Samalla kertaa kuin uusmaalaisessa osakunnassa päätettiin kääntyä rehtorin puoleen, päätettiin myöskin lähettää kirjelmä muille osakunnille, jossa selostettiin Rosenqvistin ja Creutzin tapaukset ja lausuttiin samaa kuin minulle osoitetussa kirjelmässä. Muille osakunnille annettiin se kehoitus että, jos ne "yhtyivät siihen ajatukseen, joka oli määrännyt uusmaalaisen osakunnan; toimintatavan, ne saattaisivat tämän käsityksensä yliopistoviranomaisten tietoon". Kaksi osakuntaa, savo-karjalainen ja pohjalainen, ottivat kysymyksen käsiteltäväksi, ennenkuin minä sain tiedon asiasta. Muiden osakuntien inspehtoreja kehoitettiin pitämään huolta siitä, että asiaa ei otettaisi viralliseen käsittelyyn pöytäkirjaan merkittäväksi, ja niin tehtiinkin. Ei myöskään kahden ensinmainitun osakunnan pöytäkirjaan otettu uusmaalaisen osakunnan kehoitusta. Pohjalainen osakunta päätti, senjälkeen kuin se minulta oli saanut täydellisen selonteon niistä tapauksista, joihin uusmaalaisen osakunnan kirjelmässä vedottiin, lähettää kirjelmän takaisin uusmaalaiselle osakunnalle ja sen sijaan kääntyä rehtorin puoleen ja lausua osakunnan huolen niitä uhkaavista kurinpitorangaistuksista, jotka olivat jääneet pois kutsunnoista.
Uusmaalaisessa osakunnassa herätti minun asiaan puuttumiseni pitkän keskustelun. Estlander poistui, koska minä olin tehnyt hänet vastuunalaiseksi toimenpiteestä. Inspehtori, professori Chydenius, antoi, sen mukaan kuin hän minulle ilmoitti, ankaran nuhteen osakunnalle ja koetti tehdä selväksi, että se oli mennyt toimintavaltansa yli. Osa jäsenistä tahtoi, että osakunta vastaisi jokaisesta kirjelmän sanasta ja pysyisi päätöksessään. Toiset arvelivat, että osakunta oli menetellyt ajattelemattomasti ja että sen avoimesti pitäisi se tunnustaa, toiset taas, että rehtori oli väärinkäsittänyt kirjelmän, koska osakunta vain oli tahtonut viitata siihen, että, jos yliopistoviranomaiset katsoivat sen ajan tulleen, jolloin yliopisto saattoi antautua seurauksiltaan vakaviinkin taisteluihin, niin he voisivat odottaa saavansa osakunnan kannatuksen puolellensa. Valittiin toimikunta, ja kysymys otettiin käsiteltäväksi seuraavassa kokouksessa. Pitkien keskustelujen jälkeen päätti osakunta inspehtorinsa kautta antaa minulle selityksensä, että oli tapahtunut väärinkäsitys, että osakunta "ei ollut tahtonut lausunnollaan vaikuttaa mitään rehtorin virkatoimiin, joiden määrääjänä se oli tiennyt jokaisessa tapauksessa olleen ainoastaan Herra Rehtorin omantunnon ja hänen oman käsityksensä virkavelvollisuudestansa", vaan oli tahtonut esille tuoda, "mitkä ajatukset ja tunteet uusmaalaisen opiskelevan nuorison keskuudessa tähän kysymykseen nähden olivat vallinneet, sekä ennen kaikkea, että tämän nuorison toivo oli se, että ne seikat, jotka saattoivat uhata sen rauhallista yliopistollista opiskelua ja esiintyä civis Creutzin asiaa järjestettäessä tahi muita samantapaisia tulevaisuudessa, eivät millään ratkaisevalla tavalla pääsisi vaikuttamaan yliopistoviranomaisten toimiin". Minä sanoin olevani tyytyväinen tähän selitykseen. Se osoitti osakunnan hyvää tahtoa järjestää ajattelemattoman teon seuraukset. Tällaisissa tapauksissa ei voinut vaatia liian paljon nuorisolta, varsinkin kun, kuten tässä tapauksessa, täytyi tuntea kunnioitusta ja myötätuntoa sen esiintymisen perusmotiivia kohtaan. Minä olin toivonut, että asia tähän loppuisi, mutta niin ei ikävä kyllä käynyt.
Sen mukaan kuin Danielson marraskuun lopulla oli saanut tietää, olivat osakuntien toimenpiteet Creutzin asiassa tulleet kenraalikuvernöörin tietoon, ja tämä aikoi tehdä siitä suuren asian yliopistoa vastaan, mikä luultavasti alun pitäen oli kuulunut hänen tarkoituksiinsa. Hän katsoi saaneensa uuden todistuksen siitä, että osakunnat, joihin hän lähinnä tahtoi päästä käsiksi, olivat valtiollisia seuroja, jotka olivat yliopistoviranomaisten suojeluksen alaisia. Kenraalikuvernöörin välitön sekaantuminen estettiin, mutta Danielsonin mielipide oli, että asiaa näissä olosuhteissa ei voitu muitta mutkitta sivuuttaa, ja hän vaati minulta lähempää selontekoa siitä, mitä oli tapahtunut. Neuvoteltuani inspehtorien kanssa lähetin minä seikkaperäisen selonteon sekä sen mukana uusmaalaisen osakunnan inspehtorilta minulle tulleen kirjelmän sekä jäljennöksen muille osakunnille osoitetusta kirjelmästä. Yksityisesti kehoitin minä sijaiskansleria, ettei hän tapahtuman johdosta ryhtyisi toimenpiteisiin kuraattori Estlanderia tai uusmaalaista osakuntaa vastaan. Jos hän jotakin tekisi, saattaisi se vain uudelleen tunteet kuohuksiin. Hän taipuikin siihen, mutta päätti kuitenkin itse puhua Estlanderin kanssa asiasta. Tämä keskustelu oli, niinkuin minä pelkäsin, uusien selkkausten alkuna.
Keskustelu oli tammikuun 22 päivänä 1904, ja sijaiskanslerin tarkoituksena oli siten saada kyseessäoleva asia lopullisesti päättymään. Danielson oli toivonut Estlanderin myöntävän, että osakunnan esiintyminen oli ollut muodotonta, ja että hän lupaisi pitää huolta siitä, että vastedes sellaista vältettäisiin. Kun Danielson kysyi, kieltäytyi kuitenkin Estlander antamasta suullista vastausta tai ryhtymästä mihinkään suulliseen selontekoon, ja sitäkin vähemmän sitoutumasta mihinkään vastaisuuden varalta. Asian niin ollen katsoi Danielson olevansa pakotettu keskeyttämään keskustelun ja kehoittamaan Estlander ja seuraavan päivän kuluessa jättämään eronpyyntönsä kuraattorintoimesta. Muussa tapauksessa katsoi sijaiskansleri olevansa pakotettu ryhtymään toimenpiteisiin hänen erottamisekseen.
Minä kutsuin Estlanderin luokseni seuraavana päivänä ja keskustelin pitkästi hänen kanssaan toivoen voivani taivuttaa häntä sovinnolliseen selvittelyyn, mutta hän ei voinut ymmärtää, että hänen esiintymistänsä vastaan sijaiskansleria kohtaan olisi mitään muistutettavaa, eikä hän myöskään tahtonut suostua pyytämään eroa kuraattorintoimesta. Wrede, jonka kanssa olin neuvotellut, kirjoitti minulle ja pyysi minua koettamaan taivuttaa Danielsonia siihen, että hän antaisi syyttää Estlanderia konsistorin edessä mieluummin kuin että itse erottaisi hänet, lähinnä ajatellen sitä, millä tavalla nuoriso suhtautuisi asiaan. Illalla oli sijaiskanslerilla neuvottelu minun ja inspehtori Chydeniuksen kanssa. Asian jättäminen konsistorin käsiteltäväksi oli kysymyksen alaisena, mutta minä puolestani en voinut ehdottomasti olla asian puolella, koska sellaisesta oikeusjutusta, joka täytyi pitää avoimin ovin, julkisuuteen tulisi seikkoja ja asianhaaroja, jotka saattoivat käydä arveluttaviksi osakuntalaitokselle ja yliopistolle. Eivät kenraalikuvernööri eikä kansleri olisi voineet pysytellä toimettomina. Sijaiskansleri suostui kuitenkin siihen, että Estlanderille vielä annettaisiin tilaisuus antaa tarvittavia selityksiä, ennenkuin mihinkään ryhdyttäisiin.
Tämä jätti Chydeniukselle kirjelmän, joka sisälsi jonkunlaisen selityksen niistä kysymyksistä, joihin hän oli kieltäytynyt vastaamasta sijaiskanslerille, sekä antoi samalla Chydeniukselle luvan käyttää kirjelmää niinkuin hän hyväksi näki. Chydenius lähetti kirjelmän sijaiskanslerille, joka kuitenkin oli sitä mieltä, että Estlander sen kautta vain oli pahentanut asemaansa. Tammikuun 25 päivänä tuli sijaiskanslerilta kirje, jossa sanottiin, että hän "oli katsonut tarpeelliseksi, että Estlander pidätettäisiin kuraattorintoimesta toistaiseksi ja kunnes siitä toisin voitaisiin määrätä". Samalla kehoitettiin minua ryhtymään tästä johtuviin toimenpiteisiin. Minä ilmoitin virallisesti asiasta osakunnalle ja määräsin fil. kand. R. Furuhjelmin väliaikaisesti ottamaan haltuunsa kuraattorin toimet. Chydenius lupasi olla läsnä osakunnan kokouksessa samana iltana ja pitää huolta siitä, että kaikki sujuisi rauhallisesti, vaikka hän oli vakuutettu siitä, että katkeroituminen sijaiskansleria kohtaan oli suuri. Osakunta päätti esittää minulle pyynnön, että minä pyytäisin sijaiskanslerilta selitystä niistä syistä, jotka olivat aiheuttaneet hänen toimenpiteensä.
Minä kävin tässä tarkoituksessa sijaiskanslerin luona, joka lupasi seikkaperäisesti perustella, missä suhteessa hän oli katsonut Estlanderin tehneen itsensä syypääksi saamaan nuhteen. Jotta asia sujuisi rauhallisemmin, päätti hän, ettei hän erottaisi Estlanderia, vaan pidättäisi hänet virantoimituksesta. Helmikuun 1 päivänä sain sijaiskanslerin kirjelmän siitä, että kuraattori oli pidätetty virantoimituksesta kolmeksi kuukaudeksi. Kirjelmässä selostettiin seikkaperäisesti uusmaalaisen osakunnan ja Estlanderin toimintaa. Toisille osakunnille lähetetty kirjelmä leimattiin yritykseksi "kiihoittaa niitä tottelemattomuuteen v.t. kanslerin mahdollisia käskyjä vastaan". Ottaen huomioon sen, että osakunta oli "esittänyt anteeksipyynnön" rehtorille, ei sijaiskansleri tahtonut toimeenpanna mitään tutkintoa asiassa. Kun sijaiskanslerin kirjelmä luettiin osakunnan kokouksessa helmikuun 2 päivänä, jätti Estlander kirjallisen lausunnon, joka koski eräitä kirjelmän kohtia, sekä luopui kuraattorintoimesta. Osakunnan keskuudessa pääsi se käsitys yleisesti vallalle, että se ei valitsisi v.t. kuraattoria, koska se sellaisen vaalin kautta näytti tunnustavan oikeaksi sijaiskanslerin menettelyn. Chydenius koetti kokouksessa selvittää käsitteitä, mutta hän sai sen vaikutelman, että tahdottiin saada vaikea tilanne kärjistymään.
Asia pantiin pöydälle, mutta sitä seuraavassa kokouksessa helmikuun 9 päivänä päätti osakunta olla valitsematta v.t. kuraattoria. Osakunta katsoi että sillä vain oli oikeus mutta ei velvollisuutta vaaliin. Osa kysymyksen käsittelyä varten asetetun toimikunnan jäsenistä oli neuvotellut Wreden kanssa ja hän oli aivan ehdottomasti neuvonut osakuntaa alistumaan ja ryhtymään vaaliin. Inspehtorikin oli antanut samanlaisia kehoituksia, mutta turhaan. 12 päivänä sain Chydeniukselta kirjelmän osakunnan päätöksestä, sekä sen tiedonannon, että hän inspehtorina ei ollut siihen yhtynyt. Hän liitti mukaan myöskin sanotussa tilaisuudessa sanelemansa lausunnon, jossa hän muun muassa sanoi, että osakunta ei laillisesti saattaisi toimia ilman kuraattoria, sillä aikaa kuin Estlander oli virantoimesta pidätettynä. Jos ei seuraavan kokouksen aikana asianmukaisella tavalla toimeen määrätty henkilö olisi hoitamassa kuraattorin tehtäviä, niin hänen mielestänsä oli pakko toistaiseksi lakata inspehtorin toimestansa, josta myöskin olisi seurauksena se, että osakunnan toiminta lakkaisi. Sitten kuin päätös oli tehty, oli inspehtori pöytäkirjaan lausunut valittelunsa siitä, että osakunta oli "laiminlyönyt sille kuuluvan kalliin oikeuden".
Neuvoteltuani inspehtorin kanssa määräsin minä heti osakunnan entisen sihteerin, fil. kand. Eirik Hornborgin olemaan v.t. kuraattorina huhtikuun 25 päivään saakka. Tämä kuitenkin ilmoitti kirjeessä, että hän ei voinut ottaa vastaan tehtävää, "koska hän ei silloisten olojen vallitessa voinut saada osaksensa sitä luottamusta, jota ilman kuraattorintoimen hoitaminen oli aivan mahdotonta", jonka vuoksi hän pyysi päästä vapaaksi tehtävästä. Minä kutsuin hänet luokseni ja huomautin, että hän ei ollut esilletuonut muita syitä vapauttamiseksensa kuin sellaisia, joita kuka jäsen tahansa saattoi esittää. Hän ymmärsi tämän täydellisesti ja tunnusti, että hänen velvollisuutensa oli ottaa vastaan kuraattorintoimi, mutta että solidaarisuus hänen toveriensa kanssa pakotti häntä kieltäytymään. Hän aikoi kuitenkin alistaa asian toveripiirin harkittavaksi. Helmikuun 23 päivän kokouksessa pyysi hän ulkopuolella pöytäkirjan, että osakunnan jäsenet lausuisivat ajatuksensa siitä, pitäisikö hänen ottaa vastaan kuraattorin tehtävä vai eikö. Valtavalla enemmistöllä osakunta antoi sen lausunnon, että Hornborgin ei pitäisi ottaa vastaan kuraattorin tointa, jota hän asiain näin ollen ei sanonut tekevänsä; tämän jälkeen Chydenius lopetti kokouksen. Minusta ei näyttänyt kohtuulliselta eikä viisaalta syyttää Hornborgia konsistorin edessä hänen kieltäytymisestään, koska hänen esiintymisensä oli ollut hyvin suora ja rehellinen, ja hän tuskin olisi voinut menetellä toisin, kun osakunnan kanta oli sellainen kuin oli. — A. Mörnen käydessä luonani näihin aikoihin tuli myöskin uusmaalaisen osakunnan käyttäytyminen ristiriidan aikana puheeksi. Hän myönsi, että se oli ollut poikamaista ja muistutti koulukonventtia, mutta, sanoi hän, "sellaisia me uusmaalaiset olemme". Kun lausuin sen toivomuksen, että he kuitenkin lopuksi tulisivat järkiinsä, sanoi hän, että järkeä ei tässä asiassa ollut paljoakaan käytetty, vaan ainoastaan tunnetta.
Sitten kuin inspehtorin kautta olin saanut virallisen tiedonannon osakunnan menettelystä helmikuun 23 päivän kokouksessa, lähetin minä kirjelmän sijaiskanslerille, jossa tein selkoa tilanteesta sekä ehdotin, että ne määräykset, jotka olivat seuraamuksena siitä, että osakunnalla ei ollut vakinaista kuraattoria virantoimituksessa, olisivat voimassa siksi kunnes laillisessa järjestyksessä valittu henkilö ottaisi haltuunsa kuraattorin tehtävät tai siitä muuten säädettäisiin. Näiden mukaan lakkaisi osakunta toimimasta yleisesti vallalla olevien asetusten mukaisesti, osakunnan kokoukset lakkaisivat, ja sen jäsenet tulisivat käytökseensä ja muuhun elämäänsä nähden rehtorin ja inspehtorin erikoisen valvonnan alaisiksi, jonka lisäksi määräyksissä olisi sääntöjä osakuntaan liittymisestä, erotodistuksista, todistuksista, taloudesta, juhlista ja apurahoista. Sijaiskansleri vahvisti ehdotuksen.