"Se kuuluu asiaan", huusi Fastrade intohimoisesti, "jos olisit sairas, tai köyhä, tai kaikkien hylkäämä, silloin pysyisin rinnallasi, se olisi ainoa paikka maailmassa, joka kuuluisi minulle, mutta minulla täytyisi olla sen omistusoikeus, sinun täytyisi kuulua minulle. Mutta nyt et enää ole minun."
Egloff katsahti ylös, hänen silmänsä näyttivät synkiltä ja vihaisilta:
"Kuulunko Lydia Dachausenille?" kysyi hän.
"Hän oli tänä aamuna luonani", jatkoi Fastrade, "hän tietää sinun olevan vaarassa ja luuli minun voivan tehdä jotain sinun pelastamiseksesi. Niin menettelee vain nainen, jolla on oikeus sinuun."
Egloff kohautti hiukan olkapäitään: "En ole niin antelias jakelemaan omistusoikeuksia itseeni; tämä pikku rouva, joka riippuu kiinni minussa, on seikkailu, sattuma, synti — mitä kaikkea muuta tahansa, mutta ei kohtaloni. Lydia Dachausen ei tule kysymykseen. Ettet sitä ymmärrä, ettet voi asiaa sivuuttaa!"
Fastrade pudisti päätään: "En, sitä en voi koskaan ymmärtää, että nainen, joka sinun tähtesi tärvelee koko elämänsä, ei tulisi kysymykseen, sen ohitse en voi päästä, se tuntuisi siltä kuin tallaisin elävää ruumista."
Aurinko oli laskenut ja pikku majassa hämärsi. Niityltä ja suurista kuusista huokui viileyttä sisään; lepakko oli eksynyt huoneeseen ja lenteli matalan katon alla taukoamatta ympäri, silloin tällöin hipaisten siivillään seiniä. Egloff oli hetkisen ollut vaiti, nyt alkoi hän jälleen puhua, ja hänen äänensä kaikui hillityltä ja matalalta, kuin olisi hänen täytynyt pakoittaa se rauhalliseksi: "Niin on teillä aina ollut tapana täällä linnoissa, jalomielisyys, sääli, ylpeys, kunnia, kaikkea sellaista olette te sisällyttäneet rakkauteen, asioita, joilla ei ole rakkauden kanssa mitään tekemistä, joihin se päinvastoin tukahtuu. Lydia ei niistä mitään tiedä, hän syrjäyttää kaikki."
"Lydia raukan ainoa oikeus on oikeus sinuun", vastasi Fastrade hiukan juhlallisesti, "ja jos enää voin mitään toivoa ja mistään iloita, niin toivon sitä, että suojelet häntä etkä häntä jätä."
"Oh, tuon tunnen", keskeytti Egloff hänet kiivaasti, "aina olet tahtonut hyveelläsi kirkastaa minua, jotta rakkautesi voisi puolustaa kohdistumistaan tällaiseen. Mutta pelkäänpä, että se ei voi puolustautua."
"Ah, jättäkäämme se", sanoi Fastrade väsyneesti, "se ei ole voinut auttaa ketään, se ei enää tule kysymykseen."
Hiljaa ja kuin itsekseen mutisi Egloff: "Ei tule kysymykseen — no, se olisi ollut ainoa, mikä tässä kirotussa maailmassa vielä olisi tullut kysymykseen." Oli tullut niin pimeä, etteivät he enää voineet selvästi nähdä toisiansa. Heidän yläpuolellaan kuului yhä vielä pienten siipien taukoamaton suhina, mutta äkkiä löysi lepakko pääsyn avoimesta ikkunasta, se päästi kimeän äänen ja lensi metsän pimentoon.