"Niin, hm", vastasi Egloff ja katseli tyytymättömän näköisenä kuuta, "se näyttääkin aika lailla markkinamaiselta, tuo suuri, punainen kiinalainen lyhty. No, kunhan se nousee korkeammalle, alkaa se näyttää hienommalta. Sitä tulee aina hienommaksi, kun kohoaa."

Miksi sanoo hän tuon niin epäystävällisesti, ajatteli Fastrade, mitä on tuo pieni nukkeparka hänelle tehnyt. "Nyt muuan ehdotus", sanoi Egloff ja nousi. "Lähdemme vierailulle Padurenin metsään. Kun olemme saapuneet pienelle metsäniitylle, lienee kuu jo kyllin korkealla; siellä tapahtuvat sitten juhlalliset päättäjäiset."

Kutsuttiin reet paikalle, naiset kiedottiin jälleen peitteihin. "Olen teidän ajajanne, jos sallitte", sanoi Egloff ja istuutui Fastraden viereen. Hän asettui retken johtajaksi ja ohjasi ahtaalle metsätielle. Täällä vallitsi lumivalaistuksen kalpea hämärä ja tavattoman turvallinen tunne valkeina kaareutuvien lumisten oksien alla. Kuin pieni, tumma varjo hypähti jänis äänettömästi tien yli, pelästynyt metsäkauris tunkihe tiheikön halki, rekien kulkuset kaikuivat outoina ja aavemaisina, ja niiden pelottamana räpytti lintu siipiään kuusen latvassa. Egloff ja Fastrade vaikenivat, vain kerran huomautti Egloff: "Vähitellen alkaa tuntea kuuluvansa tänne." Metsätie johti pienelle pyöreälle niitylle, jota kuutamo nyt valaisi kirkkaasti. "Seis!" komensi Egloff, "tässä noustaan reestä ja tanssitaan katrilli." — "Dietz, sinä olet oiva mies!" huusi Dachausen, "tietysti tanssitaan katrilli, sen täytyy vain juolahtaa mieleen. Saanko pyytää, paroonitar Gertrud. Liddy jää rekeen, hänen turkkinsa on liian raskas."

Parit astuivat nyt yli kovaksi hangeksi jäätyneen lumen. "Miten hauskasti se rapisee", sanoi Gertrud, "on kuin kulkisi leivoksen sokeripäällystää pitkin."

"Alottakaa!" huusi Egloff ja parit asettuivat järjestykseen, kuutamo antoi tanssivien liikkeille jotain omituisen hypähtelevää ja varjomaista, tyttöjen vartalot kävivät ihmeen solakoiksi heidän lipuessaan yli valkean, kimmeltävän lattian ja päästäessään pieniä huudahduksia kuin olisivat he olleet uimassa ja kuuvalo olisi ollut aalto, josta pärskyi vettä heidän päälleen. "Chaîne, s'il vous plaît", komensi Egloff hyvin äänekkäästi, ja kuusista, jotka totisina seisoivat niityn ympärillä, kertasi kaiku aavemaisesti: "s'il vous plaît." "Grand galop", komensi Egloff. Molemmat parit kääntyivät; pelästyneenä alkoi uroskauris määkiä metsänreunassa, silloin he pysähtyivät aivan hengästyneinä ja nauroivat.

"Sepä oli ihanaa", sanoi Gertrud ja nojasi horjuen Dachausenin käsivarteen, "mitä on tanssisali tähän verrattuna." "Sen ovat jänikset jo aikaa sitten tienneet", vastasi Dachausen hupaisesti. "Mutta nyt täytyy naisten nopeasti jälleen peitteiden alle." Mentiin takaisin rekien luo. Paroonitar Lydia istui omassaan kokonaan valkoisten turkistensa sisässä. "Ah, Liddy, se oli ihanaa", sanoi Gertrud, "taas kerran jotain, joka kannatti elää. Mutta mikä sinulla on? Sinähän itket." Liddy itki, itki niin, että koko ruumis vapisi. Nyt tuli Dachausen ja moitti ja lohdutti: "Olenhan aina sanonut, että sinä et kestä voimakkaita luonnonvaikutelmia, ne järkyttävät sinua liiaksi. Nyt nopeasti kotiin."

"Hän on mustasukkainen minulle", kuiskasi Gertrud Fastradelle. Egloff seisoi rauhallisena kädet turkintaskussa ja hymyili. Nyt, kun oli erottava, tuli Gertrudkin tunteelliseksi. Hän syleili Fastradea. "Kuinka ahtaalta nyt tuntuukaan kotona", kuiskasi hän, "siellä tuoksuu leivoksille ja isä tekee ilkeitä huomautuksia." — "Onhan sinulla sentään laulusi", huomautti Fastrade. — "Ah, isä ei sitä mielellään kuuntele", vastasi Gertrud, "mutta yhtä kaikki, se oli ihanaa. Egloff on demooninen ja Dachausen, luulen, onneton avioliitossaan."

Niin lähdettiin sitten matkaan pitkin sileätä maantietä, kuutamo teki maiseman rajattoman laajaksi ja nopeassa liikkeessä näytti valo jonkun juoksevan aineen tavoin lipuvan ajavien ohitse. Tasangolla tienhaarassa erosivat he: "Hyvää yötä", kuului reestä rekeen ja jokainen läksi suunnalleen. Etäältä loistivat aatelistojen valot pieninä, punaisina pilkkuina valkeassa kuutamossa.

Kun Fastraden hevonen pysähtyi Padurenin portaiden edessä, näki hän ruokasalin ikkunoista tumman varjon kiihtyneenä kulkevan siellä edestakaisin. Häntä siis odotettiin, ajatteli Fastrade, ja tosiaankin tuli paroonitar Arabella moittien häntä vastaan: "Näin myöhään, lapseni, Ruhke on jo aikaa ollut kotona, isäsi kysyy sinua." Mutta Fastrade otti vanhan naisen syliinsä ja keinutti raihnasta vartaloa varovaisesti edes takaisin ja sanoi: "Oli oikein hauskaa. Joimme teetä, tanssimme niityllä, ajelimme. Kuulehan, täti, etkö sinä koskaan eläissäsi ole laulanut? Eikö sinulle koskaan ole sattunut, että asetuit keskelle salia ja lauloit kaikin voimin, niin että seinät tärisivät."

"Lapsi, lapsi", vastasi paroonitar, "mitä hupsuttelet?"