Minä kirjoitin heti Markoffille kirjeen, jossa tein selkoa yliopiston asemasta ja osoitin, että sillä oli ollut etu omata kanslereita, jotka olivat puolustaneet sen itsenäisyyttä ja suojanneet sitä joutumasta poliittisiin riitoihin ja selkkauksiin, sekä huomautin varsinkin niistä vaaroista, jotka seuraisivat kenraalikuvernöörin sekaantumisesta sen asioihin. Vastauskirjeessään Markoff lausui m.m.: "Erittäinkin yhdyn siihen Herra Senaattorin lausumaan ajatukseen, että yliopistoa tulee suojella joutumasta poliittisiin riitoihin ja selkkauksiin. Luonnollisesti tulee koettaa puolustaa sitä kaikkea ulkonaista painostusta vastaan siinä suhteessa. Mutta samalla on välttämätöntä, että yliopisto puolestaan karttaa kaikkea, mikä voisi aiheuttaa ulkoapäin tulevia hyökkäyksiä sitä vastaan."
Että Markoff aloitti toimintansa kanslerina hyvin aikomuksin, sitä ei minulla ole ollut syytä epäillä. Hän osoittautui henkilökohtaisesti hyväntahtoiseksi ja ystävälliseksi eikä hänellä nähtävästi itsellään ollut mitään venäläistyttämis- tai muita yliopiston etujen vastaisia suunnitelmia. Hän oli verrattain lahjakas henkilö, mutta passiivinen luonne vailla siveellistä ryhtiä ja vastustuskykyä niiden vaatimuksiin nähden, joista hänen asemansa oli riippuvainen. Yliopiston vihollisiin häntä ei voinut lukea, mutta mitään suoranaista tukea ei yliopistolla hänestä ollut. Hänen kansleriaikansa yleistä leimaa valaisevat ne tapahtumat ja seikat, jotka tässä lyhyesti kerrotaan.
* * * * *
Venäjän kielen ja kirjallisuuden professorinvirka oli aikaisemmin ollut erikoisasemassa, nimittäin siten, että H. Majesteettinsa täytti sen ilman konsistorin edelläkäypää ehdotusta. Yliopisto oli vuonna 1906 käyttänyt hyväkseen silloisia edullisia olosuhteita saadakseen muutoksen siinä aikaan ja oli saanut hyväksytyksi asetuksen, jonka mukaan tämä virka, täyttämiseensäkin nähden, tuli samanarvoiseksi muiden professorinvirkojen kanssa. Vähän aikaa Mandelstamin kuoleman jälkeen vuoden 1911 alussa oli Stolypin kysynyt Langhoffilta viran, täyttämisestä, johon Langhoff oli vastannut, että se täytettäisiin samassa järjestyksessä kuin muutkin professorinvirat. Sen johdosta julistettiin virka heti avoimeksi, ja ajatus jonkun kutsumisesta siihen sai raueta.
Toukokuun alussa samana vuonna saapui kanslerille Stolypinilta kirje, jossa hän pyysi selitystä siihen, mikä oli syynä vuonna 1906 tehtyyn muutokseen venäjänkielen professorinviran täyttämiseen nähden ja mistä johtui, että asia oli päätetty ilman yhteyttä asianomaisen ministerin kanssa. Langhoff, joka juuri oli lähdössä ulkomaanmatkalle, pyysi minua antamaan v.t. kanslerille, kenraali v. Etterille, tarkempia tietoja kyseessäolevan ehdotuksen perusteluista. Sen johdosta minä kirjoitin Etterille puolivirallisen kirjeen, jossa tein selkoa toimenpiteen syistä, huomauttaen ensi sijassa, kuinka toivottavaa oli, että venäjänkielen professori, esittämällä tieteelliseen pätevyyteensä nähden samat takeet kuin muutkin professorit, saisi osaksensa samaa kunnioitusta ja arvovaltaa kuin nämäkin. Etter käytti Stolypinille vastatessaan hyväkseen minun antamiani tietoja. Mitään enempää ei tästä asiasta kuultu, mutta Stolypinin kysely osoitti, että venäläisellä taholla tahdottiin saada paikkaan järjestelmälle mieluinen henkilö.
Virkaan oli ilmoittautunut koko joukko hakijoita, ja sitten kuin pätevyydenosoittamis-aika oli kulunut umpeen, oli konsistori toukokuussa 1913 tehnyt ehdokasluettelon, jossa oli ensimmäiselle sijalle asetettu moskovalainen professori Sakulin, toiselle tohtori Mansikka ja kolmannelle tohtori Arabaschin Pietarista. Kun syyskuun alussa ei mitään kuulunut nimityksestä, vaikka valitusta ei oltu tehty, kirjoitin minä Markoffille jouduttaakseni sitä. Minulla oli syytä luulla, että kansanvalistusministeri oli tahtonut sekaantua asiaan, ja viittasin siihen Markoffille lähettämässäni kirjeessä. Hän vastasi, että otaksumani oli ollut oikea, mutta toivoi, että asia pian selvenisi. Kuulin kuitenkin parooni Korffilta, joka oli käynyt Pietarissa, että Arabaschin, oman kertomansa mukaan, oli määrätty paikkaan. Sen johdosta minä kirjoitin Markoffille kirjeen, jossa esitin, että olisi toivottavaa saada Sakulin nimitetyksi, sekä lausuin, että kolmannelle sijalle asetetun ehdokkaan nimittäminen synnyttäisi paljon mielipahaa ja alusta alkaen saattaisi nimitetyn kieroon asemaan virkatovereihinsa ja nuorisoon nähden.
Syyskuun 20 päivänä Markoff tuli Helsinkiin, ja minä kävin heti hänen luonaan. Melkein ensimmäinen kysymykseni koski venäjänkielen professuuria. Markoff sanoi tulleensa tänne osaksi juuri sitä asiaa koskevan kirjeeni johdosta. Hän selitti olevansa pahoillaan siitä, että hänen nyt, kun ensi kertaa oli tärkeämpi yliopistoasia kyseessä, luultavasti täytyi toimia vastoin yliopistoviranomaisten toivomusta. Hän aikoi näet nimittää Arabaschinin, ja hänen vaikuttimensa olivat seuraavat: Arabaschin oli erittäin etevä henkilö, joka hyvin täyttäisi paikkansa. Venäjän tiedeakatemia oli palkinnut erään hänen teoksensa, ja sitähän täytyi pitää ylimpänä tuomarina sillä alalla. Arabaschin oli ollut Leuchtenbergin prinssin opettaja, ja tämä oli henkilökohtaisesti suositellut häntä. Sakulin oli poliittisesti toimekas vasemmistomies ja voisi, jos tulisi professoriksi Helsinkiin, saattaa yliopiston vaikeuksiin, kun taas Arabaschin ei ollut sidottu mihinkään poliittiseen puolueeseen ja oli luvannut pidättyä kaikesta politikoimisesta. Takeena siitä oli Markoffin mukaan se seikka, että Arabaschin oli henkilö, joka katsoi vain omaa etuansa! (Hän tarkoitti, että tämä ei seurannut mitään poliittisia ihanteita.) Edelleen huomautti Markoff, että yliopisto oli ainoa laitos maassa, jota venäläistyttämispyrkimykset eivät olleet vielä koskeneet, mutta että sillä oli paljon vihollisia, jotka käyttivät jokaista tilaisuutta hyväkseen ahdistaakseen sitä. Täytyi sentähden olla varovainen tässäkin asiassa, koska Sakulinin nimitys siinä suhteessa voisi tuottaa vahinkoa yliopistolle. — Minä esitin luonnollisesti käsitykseni asiasta, mutta huomasin, että Markoff oli jo sitoutunut ja luvannut nimittää Arabaschinin. Hän ymmärsi, että tätä ei erikoisen suopeasti vastaanotettaisi yliopistossa, mutta toivoi, että Arabaschinin etevä persoonallisuus pian haihduttaisi mielipahan. Arabaschin nimitettiin professoriksi pian sen jälkeen. Syyksi uuden professorin nimittämiseen esitti kansleri virallisesti hänen etevät kirjailija- ja tutkijaominaisuutensa.
* * * * *
Eräs toinenkin samanaikuinen virkaylennysasia herätti jonkun verran huomiota, vaikka se ratkaistiinkin yliopistoviranomaisten toivomuksen mukaan. Se koski Suomen ja Skandinaavian historian professorinvirkaa. Konsistori oli ensi sijalle asettanut ylimääräisen professorin C. von Bonsdorffin. Eräs hakijoista, joka ei ollut päässyt ehdokassijalle, dosentti V. Voionmaa, oli valittanut, ja konsistorin selitys oli lähetetty kesäkuussa 1914, mutta ei vielä syksylläkään, minun palattuani ulkomailta, ollut mitään kuulunut nimityksestä. Kirjoitin sen johdosta Markoffille ja kysyin viivytyksen syytä, ilmaisten samalla sen arvelun, että asiaan oli toiselta taholta sekaannuttu. Jos niin oli laita, oli minun mielestäni parempi antaa asian jonkun aikaa levätä, kuin että nimitys tapahtuisi vastoin konsistorin ehdotusta. Markoff vastasi, "että asian laita todellakin oli niinkuin Herra Senaattori oli ajatellut, ja sen vuoksi olen minä puolestani pitänyt sopivampana, että asian ratkaisu saisi odottaa vielä jonkun aikaa". Sen mukaan kuin Langhoffin kautta sain tietää, oli kenraalikuvernööri Seyn vaatinut, että Voionmaa eikä v. Bonsdorff nimitettäisiin virkaan. Kun minä joulukuussa samana vuonna kävin Markoffin luona Pietarissa, kysyin häneltä, kuinka asian laita nyt oli, ja hän ilmoitti, että nimityksen täytyi odottaa, koska hän tarvitsi vielä muutamia tietoja. Hän myönsi nyt, että kenraalikuvernööri oli tahtonut saada toisen henkilön nimitetyksi Bonsdorffin sijasta. Minä huomautin, että sellainen sekaantuminen oli käsittämätöntä, koska von Bonsdorff ei ollut ottanut osaa poliittiseen elämään, ja ilmaisin sen otaksuman, että oli sekoitettu henkilöitä toisiin, jollaista aikaisemminkin oli sattunut. Sikäli kuin sittemmin sain tietää, oli Seyn lausunut v. Bonsdorffista, että hän oli "kiivas ruotsikko" ja "nurjamielinen kaikkea venäläistä kohtaan". Kun Markoff toistamiseen kysyi asiasta kenraalikuvernööriltä, oli tämä vastannut, että hänen lausuntonsa koski erästä professori v. Bonsdorffia, mutta mahdollisesti ei sitä, josta nyt oli kysymys.
Sen mukaan mitä sittemmin kanslerinarkiston asiakirjoista olen nähnyt, oli tiedustelutarkoituksessa tutkittu poliittisen osaston mustaa kirjaa, ja siinä esiintyi kolme "v. Bonsdorffia", jotka olivat poliittisesti joutuneet huonoon valoon, nimittäin "professori v. Bonsdorff", "nuorempi v. Bonsdorff" ja "lehtori v. Bonsdorff", kaikki ilman ristimänimiä, mutta oli epäiltävää, tokko kukaan näistä oli sama, joka oli hakenut avoinna olevaa professorinvirkaa.