Käydessäni v. Minkwitzin luona ilmoitti tämä minulle, että kirjelmän oli sanasta sanaan laatinut kenraalikuvernööri Bobrikoff itse ja että hän vain oli käännättänyt sen venäjästä. Tämä seikka ja niinikään kirjeen sävy näytti minusta osoittavan, että ei ollut kysymys vain yhdestä yksityisestä tapauksesta, vaan ylimalkaan ylioppilasten toiminnasta kansanvalistusapostoleina.
Lähinnä seuraavina päivinä toimeenpantiin tutkimus ja voitiin todeta, että ilmianto, ainakin mikäli se koski ylioppilaita, oli aivan perätön. Rinteen puhe ei ollut ensinkään sisältänyt politiikkaa, vaan koski markkinain syntyä ja niiden taloudellista merkitystä. Toinen ylioppilas oli pitänyt esitelmän Pietari Brahesta ja toinen lopetti kokouksen muutamilla sanoilla, joissa ei ollut moitteen sijaa. Puhetta "viimeisestä veripisarasta" ei kukaan ollut kuullut ja se johtui ehkä erään tilaisuudessa lauletun virrensäkeistön sanojen väärinkäsittämisestä. Ylioppilaat eivät olleet jaelleet muita kirjoituksia kuin lauluvihkosen. Kaikki tämä esitettiin vastauskirjelmässä v. Minkwitzille. Sen ohella lausuttiin siinä seuraavaa:
"Kun nyt jo toisen kerran lyhyen ajan kuluessa tämänlaatuinen perusteeton syytös suunnataan ylioppilaskunnan jäseniä vastaan, niin on mielestäni minun, jonka lähinnä tulee sekä valvoa akateemisen nuorison käytöstä ja menettelyä että pitää huolta sen oikeuksista, huomautettava, että tuontapaiset nimettömät, parhaassa tapauksessa tietämättömyydestä lähteneet väärät ilmiannot, sekä tästä nuorisosta, jonka hyvä käytös kuitenkin näinä aikoina on saavuttanut yleistä tunnustusta, että yliopiston hallituksesta, pakostakin tuntuvat loukkaavilta ja herättävät nuorisossa katkeria tunteita. Tieto, että ovat alttiina lain edessä vastuuttomien ilmiantajien syytöksille, ei suinkaan ole omiansa edistämään sitä rauhaa yliopiston keskuudessa, jota sen hallitusmiehet niinkuin myös itse opiskelevat koettavat ylläpitää.
"Samalla kuin ystävällisesti pyydän, että Herra Eversti hyväntahtoisesti H. Ylh. Kenraalikuvernöörin tietoon saattaa tämän minun kunnioittaen lausumani ajatuksen, rohkenen myös pyytää H. Everstin tilaisuuden tullen H. Ylhäisyydellensä huomauttamaan, että oikeuden mukaan ei voi olla tuntematta kunnioitusta ja antamatta tunnustustansa ylioppilaillemme siitä, että he nyt, niinkuin ovat jo vuosikymmenet tehneet, uhraavat osan opinnoista vapaata aikaansa levittääksensä valistusta ja tietoja tässä suhteessa vähempiosaisille maanmiehillensä. Yliopiston hallinnolla on ollut täysi syy täydellisesti luottaa siihen, että opiskelevat kaikissa suhteissa täysin lojaalisti suorittavat tämän itseottamansa, uhrautuvan työn, jonka he ovat käsittäneet siveelliseksi velvollisuudeksensa."
Päätin kuitenkin henkilökohtaisesti käydä kenraalikuvernööri Bobrikoffin luona, johon minulla oli sitä enemmän syytä, koska en vielä ollut käynyt häntä tervehtimässä.
Käynti tapahtui lokakuun 26 p:nä, sittenkuin hänelle oli tehty selkoa kirjelmästäni von Minkwitzille. Minä koetin panna keskustelun alulle saksaksi, mutta koska Bobrikoff vain vaillinaisesti osasi sitä kieltä, pyysi hän minua puhumaan ruotsia ja kutsui adjutanttinsa tulkitsemaan venäjäksi ja venäjästä. Sittenkuin oli vaihdettu muutama sana Turun tapahtumasta, lausui kenraalikuvernööri, että ylioppilaitten yleensä ei pitäisi olla mukana puuhaamassa sellaisia kokoustilaisuuksia, ja huomautti, että ylioppilasten kansanvalistustyö katsoen kansakoululaitoksemme erinomaiseen tilaan ei ollut tarpeen vaatimaa. Minä sanoin siihen, että vain viidesosa kouluiässä olevista lapsistamme käy kansakoulua ja että suuri osa vanhempaa polvea ei edes ollut saanut välttämättömimpiä alkeistietoja, että paljon oli kansanvalistustyössä tehtävää virallisen opetuksen rinnalla sekä että ylioppilaat pitivät tätä työtä luonnollisena velkanansa sille kansalle, jonka kustannuksella he olivat saaneet kasvatuksensa. Minä tulin keskustelussa maininneeksi myös opinto- ja kurinpito-säännön, jossa tarkoin määrätään, mitä ylioppilasten tulee varteen ottaa, mutta jossa ei ole mitään kieltoja esitelmäin pitoa vastaan. Kenraalikuvernööri kysyi silloin, oliko esitelmätoiminta siinä erittäin mainittu luvallisena, johon minä vastasin, että ei ollut, mutta huomautin, että meidän käsityksemme mukaan se, mikä ei ole kiellettyä, on luvallista, mikä ei näkynyt olevan hänen ajatuksensa. Hän myönsi, että saattoi ajatella sellaista kansanvalistuksen levittämistä hyväksi ja hyödylliseksi, mutta kun maan olot olivat sellaiset kuin sillä hetkellä, niin sellainen toiminta ei ollut sopiva, koska se aikaansai entistä suurempaa levottomuutta kansan keskuudessa. Tämä työ oli lykättävä kahden vuoden ajaksi. Kun huomautin, että yliopiston viranomaiset eivät voineet eivätkä tahtoneet sekautua tähän ylioppilasten toimintaan niin kauan kuin siinä ei ilmennyt mitään moitittavaa, vastasi kenraalikuvernööri, että hän tahtoi sitä vain yliopiston etua silmälläpitäen, sillä itse saattoi hän kyllä hankkia itselleen oikeuden kieltää nämä kansantajuiset esitelmät. Kun minä viittasin sellaisen teon mahdollisiin seurauksiin, sanoi kenraalikuvernööri, että hän toivoikin, ettei niin ankariin toimiin ryhdyttäisi. "Man soll sehr vorsichtig sein" lisäsi hän saksaksi. Hän vakuutti luottavansa yliopiston viranomaisiin, josta minä kiitin ja nousin jättämään hyvästi.
Kaksi viikkoa myöhemmin kävimme v.t. sijaiskansleri Rein ja minä aikaisemmin syksyllä nimitetyn uuden ministerivaltiosihteerin von Plehwen luona. Käyntimme tarkoitus oli ministerivaltiosihteerille jättää se adressi, jonka konsistori oli päättänyt H. Majesteetillensa lähettää. Sittenkuin pääkysymyksestä oli puhuttu, otti Plehwe puheeksi ylioppilaitten kansantajuiset esitelmät, joista kenraalikuvernööri, lähinnä minun käyntini johdosta, oli antanut raportin. Minä esitin lyhykäisesti tämän työn merkitystä, joka ei ollut ajalle outoa, sekä huomautin sen ihanteellista tarkoitusta ja sen merkitystä ylioppilaille itsellensä.
Kun minun oli pakko olettaa, että lyhyt, niukka keskusteluni Plehwen kanssa ei ollut voinut antaa hänelle oikeata käsitystä ylioppilaitten mainitun toiminnan laadusta ja kun tiesin, että toiselta taholta hänen mielipiteisiinsä vaikutettiin, kirjoitin kotiin palattuani asiasta perinpohjaisen selonteon, joka ranskalaisena käännöksenä lähetettiin hänelle kirjeenä minulta.
Kirjoitus sisälsi pääasiassa seuraavaa: Ylioppilasten kansanvalistustyö on alkuisin 1840-luvulta ja senjälkeen sitä on jatkunut eri aikoina erilaisella ponnella ja lujuudella. Ylioppilasosakunnissa oli kansanvalistuskysymys aina ollut keskustelujen alaisena ja oli pidetty akateemisen nuorison luonnollisena velvollisuutena edistää sivistyksen ja tietojen levittämistä oman kotiseutunsa kansan keskuuteen. Tässä tarkoituksessa olivat osakunnat toimittaneet julkisuuteen kansankirjasia, tehneet aloitteita kansankirjastojen perustamiseksi y.m. Loma-aikoina olivat ylioppilaat kotiseuduillansa kansalle pitäneet helppotajuisia esitelmiä yleissivistävistä tahi käytännöllistaloudellisista aineista ja muuten olleet avustajina kansanjuhlissa ja muissa yrityksissä, joiden tarkoituksena oli ollut kansan siveellisen kukoistuksen kohottaminen. Tämä vapaaehtoinen toiminta oli samalla vaikuttanut kasvattavasti ja kehittävästi ylioppilaisiin itseensä. Ennen ei ollut tapahtunut, että kukaan maan kenraalikuvernööreistä olisi saanut aihetta olemaan tyytymätön tähän työhön tahi katsellut sen pyrintöä millään epäluulolla.
Kirjelmässä mainitaan sitten, että kenraalikuvernöörille tehtyjen ilmiantojen perusteella rehtori kaksi kertaa syksyn kuluessa oli saanut käskyn tutkia ylioppilasten pitämiä esitelmiä ja että syytös kummassakin tapauksessa oli osoittautunut vääräksi. Sopimatonta ja erittäin ylioppilaalle muodotonta esiintymistä oli ehkä jossakin sattunut, mutta yhtään tämäntapaista positiivista tapausta ei ollut vielä esilletuotu. Joka tapauksessa olivat rehtori ja osakuntien inspehtorit pyytäneet ylioppilaita olemaan sekoittamatta kansanvalistustyöhönsä politiikkaa, koska se ei sopinut heidän toimintaansa.