa."
"Niinkö, neiti Riesemann! Nyt joudumme siis puhumaan teille niin tärkeästä ajanpuutteesta. Minä vältän, että teillä on kyllin aikaa, että teillä on sitä tuhlata turhaan. Myöskin suurkauppias Göblerin rouvalla tulee olemaan paljon aikaa, enemmän kuin tuhansilla toisilla naisilla, jotka kuitenkin löytävät tilaisuutta harrastaa yllinkyllin yleisiä asioita… Mihin teidän aikanne sitten kuluu, neiti Riesemann? Sallikaa, että sanon sen heti teille. Teidän aikanne kuluu pukeutumiseen ja koristelemiseen, ompelijan ja muotikauppiaan luona käymiseen, vieraisilla olemiseen ja vieraiden vastaanottamiseen, ajamiseen ja ratsastamiseen, kävelyyn ja puhelemiseen…"
"Entä jokapäiväinen työni, herra Kurbatow?" huudahti Stella, avaten silmänsä suuriksi.
"Teidän työnne? Ajatteletteko jokapäiväistä työtänne äitinne ja sisarenne seurassa? Tietäkää, neiti Riesemann, sen työn voisitte aivan hyvin jättää tekemättä…"
"Miten niin?"
"Se ei ole työtä, se on urheilua. Se ei ole urheiluakaan, se on ajanvietettä. Se ei ole edes ajanvietettä se on — suokaa anteeksi — ajan tuhlausta. Minulla ei ole mitään urheilua vastaan. Ei myöskään mitään ajanvietettä vastaan. Vaadin kuitenkin, että urheilulla, samoinkuin ajanvietteelläkin on joku tarkoitus, jonkunlainen sisältö, pienikin tarve…"
"Eikö meidän nypläys- ja käsityöllämme siis ole mitään sellaista?"
"Ei. Ei ole enää pitkään aikaan ollut."