Eräänlainen johdanto Romanov-juhlallisuuksiin oli Aleksanteri III:n suuren muistopatsaan juhlallinen paljastaminen Moskovassa keisarillisten läsnäollessa toukokuun puolivälissä (v.l.) 1912. Langhoff ilmoitti huhtikuun lopulla, että Suomestakin tulisi siellä olemaan edustajia, niinkuin Aleksanteri II:nkin patsasta paljastettaessa v. 1908. Hän otaksui, että yliopistoa edustaisi sekä kansleri että sijaiskansleri. Virallinen kutsu saapui minulle toukokuun 20 päivänä sekä tiedonanto, että paljastaminen oli lykätty kesäkuun 12 päivään u.l. Senaattia edustaisi sen varapuheenjohtaja ja kenraalikuvernööri valitsisi "neljän säädyn" edustajat. Lähetystön matkan ja Moskovassa-oleskelun kustannusten korvaamiseksi oli Suomen valtionvaroista myönnetty kokonaista 44,000 mk.

Kesäkuun 7 päivän iltana lähdettiin matkalle. Pietariin saavuttua kokoontuivat suomalaiset osanottajat asemalle saadakseen tarkempia tietoja matkasta. Lähetystöön kuuluivat Langhoff, kenraalikuvernöörin apulainen Lipskij, senaattori, kenraali Markoff, valtiosihteerinviraston kansliapäällikkö kenraali v. Minkwitz ja minä, sekä kenraalikuvernöörin valitsemat kansanedustajat: valtioneuvos F. v. Wahlberg (aatelissääty), rovasti A. Lönnroth (pappissääty), Tampereen pormestari Schreck (porvarissääty), ja maanviljelijä Ehnberg Perniöstä (talonpoikaissääty). Sen lisäksi tuli mukaan E. Gråsten valtiosihteerinvirastosta. Lähtö Pietarista tapahtui 8 päivän iltana, jolloin meille oli varattu erityinen ensi luokan vaunu. Muutamia naisia, rouva ja neiti Langhoff sekä rouva Lönnroth, oli matkalla mukana. Seuraavana aamuna saavuimme Moskovaan. Langhoff, v. Minkwitz, Gråsten ja minä asuimme tutussa, kaupungin keskuksessa olevassa hotellissa "Slavjanski bazarissa", kun taas muut asuivat eräässä toisessa hotellissa, mikä meille oli mieluista, koska Lipskij oli omaksunut eräänlaisen isäntäoikeuden suomalaisiin lähetystön jäseniin nähden. Teimme muutamia velvollisuusvierailuja ja tutkimme tuota mielenkiintoista kaupunkia, joka minulle oli aivan uusi tuttavuus, lähinnä Kremliä sekä joitakin kirkkoja ja museoita. Kesäkuun 11 päivänä saapui keisari. Sadointuhansin oli ihmisiä liikkeellä. Kadut, joita pitkin majesteettien piti tulla asemalta Kremliin, olivat sotilasten sulkemat. Koko kaupunki tuli siten jaetuksi kahteen osaan, joiden välinen yhteys oli katkaistu. Me emme voineet päästä hotelliimme muutamaan tuntiin ja haimme itsellemme paikan eräästä ravintolasta, josta saatoimme hyvin nähdä keisarillisen kulkueen ja komeuden.

Seuraavana päivänä oli vastaanotto Kremlin linnan Andreas-salissa. H. Majesteettinsa ja keisarillinen perhe kulki kahteen riviin asetettujen edustajien välitse, joiden lukumäärä kai nousi lähemmä tuhanteen. Venäläiset talonpojat oli asetettu viereiseen saliin, mutta suomalainen "talonpoika" oli meidän kanssamme. Kullalla kirjaillut univormut, kunniamerkit ja korut kimaltelivat. Meidän lähimmät naapurimme rivissä olivat toisten autonomisten "rajamaiden", nimittäin Khivan ja Bukharan edustajat. Heillä oli värikkäät, kirjaillut itämaiset puvut. Keisari näytti kalpealta ja kuihtuneelta. Hän talutti leskikeisarinnaa, joka ohikulkiessaan katsoi pitkään suomalaista lähetystöä, jonka hän ilmeisesti tunsi, ehkä Suomen kaartin univormusta, joka Wahlbergilla oli yllään. Lukuisien ylempien sotilashenkilöiden joukossa, jotka olivat mukana tällä kiertokäynnillä, näkyi myöskin kenraali Mannerheimin helposti tunnettava hahmo.

Keskiviikkona kesäkuun 13 päivänä vihittiin lähelle joen äyrästä suomalaiselle graniittiperustukselle pystytetty jättiläiskokoinen muistopatsas, joka vaikutti imperaattorimaiselta ja kankealta. Täälläkin oli lähetystöillä määrätyt paikkansa. Meidän keskiaasialaiset ystävämme olivat taaskin läheisyydessämme, ja aloimme jo tuntea olevamme melkein tuttuja, vaikka keskustelu meidän väliltämme enimmäkseen rajoittui kumarruksiin ja hymyilyihin. Menot olivat pääasiassa kirkollista laatua, mutta ne päättyivät paraatiin, jonka Venäjän eri rykmenttien edustajat toimeenpanivat. Illalla oli päivälliset Andreas-salissa. Keisarikin oli läsnä, mutta hänen paikkansa oli jossakin kaukana siitä osasta salia, missä me istuimme. Aterian jälkeen oli vapaata seurustelua huoneissa ja parvekkeilla, jolloin useimmat vieraat kokoontuivat isolle etelänpuoleiselle parvekkeelle, mistä on ihmeen ihana näköala yli kaupungin, jokilaakson ja eteläisten kukkuloiden. Siellä olivat läheltä nähtävinä Venäjän huomattavimmat kuuluisuudet hallinnolliselta ja sotilaalliselta alalta, m.m. Witte, silloiset ministerit ja duuman presidentti Rodsjanko. Minut esiteltiin kansanvalistusministeri Cassolle ja vaihdoin muutamia sanoja hänen kanssaan; hän oli hyvin kookas mies, jolla oli epämiellyttävä bessarabialainen ulkomuoto.

Vielä seuraavan päivän olimme Moskovassa ja saimme sen käyttää mielemme mukaan. Minkwitz, Gråsten ja minä teimme retken Varpusvuorelle, josta Moskova lukemattomine torneineen ja kupoleineen aukeaa silmäin eteen. Päivä oli säteilevän kaunis, niinkuin kaikki Moskovassa viettämämme päivät. Tältä kukkulalta Napoleon ensi kertaa katseli Venäjän valtakunnan sydäntä.

Kesäkuun 15 päivän iltana lähdimme paluumatkalle Pietariin samalla tavoin kuin olimme tulleetkin. Käynti oli monessa suhteessa ollut mielenkiintoinen, mutta minuun ei ollut tehnyt miellyttävää vaikutusta se prameus, loisto ja mahti, joka täällä oli ollut näkyvissä. Meidän pienen maamme kohtalo — se oli vain suupala suurelle slaavilaiselle valtakunnalle — painoi mieltäni enemmän kuin koskaan. Se orjamaisuus keisaria kohtaan, joka näinä päivinä tuli näkyviin, oli mitä suurimmassa määrin vastenmielistä. Hän ei ollut käynyt Moskovassa — toisessa pääkaupungissaan — sen jälkeen kuin siellä vuonna 1906 oli ollut levottomuuksia, rangaistukseksi kapinayrityksestä, niinkuin samottiin. Kaupungin isät rukoilivat H. Majesteettiansa, että hän suvaitsisi suoda anteeksi tämän suuren synnin ja antaa armonsa valon jälleen loistaa kaupungin yli. Eräässä kirkollisessa tilaisuudessa muuan papiston arvohenkilö kohdisti Hänen Majesteettiinsa armoa ja siunausta anovan rukouksen sellaisessa muodossa, kuin olisi ollut kysymys Jumalasta eikä ihmisestä.

Seuraavana iltana jatkui matka edelleen Pietarista. Minun osastoni sattui Lipskijn osaston viereen. Kohteliaisuus vaati, että minä, joka Moskovassa vain vähän olin seurustellut hänen kanssaan, menin häntä tervehtimään. Keskustelu liukui polttaviin venäläis-suomalaisiin poliittisiin kysymyksiin. Se nurinkurinen ja osaksi aivan typerä käsitys, mikä Lipskijllä eräistä kysymyksistä oli, sai minut lausumaan ajatukseni hyvin peittelemättä. Hän näytti m.m. luulevan, että suomalaiset olivat Venäjän vallankumouksen takana 1905—1906 ja että Mechelin kuului sen järjestäjiin, vedoten siihen, että Mechelin oli ollut Pariisissa, kun vallankumouksellinen kongressi siellä oli koolla. Lipskij näytti epäilevältä, kun minä jyrkästi torjuin tämän syytöksen. Keskustelun ulkonainen muoto oli kuitenkin levollinen ja kohtelias. Mitä Lipskij mielessään ajatteli, en tiedä, mutta minä iloitsin, kun etsimättä olin saanut tilaisuuden vapaasti lausua hänelle ajatukseni venäläisestä Suomen-politiikasta ja sen seuraamuksista.

Moskovan-matkalla oli minulla ollut tilaisuus pitkiin ja seikkaperäisiin keskusteluihin Langhoffin kanssa tilanteesta ja sen vaatimuksista, mitkä eivät suinkaan olleet rohkaisevia. Kysymys venäjänkielen määräämisestä Suomen viralliseksi kieleksi oli silloin päivän kysymys, ja oli tärkeätä saada ratkaisu lykätyksi. Minä olin sen vuoksi ehdottomasti sitä mieltä, että Langhoffin ei pitäisi jouduttaa eroansa, vaikka hänellä oli siihen ollut useita syitä, nyt viimeksi kenraalikuvernööri Seynin ehdotus kätyrinsä Ganskaun nimittämisestä senaattoriksi. Vanhasuomalaiselta taholta tulleesta pyynnöstä annoin matkalla Langhoffille huolellisesti laaditun promemorian venäjänkielen kysymyksestä.

* * * * *

Varsinaiset Romanov-juhlallisuudet olivat Pietarissa seuraavan vuoden maaliskuussa, 1913. Näihinkin oli H. Majesteettinsa valinnut minut yliopiston edustajaksi. Muut suomalaiset edustajat olivat kenraali Langhoff ja senaattori Markoff sekä tälläkin kertaa neljä "säätyjen edustajaa" (järjestelmällisesti vältettiin valtiopäiviä), nimittäin senaattori v. Boehm (aatelissääty), piispa Koskimies, senaattori Åkerman (porvarissääty) ja salmilainen talonpoika Kimajeff, silmäpuoli, venäjää puhuva, mitättömän näköinen olio, jotenkin sopimaton edustamaan Suomen talonpoikaissäätyä. Minä saavuin Pietariin maaliskuun 5 päivän aamuna ja asetuin asumaan hotelli Angleterre'iin, jossa muitakin suomalaisia edustajia asui. Samana päivänä kävimme kenraalikuvernööri Seynin luona, joka antoi meille lähempiä selityksiä juhlallisuuksista. Illalla oli Langhoffilla päivälliset suljetummalle ja läheisemmälle piirille.