Viikkoa myöhemmin tulin minä nuorimmaksi jäseneksi Mechelinin senaattiin. Sen aika ei enää ollut pitkä, ainoastaan puoli vuotta. Yhteistyö oli hyvää ja miellyttävää. Erilaisia mielipiteitä esiintyi, mutta ne eivät olleet sellaisia, että olisivat rikkoneet henkilökohtaisia välejä ja hajoittaneet. Mechelinin kyky pitää koossa ja välittää, löytää oikeat yhteensovittelumuodostelut päätöksiä tehtäessä oli voittamaton. Hänellä oli tosin pieniä henkilökohtaisia heikkouksiansa, mutta niitä oppi pian antamaan anteeksi, sitäkin mieluummin, kun hän oli läpeensä hyvä ihminen. Hänen optimismiinsa poliittisissa kysymyksissä ja hänen siihen perustuviin tekoihinsa eivät useimmat täysin voineet yhtyä, mutta tämä usko hyvään ja erittäinkin järjellisen vakuuttavaan voimaan oli sympaattinen, vaikka se toisinaan olikin melkein kuin kyvyttömyyttä oikein arvostelemaan sielullisia tekijöitä, joita täytyi ottaa huomioon. Hän piti aina viimeiseen saakka kiinni siitä, että H. Majesteettinsa ja tämän venäläiset neuvonantajat saataisiin vakuutetuiksi tahi että heihin vaikuttaisi niiden oikeudellisesti sitovain ja järjellisten tarpeiden esittäminen, joita Suomen puolelta tuotiin esiin hallituksen esityksissä. Oikeastaan ei yksinomaan valtiomiehenä tahi poliitikkona, vaan pikemminkin eheänä valtiomiehen, poliitikon ja ihmisen yhtymänä teki hän minuun ylevän ja kiehtovan vaikutuksen.

Tämä aika, talvi ja kevät 1908, oli erittäin paljotöinen. Melkein joka päivä klo 11:stä 4:ään pidettiin täysistuntoja tahi osastojen kokouksia. Iltaisin oli valiokuntain kokouksia ja aamut menivät anojain ja muiden kävijäin vastaanottamiseen. Sillä välin täytyi oman toimituskunnan asiat käydä läpi ja ratkaista sekä tehdä valmistuksia esittelyjä varten. Kirkollistoimituskunnan työt olivat jaetut O. Donnerin ja minun välilleni määrätyn ohjelman mukaisesti, jota ei kuitenkaan ankaran tarkasti seurattu. Yhteistyö hienon, viisaan ja erittäin sivistyneen Donnerin kanssa oli niin hyvä kuin suinkin toivoa voi. Suuremmista kysymyksistä, jotka silloin olivat meidän toimituskunnassamme esillä, olivat oppivelvollisuus ja koulu-uudistus tärkeimmät. Suuren koulukomitean puheenjohtajana oli minulla ollut tilaisuus jotakuinkin hyvin tutustua tähän alaan. Näistä suurisuuntaisista uudistuksista ei kuitenkaan yhtään ainoata ehditty saattaa onnelliseen päätökseen.

Kevättalvella sairastui senaattori Stjernvall ankarasti ja minun oli otettava huolekseni kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkyys, jota hoidin viitenä kuukautena. Työ täytyi rajoittaa melkein yksinomaan juoksevien asioiden hoitamiseen. Niitä harvoja tämän toimituskunnan osalle sattuneita suurempia kysymyksiä, joita silloin otettiin käsiteltäväksi, oli alkoholikysymys, kieltolaki, vaikka se vasta myöhemmin tuli senaatissa käsiteltäväksi. Se, että lain lähettäminen korkeimpaan paikkaan viivästyi, aiheutti lokakuussa valtiopäivillä välikysymyksen, johon minä vastasin.

* * * * *

Vähää ennen kuin minä tulin senaattiin, oli Seyn Stolypinin kehoituksesta nimitetty kenraalikuvernöörin apulaiseksi. Se ei tietänyt mitään hyvää. Voi arvata, että Gerardin kenraalikuvernöörinä olo ei tulisi olemaan pitkäaikainen. Helmikuun alussa puhuttiin Pietarissa, että hänen eronsa oli hyvin pian odotettavana. Helmikuun 16 päivänä tuli tieto, että hän oli saanut eron, ja että hänen seuraajakseen oli nimitetty ratsuväen kenraali W. Boeckmann. Tätä, joka kauan oli ollut Suomessa, pidettiin verrattain vaarattomana, mutta pelättiin lähinnä Seynin mahdollista vaikutusvaltaa häneen. Gerard oli melkein kokonaan syrjäyttänyt Seynin. Sen mukaan kuin arveltiin, oli Gerard selittänyt olevansa taipuvainen pysymään kenraalikuvernöörinä siinä tapauksessa, että Stolypinin ei sallittaisi sekaantua Suomen asioihin. Tätä vaatimusta ei Hänen Majesteettinsa ilmeisesti katsonut voivansa täyttää.

Helmikuun 17 päivänä kävi senaatti in corpore tervehdyskäynnillä Gerardin luona ja pyysi saada maalauttaa hänen muotokuvansa. Mechelin toi esille ne surulliset tunteet, jotka täyttivät senaatin jäsenet, kun saatiin tieto rakastetun kenraalikuvernöörin erosta. Hän lopetti seuraavin sanoin:

"Se muisto, joka meille jää Teistä, lahjakkaan, inhimillisen, miellyttävän miehen muisto, ei koskaan häviä sydämistämme. Pyydämme Teidän Ylhäisyyttänne puolestansa säilyttämään meidät hyväntahtoisessa muistossa. Ja ennen kaikkea: älkää unohtako Suomea. Auttakaa Te kaikin puolin pätevän sananne kautta asiaa siihen suuntaan, että Venäjällä paremmin tultaisiin tuntemaan ja ymmärtämään Suomen kansan elämää ja pyrkimyksiä." Gerard vastasi lämpimästi ja ilmeisesti hyvin liikutettuna. Hän sanoi aina säilyttävänsä toiminta-aikansa Suomessa ja yhteistyönsä senaatin kanssa parhaassa muistossa.

Sen mukaan kuin Langhoff oli ilmoittanut, ei kenraalikuvernöörin vaihdosta oltu ratkaistu suomalaisessa esittelyssä, vaikka Langhoff oli koettanut saada sitä aikaan, vaan asia oli esitelty H. Majesteettinsa kansliasta. Keisari oli lausunut Langhoffille, että vaihdosta ei tulisi pitää järjestelmän muuttumisen merkkinä. Vaikkei uusi kenraalikuvernööri ollutkaan varsinainen Venäjän suomivihollisen politiikan edustaja, niin oli Gerardin ero kuitenkin pitkä askel entistä sortojärjestelmää kohden, mikä pian ja monella tavoin tuli näkyviin.

Kenraali Boeckmannin kanssa, joka oli balttilaista syntyperää, vaikka ajatustavaltaan suuresti venäläistynyt, tulin senaattoriaikanani paljon kosketuksiin, varsinkin sitten kuin olin tullut senaatin varapuheenjohtajaksi. Hän oli pohjaltansa hyväntahtoinen mies eikä tahtonut maallemme mitään pahaa. Mutta hän oli hyvin arka asemastansa ja ajatteli levottomasti sitä, minkä vaikutuksen mikäkin toimenpide tekisi Venäjän johtaviin piireihin. Hän pelkäsi Stolypinia, mutta ei pitänyt hänestä. Sitävastoin oli hänellä suuri kunnioitus sotilaallista päällikköänsä, suuriruhtinas Nikolai Nikolajevitschia kohtaan, ja oli nähtävästi jossakin määrin hänen vaikutuksensa alainen. Seyniä hän sitävastoin halveksi ja koetti estää hänen sekaantumistaan kenraalikuvernöörin asioihin. Boeckmann oli hyvin avomielinen ja puhelias ja puhui mielellään itsestään. Hän ei ollut erikoisen itsepäinen mielipiteissään eikä tunteeton asiallisille syille ja taipui useinkin senaatin mielipiteeseen sellaisissakin tapauksissa, joissa hän olisi toivonut asian käyvän toisin. Mitään varmaa ja määrättyä hallitusohjelmaa ei hänellä, mikäli tiesin, ollut. Itse sanoi hän mielellänsä itseään "reaalipoliitikoksi" ja tahtoi sillä tuoda ilmi sen vastakohdan, joka oli hänen ja suomalaisten valtiomiesten välillä, joiden vaikuttimia hän usein piti aatteellisina tai abstraktisina.

Käynti Stolypinin luona helmikuussa 1908.