1) Suomi on saksalaisystävällinen ja on maailmansodan aikana palvellut keskusvaltoja, joskin vain vaatimattomalla tavalla.
2) Suomi tahtoo irtautua ja se on välttämättä irroitettava Venäjästä ja muodostettava itsenäiseksi valtioksi, joka liittyy läheisesti Saksaan. Tämä voidaan saavuttaa ainoastaan Saksan taholta tulevan suoranaisen tai välillisen avustuksen nojalla.
3) Suomen erottaminen Venäjästä ja sen itsenäisyys on käsityksemme mukaan myöskin Saksalle tärkeätä, poliittisesti, taloudellisesti ja sivistyksellisesti. Suomi muodostaisi niin ollen pohjoisimman renkaan siinä valtioiden sarjassa, joka muodostaa Euroopassa suojamuurin itää vastaan.
4) Suomen erottamiseksi Venäjästä olisi toivottavinta, että saksalaisia joukkoja laskettaisiin maihin Suomessa, ja se johtaisi suoraan päämäärään. Silloin tapahtuisi jo valmisteltu kansannousu ja suomalaiset toimisivat yhdessä saksalaisten joukkojen kanssa.
5) Ellei joukkojen maihin laskeminen Suomen rannikolla voisi sodan yleisen tilanteen vuoksi käydä päinsä, olisi Suomelle erittäin tärkeätä, että Ahvenanmaan saaret miehitettäisiin. Suomi kenties voisi sitten itse suorittaa muun. Ahvenanmaan miehittäminen saksalaisilla joukoilla tulisi ratkaisevasti vaikuttamaan Suomen ja Saksan myöhempiin suhteisiin. — — —
6) Siinä tapauksessa, että Venäjän kanssa pian tehdään aselepo, olisi Saksan taholta pakottavan välttämätöntä vaatia venäläisiä sotavoimia vietäviksi pois Suomesta, kunnes maan asema on ehtinyt tulla järjestetyksi. Muussa tapauksessa olisivat Suomen kädet sidotut eikä se pääsisi nykyisestä pakkotilastansa.
7) Suomen eduskunnan taholta tapahtuva Suomen täydellisen itsenäisyyden julistaminen voi saada tarpeellisen voiman ja merkityksen ainoastaan, jos Saksa sen tunnustaa.
Ludendorff kuunteli esitystäni terävästi ja tarkkaavasti, keskeyttämättä, mutta hänen ilmeestänsä olin kuitenkin havaitsevinani, että yhtä ja toista hänelle entuudesta tunnettua olisi voinut jättää pois. Hän alkoi sitten itse puhua ja puhui sangen kauan. Valitettavasti en merkinnyt heti muistiin hänen lausuntoansa, mutta pääasiat sisältyvät käynnin jälkeen laadittuun pöytäkirjaan. Hän ilmaisi suurta harrastusta maatamme ja sen vapauttamista kohtaan, mutta korosti sitä, että meidän oli ensinnä itse koottava voimamme tuon tarkoitusperän saavuttamiseksi suoritettavaan ponnistukseen. Yksinomaan ulkonaisen avun nojassa voitetulla vapaudella ei hänen mielestään ollut pysyvää arvoa. Erityistä painoa hän pani siihen, että Suomen piti selvästi, verukkeitta ja mahdollisimman pian julistautua täysin itsenäiseksi ja sitten ryhtyä venäläisen sotaväen poistamista tarkoittaviin toimenpiteisiin. Saksa tulisi siinä tarkoituksessa varustamaan meitä aseilla. Ahvenanmaan kysymyksessä hän sillä kertaa asettui kielteiselle kannalle. Joukkojen kuljettaminen sinne tähän vuodenaikaan ja joukkojen ylläpito siellä talvisaikaan kohtaisi liian suuria teknillisiä ja merenkulkuvaikeuksia. Jos sotaa jatkuisi talvella, piti hän Ahvenanmaan tilapäistä valtaamista mahdollisena. Hänen lausuntoansa seurasi keskustelu, jonka kuluessa me annoimme selityksiä, teimme joukon vastaväitteitä ja tähdensimme eräitä kohtia. Vastaanotto kesti 55 minuuttia. Ludendorff oli siis omistanut asiallemme aika paljon kallista päiväänsä. Mutta hän kuuluukin nähtävästi niihin, joille mikään ei ole sinänsä pientä, vaan jotka tahtovat perinpohjin tutkia kaikkea, ennenkuin ryhtyvät lopulliseen ratkaisuun.
Vastaanoton jälkeen menimme v. Bartenwerfferin huoneeseen, jossa B. saneli neuvottelun tulokset majuri Crantzille pöytäkirjaan, joka jätettiin meille jo ennen illalla tapahtunutta lähtöämme.
Pöytäkirja, jonka otsakkeena oli "Ergebnis der Besprechung am 26.11.1917 (Exzellenz Ludendorff, General von Bartenwerffer, Staatsrat Hjelt, Herr von Bonsdorff)" ja jonka todisti oikeaksi majuri Crantz, kuului käännöksenä näin: