Stella alkoi hitaasti, mietteissään riisuutua. Ennenkuin hän oli sen ennättänyt tehdä, oli Rita nukkunut. Sitä todistivat hänen suljetut silmänsä, raskas hengityksensä. Hän oli nukkunut, toivottamatta sisarelleen hyvää yötä.
Stella sammutti lampun ja heittäytyi yönutussa ja alusvaatteissaan vuoteelle peitteen päälle. Hän katseli avoimin silmin pimeyteen, kuunteli tarkasti jokaista kolinaa, joka vielä kuului talossa, ja oli noin tunnin verran liikkumatta paikallaan. Sitten hän nousi varovasti ylös, pukeutui hätäisesti, avasi hiljaa lukitsematta jääneen oven ja meni ulos. Hän pääsi eteisestä kenenkään huomaamatta puutarhaan.
Ulkona löi lämmin vihma, pehmeän, kostean harson tavoin häntä kasvoihin. Puut ja pensaat eivät liikahtaneetkaan, ikäänkuin raskaasti nukkuen. Syvä hiljaisuus, punaisen harmaa utuinen pimeys vallitsi lähellä ja kaukana.
Stella asteli, vaivoin tien löytäen, kosteudesta pehmeiksi ja liukkaiksi käyneitä käytäviä pitkin eteenpäin, yhä syvemmälle puutarhaan. Kerran hän katsahti taakseen taloon päin ja näki silloin yhdessä ikkunassa ylimmässä kerroksessa tulta, kaikki muut ikkunat olivat pimeät. Stella tunsi hyvin sen ikkunan, ja hän oli arvannut, että tuli siinä palaisi tänä iltana kauemmin kuin muulloin. Kapea, kellertävä valonjuova, joka sieltä tunki alas puutarhaan, osoitti hänelle vähän tietä ja hän alkoi, kun hän oli käynyt puutarhassa ristiin ja rastiin, kävellä edes takaisin juovan suuntaan, rauhatonna, pysähtymättä, kiihtyvää sadetta huomaamatta.
Hänellähän oli niin paljon ajateltavaa, voidakseen tehdä ratkaisevan päätöksen.
Väliin nosti hän silmänsä ylös valoisaa ikkunaa kohti ja hänestä tuntui, ikäänkuin vuotaisi sieltä hänelle rohkeutta ja voimaa sydämeen…
IX
Kirje, jonka Andrei Petrowitsch sai illalla herra Riesemannilta, teki hänen toiminnalleen tehtailijan talossa ennenaikaisen lopun, sillä Eberhardin ensimäiseen tutkintoon oli vielä kymmenen päivää aikaa. Oppilaan isä antoi opettajalle palkan — puuttuvaltakin ajalta — käteen, ja ilmoitti parilla epäkohteliaalla rivillä perustelemattoman toivomuksen, että herra Kurbatow poistuisi mahdollisimman pian hänen talostaan. Pietarin iltajuna oli jo lähtenyt, kun kirje tuotiin Andrei Petrowitschille, ja siksi päätti hän käyttää aamujunaa ja alkoi heti koota tavaroitaan.
Mutta niin tottunut kun hän olikin tähän työhön, ja niin vähän kun hän kutsuikin omakseen maallista tavaraa, tänään ei tahtonut työ käydä, hän puuhasi ahkerasti saamatta valmista ja huomasi yhä uudelleen tehneensä huolimattomasti ja jättäneensä työnsä kesken.
Eikä se ollut kummaakaan, sillä pää oli täynnä ajatuksia ja rinnassa riehuivat raskaat, kiihkeät tunteet.