"Niin, ah niin, minua myöskin", vastasi Fastrade ja punastui. Hän tunsi olevansa hämillään ja lisäsi sen vuoksi jotain, mikä ei häntä itseäänkään miellyttänyt, kun hän oli sen sanonut. "Täällä on siis kysymys liikeasioista?"
"Niin", sanoi parooni, "istu lapseni, Egloff on tullut puhumaan metsäin rajasta. Egloff, selittäkää asia hänelle."
Egloff hymyili jälleen, mutta muuttui sitten vakavaksi ja puhui tyynellä liikemiesäänellä, pannen sormenpäänsä varovasti vastakkain: "On siis kysymys seuraavasta. Olen tehnyt suurehkon metsäkaupan ja hakkautan parhaillaan metsääni Padurenin metsän rajalla."
"Sen olen nähnyt", pääsi Fastradelta äänellä, joka ilmaisi harmia.
"Te olette nähnyt sen?" kysyi Egloff ja katsahti Fastradeen tarkkaavasti. Silloin huomasi Fastrade, että hänen kasvonsa eivät kuitenkaan olleet aivan samanlaiset kuin entisen leikkitoverin, ne olivat hyvin kalpeat, ne olivat terävämmät ja jännittyneemmät, entinen kirkas, huoleton iloisuus oli poissa. "Todellakin, minä olen nähnyt sen", vastasi Fastrade, "siellä näyttää sellaiselta kuin taistelukentällä."
Egloff kohautti olkapäitään: "Niin, kauniilta ei se näytä", sanoi hän miettiväisesti, "eikä se kaunista olekaan; taistelukenttä, sanotte te, siis taistelu, jossa me olemme voittaneet metsän. Mutta sitten, kun me olemme voittaneet koko metsän, olemme kuitenkin itse voitettuja."
Parooni katsahti ylös, silmäili tyytymättömänä Egloffia ja sanoi opettavalla äänellä: "Metsät ovat perheillemme oikeastaan sitä, joka yhdistää sukupolvia toisiinsa, me nautimme sitä, mitä esi-isämme ovat hoitaneet ja istuttaneet, ja me hoidamme ja istutamme tulevia sukupolvia varten." Puheen loppu kuului väsyneeltä eikä enää niin vakuuttavalta, parooni antoi jälleen päänsä painua alas rinnalle. Egloff oli kuunnellut hartaasti, niinkuin kaikkien seudun nuorten tapa oli vanhan paroonin puhuessa, sitten sanoi hän, ja Fastrade tunsi taasen entisen poikamaisen äänensävyn: "No, minä olen juuri nyt siinä asemassa, että minun täytyy nauttia sitä, mitä esivanhempani istuttivat, mutta", jatkoi hän kääntyen Fastradeen, "te olette näin lyhyessä ajassa ennättänyt jo tarkoin katsella maatilaanne."
"Eilen illalla läksin ulos metsään", vastasi Fastrade, "ja kun seisoin honkamäellä, kaipasin vastapäätä ollutta kaunista vanhaa kuusimetsää."
"Niin, hm, se on poissa", lausui Egloff, tiivisti kulmakarvojansa ja katseli kynsiänsä, kuin olisi tämä hänestä todellakin ollut epämiellyttävää; sitten katsahti hän ylös ja hymyili: "Sitten se kai olitte te, joka eilen illalla seisoitte niin tummana metsänreunassa, kun ajoimme ohitse."
"Niin, se olin minä", vastasi Fastrade, "ja joku herroista sanoi:
'Tuolla seisoo yksinäisyys itse'."