Dass mir von hier aus nicht mir von sozialistischer Seite Schwierigkeiten kommen, werden Sie aus den Blättern sehen. Für mich will ich nichts, für Finnland das Rechte und Beste. Das glauben Sie und däran halten Sie fest. Zeitungslärm berührt mich nicht.

Euerer Exzellenz ergebener

Friedrich Karl.[14]

Kuvailtuani ensimmäistä kohtaustani sen ruhtinaan kanssa, joka — toivokaamme niin — kerran tulee kuninkaaksemme, en ole voinut olla ajattelematta, että kuningaskysymyksessämme ilmenee omituinen kohtalon ironia. Se politiikka, joka suuntautui Mecklenburgin herttuan ehdokkuutta vastaan ja pyrki saamaan Hohenzollern-suvun jäsenen Suomen valtaistuimelle, perustui — mikäli sen pohjana oli asiallisia syitä — siihen käsitykseen, että Suomi tarvitsi hallitsijaa, joka olisi suursaksalaisten pyrintöjen ja Saksan sotilaspuolueen tyypillinen ja voimakas edustaja. Mecklenburgilaista ei pidetty tässä suhteessa riittävästi selväpiirteisenä ja sotilaallisesti voimakkaana. Ja tämä politiikka oli vihdoin, kohtalon ohjauksesta, johtanut ruhtinaaseen, joka olennoltaan ja katsantotavoiltaan oli alkuperäisten toivomusten ja tahtomusten selvä vastakohta. Suomen kansalle ei tämä tulos varmaankaan merkitse pettymystä!

Berliinissä, lokakuulla 1918.

Matka Tallinnaan prinssi Friedrich Karlin seurassa.

Syyskuun 22 päivänä sain tällaisen sähkösanoman: "Erittäin tärkeätä saada vielä kerran persoonallisesti puhutella Teidän Ylhäisyyttänne. Olisin kovin kiitollinen, jos se voisi tapahtua aivan pian. Friedrich Karl." Samana päivänä telefonoi kumminkin tohtori H. Holma, joka muutamia päiviä aikaisemmin oli saapunut Friedrichshofiin opettamaan prinssille suomea, että viimeksimainittu oli muuttanut suunnitelmaansa ja saapuu Berliiniin 23 päivän aamuna. Heti hänen tultuaan menin hänen luokseen Adlon-hotelliin, ja sitten lähdimme yhdessä lähellä (Roonstrasse 8) sijaitsevaan asuntooni. Prinssi näet halusi häiriintymättä keskustella kanssani. Lausunnot, joita oli esiintynyt saksalaisissa lehdissä (Vorwärtsissä, Germaniassa, Frankfurter Zeitungissa y.m.) olivat yhä enemmän vakaannuttaneet hänessä käsitystä, ettei hänen tulisi ottaa vastaan kruunua, ellei kuninkaanvaali osoittaisi todellista enemmistöä. Hänen mielestään ei saanut edes näyttää siltä, että kuningas oli valittu vastoin kansan tahtoa. Hän tahtoi kumminkin asettua maamme käytettäviin ja oli senvuoksi halukas, siinä tapauksessa, etteivät maalaisliittolaiset ottaisi osaa vaaliin, "ryhtymään Suomen valtion hoitoon", kunnes kansan tahto voisi selvemmin ilmetä joko uusien vaalien tai kansanäänestyksen muodossa. Jos kansa sitten haluaisi hänet kuninkaaksi, olisi hän käytettävissä, ellei, lähtisi hän maasta katkeruutta tuntematta. Hän ei ollut mikään kruununtavoittelija, vaan tahtoi maan parasta. Prinssi halusi kuulla, mitä minä ajattelin tästä suunnitelmasta. Sanoin hänelle, ettemme olleet voineet odottaa sellaista uhrautuvaisuutta hänen puoleltaan. Lausuin toivomuksenani, ettei tarvitsisi käydä niin, ettei hän heti voisi astua valtaistuimelle, mutta sanoin täysin ymmärtäväni hänen jalon ehdotuksensa ja tuntevani myötätuntoa sitä kohtaan. Vastaukseni herätti hänessä vilpitöntä iloa, ja hän puristi kättäni. Prinssi huomautti olevan omituista, että tuo ajatus väliaikaiseen valtionhoitoon ryhtymisestä oli ilmennyt yht'aikaa eri tahoilla. Se oli ollut lausuttuna sosialistisessa Frankfurtin "Volksstimme"-lehdessä prinssin mahdollisena tarkoituksena, vaikka hän ei ollut lausunut ajatustaan julki, hän oli saanut eräältä henkilöltä, jonka mielipide merkitsi hänelle jotakin, kirjeen, jossa esitettiin samanlainen ehdotus, ja vihdoin hän oli Berliiniin matkustaessaan sattumalta tavannut hyvän ystävänsä, Badenin prinssin Maxin, joka hänkin oli puhunut samaan suuntaan. Prinssi tahtoi nyt mielellään tavata valtionhoitajaamme keskustellakseen asiasta hänen kanssaan ja oli ajatellut tätä tarkoitusta värien matkustaa Tallinnaan. Minä kannatin hänen suunnitelmaansa, koska pidin kohtausta, prinssin luonnonlaatuun nähden, monessa suhteessa toivottavana. Kysyttyäni, halusiko hän minun lähtevän mukaan, hän vastasi; että jos vain voisin lähteä, olisi se hänelle erittäin mieluista ja että hän silloin tuntisi itsensä paljoa rauhallisemmaksi matkaan ja sen tarkoitukseen nähden. Päätimme, että matkalle lähdettäisiin jo samana iltana. Sähkötin asiasta Helsinkiin ehdottaen, että valtionhoitaja ja senaattori Stenroth olisivat syyskuun 25 päivänä Tallinnassa prinssiä tapaamassa.

Prinssi söi sitten päivällistä luonani ja, me lähdimme matkaan klo 1/2 10 illalla. Parooni Flotow ja tohtori Holma sekä prinssin palvelija matkustivat kanssamme. Käytettäväksemme oli jätetty salonkivaunu Riikaan saakka. Prinssi keskusteli kanssani vielä kauan, ennenkuin vetäytyi yölevolle. Seuraavana aamuna olimme Allensteinissä ja kuljimme niiden Itä-Preussin seutujen ohi, joihin venäläiset olivat sodan alussa tunkeutuneet ja joista Hindenburg oli heidät sitten karkoittanut. Hävityksen jälkiä tuskin enää näkyi. Aamukahvi nautittiin ravintolavaunussa, ja minun evääni tulivat hyvään tarpeeseen. Vallattujen alueiden rajan yli kuljettiin Poszerunyssä. Passeja ei kysytty eikä minkäänlaista tarkastusta tapahtunut. Päivä vietettiin muuten keskustellen, lueskellen ja lepäillen. Prinssi ei laiminlyönyt tohtori Holman antamaa opetustuntia. Kun illalla 1/2 10 tulimme Riikaan, ilmoitti meille rautatiepäällikkö kreivi v. Waldersee, ettei salonkivaunua ollut saatavissa ja että meitä Tallinnaan vievä juna ei ollut vielä saapunut. Sen oli määrä lähteä vasta myöhemmin yöllä. Me palasimme salonkivaunuumme ja nukuimme siellä pari tuntia. Sitten meidät herätettiin, ja me lähdimme toiselle asemalle, josta Tallinnan juna lähti. Riikasta eteenpäin näet on raideleveys vanha venäläinen, joten ei ole olemassa mitään suoranaista läpikulkuliikennettä. Meille osoitettiin kaksi toisen luokan osastoa tavallisessa venäläisessä matkustajavaunussa. Klo 2 yöllä lähdettiin matkaa jatkamaan. Me nukuimme niin hyvin kuin osasimme.

Seuraavana aamuna saimme tyytyä siihen, mitä eväslaukkuni voi tarjota, kun mitään ravintolavaunua ei ollut mukana. Me järjestimme pienet kekkerit prinssin osastoon. Matka kävi Walkin ja Tarton kautta. Prinssi osoittautui hyväksi huomioiden-tekijäksi. Hän matkusti avoimin silmin ja hänen mielenkiintoaan herätti kaikki, mitä tuli näkyviin, lähinnä kirkot ja rakennustyylit, mutta myöskin maisemat, geologiset muodostumat, maanviljelys y.m. Hän ei ollut aikaisemmin käynyt näissä seuduissa, mutta näytti kumminkin hyvin perehtyneen niiden maantieteeseen ja myöskin Itämerenmaiden historiaan. Keskustelu kosketteli kaikenlaisia aiheita, mutta prinssi palasi mielellään siihen asiaan, joka nyt askarrutti eniten hänen ajatuksiansa. Koetin saada hänet pistäytymään Tallinnasta käsin Helsingissä aivan inkognito, mutta hän tahtoi torjua kiusauksen, koska sellainen käynti voi helposti tulla tunnetuksi ja väärin ymmärretyksi. Klo 1/2 7 saavuimme Tallinnaan, neljä tuntia myöhästyneinä. Senaattorit Stenroth ja Talas olivat asemalla. Ensinmainittu sekä Suomen konsuli, tohtori T. Kaila, esiteltiin prinssille. Prinssi tuli asumaan saksalaisen maaherran parooni von Seckendorffin luo, minä taas asetuin Goldener Löwe-hotelliin, missä Svinhufvud ja senaattoritkin asuivat. Illaksi meidät oli kutsuttu von Seckendorffin luo, mutta sitä ennen me kohtasimme prinssin. Suomen nykyisen väliaikaisen valtionpäämiehen ja tulevan kuninkaamme välinen kohtaus oli luonnollisesti jo ulkonaisessakin suhteessa tavallaan mielenkiintoinen. Prinssi tervehti tavalliseen vaatimattoman hiljaiseen tapaansa, Svinhufvud taas ilmaisi voimakkaammin ilonsa saadessaan tervehtiä miestä, jonka toivoimme saavamme kuninkaaksemme ja joka tulisi ryhtymään valtionpäämiehentoimeen hänen jälkeensä. Olin jo aikaisemmin matkan varrella valmistavasti kuvaillut prinssille valtionhoitajamme olemusta ja hänen omalaatuisuuttaan. Prinssi toi esiin ne epäilykset, joita hänellä oli kruunun vastaanottamiseen nähden, ellei ollut varmoja takeita siitä, että menettely oli kansan toivomuksen mukainen ja mainitsi suunnitelmansa, jonka mukaan hän mahdollisesti ryhtyisi valtion hoitoon vain toistaiseksi. Hän esitti asian koruttomasti, vaatimattomasti, inhimillisesti. Svinhufvud selosti hallituskysymyksen tilaa ja toivoi eduskunnan, maalaisliittolaistenkin, hyväksyvän uuden, valtiomuotoa koskevan sovitteluehdotuksen, ennenkuin kuninkaanvaaliin ryhdyttäisiin. Hän vakuutti, että prinssi saisi joka tapauksessa tarkoin harkita vaalin tulosta, ennenkuin hänen tarvitsi antaa lopullinen vastauksensa. Prinssin jalolle toistaishallitusta koskevalle ehdotukselle senaatti oli antanut täyden arvon, mutta ei ollut tahtonut vielä siihen suostua, koska toivottiin prinssin voivan suostua ottamaan vastaan kruunun kohta vaalin tapahduttua. Konferenssi kesti puoli tuntia, jonka kuluttua käytiin illalliselle. Senjälkeen me vielä istuimme hetken yhdessä kahvin ääressä. Prinssin huomiota herätti erikoisesti se, että Svinhufvud, tapansa mukaan, veti esiin ison puukkonsa ("stiletiksi" prinssi mainittua esinettä nimitti) tylpistääkseen sillä sikarinsa.

Seuraavana aamuna klo 10 kokoonnuimme jälleen prinssin luo tunnin ajaksi keskustelemaan valtiomuotoja hallitsijakysymyksestä. Silloin huomautettiin vieläkin, että prinssin jalo toistaishallitusta koskeva ehdotus oli syvästi liikuttanut senaattia. Sitä ei kumminkaan tahdottu ilmoittaa, koska maalaisliittolaiset suurina taktikkoina voisivat käyttää sitä omiin tarkoituksiinsa. Senaattorit sanoivat hyvästi ja valmistautuivat palaamaan laivallaan ("Eläköön") Helsinkiin. He olivat käyntiinsä erittäin tyytyväiset ja olivat mieltyneet prinssin persoonallisuuteen. Minä jäin Tallinnaan, ettei prinssin tarvinnut viettää aikaansa yksin. Parooni von Flotow ja tohtori Holma näet olivat aamulla matkustaneet Helsinkiin.