"Niinkö, oletteko kuullut siitä?" kysyi Egloff, "niin, olen tehnyt tästä lakeudesta itselleni jonkinlaisen makuuhuoneen. Se on hyvin terveellinen. Ylipäänsä olen sitä mieltä, että kehityksemme on kulkenut väärään suuntaan. Me olemme oikeastaan yöeläimiä kuten kaikki petoeläimet. Päivällä nukutaan pesässä, ja kun sitten ulkona tulee hiljainen ja pimeä, silloin kontataan ulos, kuljeskellaan ympäri, hiivitään nukkuvien asuntojen ja kanakoppien tienoilla ja eletään todellista elämää."
"Niinkö arvelette?" sanoi Fastrade. "Niin, se lienee toisinaan hauskaa."
"Teidän pitäisi tulla sellaiselle retkelle", ehdotti Egloff.
Fastrade nauroi: "Se taitaisi sentään olla vastoin täällä noudatettavia lakeja."
"Uskotteko näihin lakeihin?" kysyi Egloff.
Fastrade kohotti olkapäitään: "Minä en usko niihin, mutta minä tottelen niitä."
"Siinä teette väärin", sanoi Egloff, "ette usko, miten noin kahden kiitäessään eteenpäin tuntee itsensä tutunomaisiksi."
"Voin kuvitella sitä", vastasi Fastrade miettien. Hän oli riisunut hansikkaansa ja viilensi kättään aidalle sataneessa lumessa. "Mutta tuollaiseen ystävyyteen olen liian arka."
"Arka ette ole", vakuutti Egloff. "Teillä on vain vielä taikauskoa noihin pieniin, tihrusilmäisiin lainsilmiin, jotka katselevat linnojen ikkunoista yöhön. Tuo tuolla ylhäällä on Barnewitz. Miten naurettavalta sentään tuollainen valo näyttää tähtien rinnalla. No, yhdentekevää, jollei ystävyyttä synny siten, täytyy se aikaansaada toisin. Ruskoni tulee hiton levottomaksi, hyvää yötä."
He ojensivat portin lävitse toisilleen kätensä, Egloff meni rekeensä ja Fastrade juoksi pitkin puistotietä rakennusta kohden. Hän arveli nyt voivansa nukkua tarvitsematta itkeä.