Mutta joulukuun alussa saatiin tietää, että kysymys ehdotuksen tekemisestä Homéniin nähden jälleen oli rauennut. Obolenskij oli taasen osoittanut, ettei hänen lupauksiinsa voinut luottaa. Huolimatta aikaisemmasta myöntymyksestään, piti hän kiinni henkilökohtaisesta hakemuksesta. Joulukuun 10 päivänä ilmoitti Oerstrœm minulle kirjeessä, että hän Obolenskijn kannan vuoksi ei ollut voinut viedä perille aikomustaan Homéniin nähden. Hän koettaisi kuitenkin kenraalikuvernöörin Pietarissa käydessä joulunaikaan "käännyttää" hänet. Muuten lisäsi hän, että säätyjen tekemä, sävyisästi, "in gemässigtem Ton", kirjoitettu anomus diktatuurin kumoamisesta todennäköisesti voisi viedä suotuisiin tuloksiin. Minä kirjoitin muutamia päiviä myöhemmin pitkähkön kirjeen Oerstrœmille, missä minä taas uudelleen laskin hänen sydämelleen Homénin asian ja huomautin, että jos asia ei olisi järjestetty ennen ensi lukukauden alkua, mielenosoituksellista esiintymistä ylioppilasten puolelta todennäköisesti tulisi tapahtumaan. Jos asia sitävastoin saataisiin järjestetyksi, niin ei olisi mitään sellaista syytä olemassa, joka aiheuttaisi ylioppilasten joukko-esiintymistä.

Tammikuun 7 päivänä ilmoitti minulle Oerstrœm, että kenraalikuvernööri oli taipunut siihen, että Homén saisi tulla takaisin. Asia alistettaisiin vielä H. Majesteettinsa päätettäväksi, ja se voisi tapahtua vasta venäläisten pyhien jälkeen. Virallista ilmoitusta ei tämän vuoksi luultavasti voisi meille saapua ennen lukukauden alkua, mutta hän lisäsi: "Sie können die Sache als durchaus erledigt betrachten und solches confidentiell zur Kenntnis des Consistoriums bringen." Minä levitin ilmoitusta virkatovereille ja ylioppilaille ja kirjoitin myöskin viipymättä Homénille, joka lausui ilonsa siitä, että pian sai palata kotiin. Samaan aikaan oli Danielson Oerstrœmin ja Obolenskijn luona saanut aikaan sen, että sama etuoikeus myönnettiin Wredelle. Avajaispuheessa voin tämän perusteella lausua sen lujan toivomuksen, että nämä opettajat pian voisivat palata työhönsä yliopistoon. Edellisenä päivänä oli eräs vanhemmista ylioppilaista käynyt luonani, haluten erinäisten toverien puolesta saada varmoja tietoja asiasta. Hän oli tyytyväinen niihin, jotka minä annoin, ja siten estettiin ehkä muuten aiottu mielipiteenilmaus.

Tammikuun 23 päivänä oli virallisissa lehdissä ilmoitus siitä, että H. Majesteettinsa oli sallinut maanpakoonajettujen ja karkoitettujen palata kotimaahan. Helmikuun 7 päivän iltana saapui Homén, ja asemalla oli häntä vastaan ottamassa kunnianosoituksin ylioppilaita ja muuta yleisöä. Melkein samaan aikaan tuli Wrede Suomeen, mutta matkusti suoraan maatilalleen ja saapui Helsinkiin vasta 18 päivänä. Hän ei ollut antanut tietoa saapumisestaan, koska hän tahtoi välttää kaikkia julkisia tervehdysmielenosoituksia.

* * * * *

Käydessäni Pietarissa muutamia vuosia myöhemmin, joulukuussa 1908. tapasin eräässä yksityisessä seurapiirissä Oerstrœmin. Hän oli silloin venäläisen senaatin jäsen ja kokonaan Suomen asiain ulkopuolella. Keskustelu johtui menneisiin aikoihin ja myöskin niihin tapahtumiin, joita yllä kuvattiin. Oerstrœm ilmaisi silloin, että toimenpiteet yliopistonopettajia vastaan oli päätetty jo ennen Bobrikoffin kuolemaa, mutta aika niiden soveltamiseen oli jätetty tämän määrättäväksi. Plehwen ja Bobrikoffin suhde ei ollut hyvä, minkä minä hyvin tiesin, mutta että Plehwe, kuten Oerstrœm nyt ilmoitti, itse asiassa oli ollut iloinen, kun Bobrikoff oli tieltä poissa, oli minulle yllättävä uutinen. Suunnanmuutos Suomeen nähden oli, kun murha tapahtui, jo päätetty. Että Plehwe siitä huolimatta ryhtyi karkoitustoimenpiteiden toimeenpanoon, johtui Oerstrœmin mukaan siitä, että hän Venäjän yleisen mielipiteen vuoksi katsoi murhan näennäisen hyvittämisen tarpeelliseksi, ja sen lisäksi piti hän sopimattomana, että uusi kenraalikuvernööri aloittaisi uransa väkivaltaisilla teoilla. Se, mikä tehtiin, tehtiin senvuoksi ennenkuin tämä oli astunut virkaansa.

Eräs kohtaus lukukauden avajaisissa syksyllä 1904.

Karkoituskysymyksen yhteydessä sattui eräs häiritsevä kohtaus avajaistilaisuudessa syyslukukaudella 1904. Se herätti aikanaan paljon huomiota, — antoi aihetta kaikenlaisiin selvittelyihin ja tuotti erinäisiä seurauksia.

Täkäläiset yliopistoviranomaiset olivat jo silloin ryhtyneet toimenpiteisiin, jotta saataisiin karkoitetuille lupa palata kotimaahan, mutta mitään tuloksia ei vielä oltu saavutettu. Muutamia päiviä ennen avajaisia sain minä tietää, että ylioppilaspiireissä oli ajateltu avajaistilaisuudessa lukea vastalausekirjelmä karkoitusten johdosta. Minusta oli luonnollista, että ylioppilaat tunsivat tarvetta julkisesti ilmaista mielipiteensä tässä asiassa, mutta itse virallinen avajaistilaisuus ei ollenkaan ollut siihen sovelias, ja minä en millään ehdolla voinut siellä sallia sentapaista esiintymistä. Minun oli kuitenkin mahdoton saada selvää aloitteentekijöistä tai niistä, joille oli annettu tehtäväksi lukea vastalause. Ennenkuin avajaistilaisuus alkoi, lähetin minä senvuoksi sanan ylioppilaille juhlasaliin, että minun täytyi kieltää kaikki esiintyminen itse tilaisuudessa, mutta että ylioppilaat jumalanpalveluksen jälkeen saisivat uudelleen kokoontua saliin, jonne myöskin sijaiskansleri, rehtori ja yliopistonopettajat saapuisivat, ja olisi ylioppilailla silloin tilaisuus lukea vastalauseensa. Minä otaksuin, että sana olisi viety edelleen miehestä mieheen.

Sitten kuin minä olin lopettanut puheeni, jossa myöskin olin lausunut sen toivomuksen, että karkoitetut mitä pikimmin saisivat jälleen ryhtyä toimintaansa yliopistossa, ja kehoittanut läsnäolevia lähtemään jumalanpalvelukseen kirkkoon, sekä astunut alas puhujalavalta, nousi fil. kand. A. Sarvi, joka istui yhdellä alimmista penkeistä, ja alkoi lukea suomenkielistä esitystä. Minä keskeytin hänet, kehoittaen häntä olemaan jatkamatta sekä ilmoitin, että lukeminen voisi tapahtua jumalanpalveluksen jälkeen. Sarvi epäröi hetkisen, mutta salista kuului huutoja "jatka", ja silloin fil. kand. T. Söderhjelm, joka istui Sarven vieressä, alkoi lukea ruotsiksi, minkä jälkeen Sarvi taas jatkoi lukuansa. Minä poistuin silloin salista, samoin sijaiskansleri, useimmat yliopistonopettajat ja osa yleisöä. Vahtimestareille ulko-ovella annoin määräyksen poistaa asiaankuulumattomat puhujat ja pitää huolta siitä, että sali tyhjenisi, mutta vahtimestarit eivät voineet tunkeutua salin alaosaan. Tästä johtui huhu, että minä olisin antanut käskyn vangita mielenosoittajat. Muutamat yliopistonopettajat ja suurin osa yleisöä jäi saliin seisomaan ja kuunteli lukemista.

[Luettu vastalause oli seuraavansisältöinen: