"Siis antakaa minulle työtä!"
"Minä annan!"
Andrei Petrowitsch astui kirjahyllyn luo, otti sieltä enempää etsimättä pari paksuhkoa kirjaa ja antoi ne yhtaikaa Stellalle käteen.
"Ottakaa aluksi tämä; opitte siitä käsittämään ja kunnioittamaan työtä!… Ja kun olette siihen väsyneet, lukekaa huviksenne tätä romaania. Ja kun olette ne lopettaneet, tulkaa luokseni, me käymme vapaasti keskustellen niiden sisällön arvostellen läpi, ja sitten otatte pari uutta mukaanne."
Ottamatta selvää kummankaan kirjan nimestä neiti Riesemann painoi ne povelleen sydäntään vasten ja läksi kiittäen kiireesti menemään.
V
Herra Martin Riesemannin kasvoista saattoi nähdä, että hän oli mielissään saadessaan näyttää Andrei Kurbatowille tehdastaan. Hänen kasvoillaan näkyi vieno loiste ja suun ympärillä väreili rauhallinen ja ylpeyden sekainen nauru. Hän vei vieraansa yhdestä nokisesta huoneesta toiseen sekä selitteli lakkaamatta. Niin puhelias ei herra Riesemann ollut vielä koskaan ollut. Hän ei jättänyt näyttämättä ja selittämättä tehdashuoneissa ainoatakaan huomiotaherättävämpää seikkaa, ja hänen selityksensä venyivät sitä pitemmiksi, hänen mielihyvänsä kasvoi sitä suuremmaksi, mitä enemmän hän huomasi, että kaikki nämät asiat todella huvittivat Andrei Petrowitschia. Osottaakseen lopuksi isäntävaltaansa ja sen laajuutta, pani hän mestarit ja työnjohtajat, niin sanoaksemme, tanssimaan sekä pakotti heidät karkealla käskijän äänellään mitä suurimpaan nöyryyteen.
Riesemannin kone- ja rautatehdas sijaitsi kaupungin itäpuolella, laajan mäenselänteen harjalla, josta se aina savuavine tornineen ja nokisine huoneineen katseli alas laaksossa olevaa kaupunkia taistelussa olevan hyökkäykseen valmiin linnoituksen tavoin. Andrei Petrowitsch oli nähnyt suurempiakin tehtaita, mutta rakennustensa, sisustuksensa ja työn vilkkauden suhteen tuskin paremmin järjestettyä. Hän huomasi hyvin, että johto siinä oli todella "rautaisissa käsissä", että tarmokas yrittelijä, väsymätön, peräytymätön rikkauden kokooja oli tämän laitoksen johtavana henkenä. Herra Riesemann voi kieltämättä olla ylpeä siitä, mitä hän pienestä alusta oli aikojen kuluessa kehittänyt.
Tehtaan huoneiden lattioita peittivät pitkissä riveissä valmiit höyrypannut, maanviljelyskoneet ja laatikoihin asetetut koneenosat, joista herra Riesemann iloisesti hymyillen huomautti, että "tämä romu on pian levinnyt kaikille neljälle ilmansuunnalle, ja uutta samallaista on saapunut sijaan." Suurissa, korkeissa huoneissa aikaansaivat sadat vasarat työn alaisina olevien kattiloiden kimpussa korvia särkevän, päätä huimaavan melun.
Mustien kärpäsien tavoin riippuivat ja liikkuivat nokiset työmiehet kattiloiden rautaisien seinien ympärillä, toiset sisässä, toiset ulkopuolella. He olivat varmaankin kuuroja, sillä muutoin eivät he olisi voineet niin rauhallisesti kestää sitä helvetillistä melua, jonka heidän raskaat vasaransa kattiloiden kylkiin sattuessaan synnyttivät… Sitten seurasivat laajat työhuoneet meluavine koneineen, työpenkkeineen, alasimineen, täynnä nokisia sorvareita, viilaajia, höylääjiä ja seppiä.