"Niinkö! Mutta jos herra Kurbatow tulee jättämään minulle hyvästi?" kysyi Stella nauraen.
"Sinun pitää karttaa häntä, niinkuin me kaikki; se on isän ankara käsky", lausui rouva Riesemann ja koetti tehdä äänensä niin ankaraksi kuin mahdollista.
"Ja mitä itse käsket, äiti?"
"Käsken samaa."
"Mikä liikuttava yksimielisyys teidän molempien välillä!" huudahti Stella mitä iloisimmalla mielellä. "Mutta en käsitä, miksi minun täytyy Kurbatowia pakoon juosta, eihän hän tee minulle pahaa!"
"Tiedäthän minkätähden isä pakoittaa hänet lähtemään ennen määrä aikaa?"
"En tiedä."
"Kokonaan sinun tähtesi!"
"Minun tähteni! Mutta silloinhan olen minä syyllinen, eikä herra Kurbatow, jota te vainootte! Että Riesemannin avioparilla on kehno tytär, siitä saa siis vieras kärsiä!… Näet itsekin, äiti, se ei käy päinsä! Minun täytyy koettaa hyvittää tähteni tehdyn vääryyden! Jäähyväisten jättäminen on siihen pienin askel!"…
Stella pujahti nauraen ulos huoneesta. Äidin uhkaava varotus ponnahti ovesta takaisin.