"Kääntyessään Alankomaiden kuningaskunnan puoleen, jolla on loistavat vanhat muistot ja jolla nytkin on sija etevimpäin kulttuurivaltioiden joukossa, ilmaisee Suomen hallitus toivomuksensa, että tämä kansa joka on varsin suuressa määrin edistänyt kansainoikeuden kehittämistä ja joka on ollut Suomelle arvokkaana moraalisena tukena vaikeassa oikeustaistelussa tulee tunnustamaan Suomen valtioyhteiskuntain jäseneksi ja ystävällisesti siihen suhtautumaan."
Loudon ilmoitti saaneensa Suomen hallitukselta odotettavissa olevaa notifikatsionia koskevan kirjelmän ja sanoi parooni Geversin Berliinistä antaneen tiedon saapumisestani. Sen johdosta oli hallitus jo käsitellyt kysymystä Suomen tunnustamisesta ja esittänyt sen kuningattarelle, ja Alankomaat olivat päättäneet tunnustaa Suomen suvereeniseksi valtioksi. Tämän voin minä heti ilmoittaa Suomen hallitukselle, ja virallinen ilmoitus tulisi lähetettäväksi senaatille Pietarissa olevan Alankomaiden lähettilään ja Helsingissä olevan pääkonsulin välityksellä. Ketään muuta ei tilaisuudessa ollut läsnä. Koko toimitus oli vähemmän juhlallinen kuin Berliinissä, Itävallasta puhumattakaan. Käyntiä kuningattaren luona ei Loudon pitänyt nyt välttämättömänä. Yhdessäolon viralliseen puoleen liittyi Suomen oloja, m.m. elintarvehätää koskeva keskustelu.
29 päivänä tein retken Scheveningeniin ja nautin merituulesta ja aaltojenloiskeesta upealla rantakäytävällä. Ilma oli leuto ja keväinen. Pengermällä käyskeli ryhmä internoituja englantilaisia sotavankeja tahdintarkoin askelin. Flanderin sotanäyttämö oli sangen lähellä, mutta täällä ei siitä ollut mitään havaittavissa. Iltapäivällä tuli luokseni van der Vlugt, joka oli matkustanut Leydenistä minua tapaamaan. Me söimme yhdessä illallista "Tree Steden'issä". Yhdessäolo tuon Suomen vanhan ystävän kanssa, jonka myötätunnon maatamme kohtaan tuntee koko Hollanti, muodostui miellyttäväksi ja opettavaksi. Hän iloitsi vilpittömästi Suomen vihdoinkin saavuttamasta vapaudesta.
Samana päivänä saapuivat ensimmäiset levottomuutta herättävät tiedot Suomessa puhjenneesta sisäisestä sodasta. Minun oli luovuttava aikomuksestani matkustaa Hollannista Sveitsiin, ja minä lähdin paluumatkalle seuraavana aamuna, tammikuun 30:ntenä saapuen saman päivän iltana Berliiniin, missä minua kärsimättömästi odotettiin.
Seuraavina päivinä oli Berliinissä vaativia tehtäviä, jotka tekivät poismatkustamisen aivan mahdottomaksi. Minun täytyi luopua ajatuksesta, että lähtisin henkilökohtaisesti Sveitsiin. Helmikuun 11 päivänä jätin Sveitsiä varten sommitellun notifikatsionikirjelmän Berliinissä olevalle Sveitsin lähettiläälle, eversti Mercier'lle, toimitettavaksi edelleen valaliiton hallitukselle Berniin. Muutamia viikkoja myöhemmin sain ottaa vastaan ministeripresidentti Svinhufvudille osoitetun taitavasti laaditun kirjelmän, jossa valaliiton hallitus tunnusti Suomen itsenäiseksi riippumattomaksi valtioksi.
Berliini, elokuussa 1918.
Saksan avunanto.
Punaisen kapinan puhjetessa olin minä Hollannissa notifioimassa Suomen itsenäisyyttä. Ensimmäiset sähkösanomatiedot, jotka aluksi kuulostivat hyvin huolestuttavilta, luin sanomalehdistä Haagissa tammikuun 29 päivänä. Riensin Berliiniin. Siellä tapasin heti saavuttuani Erichin, V. Thesleffin ja M. Gripenbergin, jotka antoivat lähempiä tietoja kotimaassa sattuneista tapauksista. Pohdimme yhteisesti tilanteen vaatimuksia Saksan taholta saatavaan apuun nähden.
Käydessäni Saksan päämajassa marraskuun 26 päivänä olimme sopineet kenraali Ludendorffin kanssa, että Saksa antaisi apua Suomea tyhjennettäessä venäläisistä joukoista, että aseita toimitettaisiin maahamme jatkuvasti ja että suomalainen pataljoona vähitellen lähetettäisiin kotiin. Nämä toimenpiteet eivät tähdänneet maassa syntyvään sisäiseen sotaan, vaan oli tarkoituksena ainoastaan lisätä Suomen hallituksen edellytyksiä maan itsenäisyyden tehostamiseen sekä tehdä mahdolliseksi tarpeen vaatiessa asevoimin korostaa venäläisten joukkojen maasta poistamista koskevaa vaatimusta. Sen jälkeen kun Saksa oli tunnustanut Suomen itsenäisyyden, oli mainittuun sopimukseen vedottu erinäisissä kirjelmissä, jotka Erichin ja minun allekirjoittamina oli lähetetty päämajaan ja ulkoasiainministeri von Kühlmannille, ja olimme me vaatineet kysymyksessäolevien lupausten täyttämistä. Valmisteluja olikin tehty toisessa ja toisessa suhteessa, mutta asiaa ei ollut ajettu riittävän ripeästi vaan turhantarkkaa säännönmukaisuutta noudatellen. Varsinkin pataljoonan kotiinlähettäminen vaati pitkiä Saksan viranomaisten välisiä neuvotteluja ja muita valmistavia toimenpiteitä. Saksan sodanjohto oli tiettävästi tehnyt kaikki, mitä sille kuului, mutta ulkoasiainjohto osoitti huomattavaa haluttomuutta, jopa jonkinlaista vastahakoisuuttakin tässä asiassa. Ei tahdottu mielellään tehdä mitään sellaista, mikä voisi vaikeuttaa tekeillä olevaa rauhansolmimista Venäjän kanssa. Von Kühlmannia, joka oli enimmäkseen oleskellut Brest-Litovskissa, emme olleet onnistuneet henkilökohtaisesti tapaamaan ennenkuin tammikuun 23 päivänä, jolloin Erich, Thesleff ja minä kävimme hänen puheillaan ulkoasiainministeriössä. Silloin tapahtuneessa keskustelussa ilmeni, että ne kysymykset, joita hänelle lähettämissämme kirjelmissä oli kosketeltu, olivat hänelle sangen vieraita. Venäläisten joukkojen poistamista koskeva vaatimus tosin oli esitetty Brest-Litovskissa, mutta ilmeisesti sangen ponnettomalla tavalla. Viimeksimainittu kysymys oli nyt, kapinan puhjettua, käynyt vieläkin polttavammaksi, ja me päätimme senvuoksi koettaa jälleen vaikuttavalla tavalla vedota v. Kühlmanniin. Me lähetimme hänelle jo tammikuun 31 päivänä kirjelmän, jossa kuvailimme, kuinka maan rauhallisella väestöllä oli suoritettavana melkein yli-inhimillinen tehtävä puolustaessaan itseänsä, laillista järjestystä ja maan vapautta maan huonoimmasta aineksesta koottua vähemmistöä vastaan, jonka venäläinen sotaväki oli varustanut aseilla ja jota Venäjän hallitus avusti aseilla ja joukoilla. "Suuressa hädässään", sanottiin kirjelmässä, "anoo maa nyt Saksan apua. Jos välitön sotilaallinen esiintyminen on mahdoton, odotamme ainakin seuraavia toimenpiteitä: että Saksa panee ankaran vastalauseen Venäjän vallan asioihimme sekaantumista vastaan, että vaaditaan venäläisten joukkojen aseistariisumista ja nopeata poistamista ja estetään uusien joukkojen maahankuljettaminen."
Kirjelmän allekirjoitimme Erich ja minä, jotka hallitus oli valtuuttanut tarpeen tullen olemaan läsnä Brest-Litovskin neuvotteluissa, sekä Thesleff, jonka tehtävä kuului sotilaalliselle alalle. Tämä vetoomus lähetettiin jäljennöksenä armeijan ylijohdolle. Saamamme lisätiedot, jotka vahvistivat todeksi, että venäläinen sotaväki suoranaisesti avusti punaisia ja että aseita ja apuväkeä saapui Pietarista, ilmoitettiin asianomaisille.