Teimme sitten erään tallinnalaisen oppaan seurassa automobiiliretken ympäri kaupunkia katsellaksemme sen nähtävyyksiä, varsinkin kirkkoja, ritarihuonetta ja raatihuonetta. Prinssin mieltä kiinnittivät kovin nuo historialliset muistot ja taidehistoriallisessa suhteessa merkittävät esineet. Hänen taiteellinen katseensa ja historiallinen aistinsa ilmaantuivat peittelemättä hänen mietelmissään. Huomasi, että hän erikoisesti harrasti kaikkea tähän kuuluvaa. Mutta kaikki nämä muistot olivat hänen mielestään hoidottomassa tilassa, ja myöhemmin hän sanoi minulle tunteneensa vastustamatonta halua antaa siivota, järjestää ja panna kuntoon kaikki. Iltapäivällä teimme retken Katharinenthaliin, katselimme näköalaa merelle ja kaupunkiin ja tarkastelimme Pietari suuren taloa. Illaksi oli v. Seckendorff kutsunut meidät upseerikasinoon, jossa paitsi useita upseereja oli vieraina myöskin eräitä baltilaisia, m.m. paroonit Dellinghausen ja Schilling. Seuraavana päivänä aikaisin aamupäivällä palasivat parooni v. Flotow ja tri Holma Helsingistä, ja klo 1/2 3 lähdettiin paluumatkalle, nyt omassa erikoisessa ensiluokan vaunussa.

Prinssi näytti olevan tyytyväinen käyntiinsä. Svinhufvud oli tehnyt häneen perin rehellisen ja luotettavan vaikutuksen. Hän oli prinssin mielestä kuin tukipylväs, "joskin kulmikas". Se hyvä käsitys, joka hänellä oli suomalaisten rehellisestä, suorasukaisesta luonteesta, oli Tallinnan kohtauksen aikana vieläkin vakaantunut. Baltilaiset olivat hänen mielestään tosin tottuneempia käyttäytymään kuin suomalaiset, mutta heidän käytöksessään oli jotakin itsetietoista, "on jotakin olevinansa", mikä ei häntä miellyttänyt. Suomalainen laatu, mikäli hän oli sitä oppinut tuntemaan, oli hänestä sympaattisempi. Hän löysi mielessään heistä jotakin oman itsensä sukua. Käynti oli hänessä vieläkin vakaannuttanut tunnetta, että hänellä oli Suomessa tehtävä. Tuomiokirkon tasanteella sijaitsevan asuntonsa akkunasta hän oli monta kertaa luonut katseensa kohti näkymätöntä ja tuntematonta, näköpiirin tuolla puolen olevaa maata, josta kenties oli tuleva hänen toinen kotimaansa.

Riikaan saavuimme varhain seuraavana aamuna, mutta myöhästyneinä. Berliinin juna oli jo lähtenyt. Saimme viettää Riiassa seitsemän tuntia, joka aika suurelta osalta käytettiin kaupungin katselemiseen. Aseman komentaja, kelpo baijerilainen insinööri ja Oberleutnant Fodermeyer, joka puhui melkein aito yläbaijerilaista murretta, oli oppaanamme. Kahviaamiainen nautittiin upseerikasinossa ja senjälkeen käytiin katsomassa kauppatoria ja muutamia kirkkoja, jotka herättivät prinssissä erikoista mielenkiintoa. Ostelimme erinäisiä tavaroita, joita Berliinissä ei ole kaupoista saatavissa. Päivällinen tarjottiin siinä salonkivaunussa, joka oli jätetty käytettäväksemme Berliiniin matkustamista varten. Päivälliselle oli kutsuttu mainittu aseman komentaja ja kreivi Waldersee. Prinssin teeskentelemätöntä, luonnollista ihmisten arvostelemistapaa kuvaa se, että koruton, vilpitön baijerilainen insinööri-luutnantti miellytti häntä paljon enemmän kuin tuo aristokraattinen, mutta kielevä kreivi. Hän sanoi meille olevansa hyvillään, kun viimeksimainittu poistui matkustettuaan kanssamme Mitauhun asti. Ennenkuin sinne saavuimme, kuljimme entisten venäläisten ja saksalaisten taistelulinjain ohi, ja kreivi, joka oli ollut mukana, selitti meille niiden laatua ja merkitystä. Useimmat näiden seutujen rakennukset olivat raunioina. Matkan aikana saimme Berliinin lehdistä tietää Bulgariassa sattuneen katastrofin. Se herätti luonnollisesti sekä prinssissä että minussa suurta levottomuutta. Meistä tuntui, että rajuilma oli tulossa.

Seuraavana päivänä, syyskuun 29:ntenä klo 1/2 4 olimme jälleen Berliinissä. Asemalla oli lähetystön henkilökunta meitä vastaanottamassa. Myöhemmin iltapäivällä kävi prinssi vielä luonani sanomassa jäähyväiset ja sopimassa tietojenvaihtamisesta lähinnä seuraavana aikana. Illalla hän matkusti Frankfurtiin.

Berliinissä lokakuulla 1918.

Käynti Preussin prinssin Heinrichin luona Kielissä elokuussa 1918.

Käynti prinssi Heinrichin luona ei ollut luonteeltaan poliittinen eikä historiallinen, se on vain henkilökohtainen muistelo. Valtionhoitaja oli myöntänyt suurristin prinssille, joka oli Saksan Itämerenlaivaston ylipäällikkönä silloin kun tapahtui se merisotatoimi, joka oleellisesti vaikutti Etelä-Suomen vapautumiseen. Olin saanut tehtäväkseni viedä henkilökohtaisesti kunniamerkin hänelle. Tiedusteltaessa hän oli antanut ilmoittaa ottavansa vastaan meidät, minut ja lähetystönsihteerin vapaaherra Wreden, lokakuun 28 päivänä Kielin linnassa. Me lähdimme Berliinistä edellisenä iltana, tulimme aamulla Hampuriin ja jatkoimme sieltä heti matkaa Kieliin, jonne saavuimme klo 11 aamupäivällä. Prinssin kamariherra von Rumour oli meitä vastaanottamassa automobiileineen, joka vei meidät vanhaan, muistorikkaaseen Holsteinin linnaan, jossa prinssi on jo kauan asustanut. Se sijaitsee puistossa aivan rantalaiturin ääressä tarjoten yli Kielinlahden, sataman ja suurten veistämölaitosten ulottuvan näköalan. Meidät majoitettiin pieneen, mutta aistikkaasti sisustettuun kolmihuoneiseen huoneistoon. Kun olimme saaneet itsemme kuntoon, vietiin meidät prinssin isoon, kauniiseen työ- ja kirjastohuoneeseen, jossa hän amiraalinunivormuun pukeutuneena otti meidät vastaan. Prinssi on komea germaaninen tyyppi, tukka lyhyeksi leikattu, vaalea parta harmahtava, harmaansinisissä, keisariveljen silmiä muistuttavissa silmissä hyvä katse. Kasvoista huomaa, että hän on ollut merimiehen toimissa.

Hänelle lausumissani sanoissa huomautin siitä merkityksestä, joka Itämerenlaivastolla on ollut vapaustaistelussamme ja prinssin henkilökohtaisesta osanotosta onnellisesti suoritettuun merisotatoimeen sekä siitä mielenkiinnosta, jota hän on aina osoittanut maatamme kohtaan. Pitkähkössä vastauspuheessaan prinssi lausui ilonsa sen johdosta, että maamme oli saavuttanut kauan kaipaamansa vapauden ja vilpittömän mielihyvänsä saadessaan kantaa Suomen vapaudenristiä muistona maasta, joka oli aina ollut hänen sydäntään lähellä ja jota kohtaan hän tunsi syvää kunnioitusta. Hän oli oppinut tuntemaan Saksassa muodostetun suomalaisen pataljoonan ja oli saanut hyvän vaikutelman siitä samoinkuin niistä reippaista nuorista miehistä, jotka punaisten vallan aikana olivat lähteneet Suomesta Tallinnaan, missä hän oli silloin oleskellut.

Hetken kuluttua ilmaantui prinssin puoliso, prinsessa Irene, Venäjän onnettoman keisarinnan sisar. Hän teki miellyttävän vaikutuksen osoittaen sitä ylhäistä koruttomuutta ja hienoa ystävällisyyttä, joka mielestäni on saksalaisille prinsessoille luonteenomaista ja tekee heidän kanssaan seurustelemisen luontevaksi ja keskustelun helpoksi. Me palasimme huoneisiimme, ja puoli tuntia myöhemmin meidät kutsuttiin lunchille. Minä istuin prinsessan vieressä ja prinssi vastapäätä. Paitsi meitä olivat läsnä amiraali Bachmann, paikkakunnan pääamiraali, prinssin ajutantti, eräs korvettikapteeni, jonka nimen olen unohtanut, kamariherra von Rumour, ja kaksi hovinaista, joista toinen oli mecklenburgilainen neiti von Oertzen. Prinssillä oli rinnassaan suurristin krashaani. Keskustelu oli sujuvaa ja vilkasta, mutta etupäässä ei-poliittista. Prinssi kertoi paljon oleskelustaan Tallinnassa edellisenä talvena ja keväänä. Eräs episodi, joka erityisesti näytti herättäneen hänessä mielenkiintoa oli suomalaisten suorittama jäänmurtaja Volynetsin kaappaus ja aluksen tuominen Tallinnaan, josta tapahtumasta hän päivällisen jälkeen näytti onnistuneita valokuvia. Mainittu alus oli ollut erittäin tärkeä Suomenlahdella suoritetuissa sotaliikkeissä. Ellei sitä olisi ollut, olisi tuskin onnistuttu laskemaan Brandensteinin joukkoja maihin Loviisaan. Tämän sotatoimen, joka oli varsin oleellisesti vaikuttanut punaisten vallan murtumiseen, oli prinssi suunnitellut hankittuaan aikeelleen keisarin suostumuksen. Hän olisi itse mielellään matkustanut Suomeen, lähinnä Helsinkiin, mutta keisari oli poliittisista syistä kieltäytynyt antamasta suostumustaan, koska tahtoi välttää kaikkia väärinselityksiä. Pellingin osaston vaarallisesta, rasittavasta vaelluksesta jäitse Viron rannikolle teki prinssi laajasti selkoa arvostellen erittäin kiittävästi osanottajien rohkeutta ja kestävyyttä. Mukana olleen sairaanhoitajattaren neiti Ruinin urhokkuus oli sekin herättänyt hänessä kunnioitusta. Monivuotisesta ajutantistaan, korvettikapteeni Reuterista, joka on Helsingissä syntynyt ja puolisuomalainen, lausui prinssi kunnioittavia ja myötätuntoisia sanoja. Reuter oli varmaan osaltaan herättänyt prinssissä mielenkiintoa maatamme kohtaan. Vierustoverini prinsessan kanssa keskustelin kaikenlaisista asioista, m.m. käynnistäni Friedrichshofissa ja hänen sisarestaan, Venäjän keisarinnasta. Prinsessa uskoi varmaan tietävänsä, että hän ja tsaarin tyttäret olivat elossa.

Päivällisen jälkeen, nauttiessamme kahvia, jota tarjottiin prinssin työhuoneessa, keskustelin kauan hänen kanssaan ikkunan ääressä, näköalanamme Kielinlahti. Keskustelu johtui koskettelemaan sotaa ja Saksan sisäpolitiikan uusinta kehitysvaihetta. Prinssi ei pelännyt voimakasta vasemmalle kääntymistä, jota hän piti luonnollisena ja jonka hän uskoi olevan omansa kokoamaan Saksan kansaa. Hänen mielestään oli siten torjuttu verisen vallankumouksen mahdollisuus. Kysyttyäni, kuinka keisari suhtautui suureen suunnanmuutokseen, prinssi vastasi keisarin seuraavan tyynesti tapahtumain kehittymistä ja vakuutti, ettei hän pohjaltaan ollut demokratialle ollenkaan vihamielinen. Sosiaalisissa uudistuksissa oli aina voitu luottaa keisarin harrastukseen ja myötävaikutukseen, Hän korosti myöskin keisarin rauhanrakkautta ja huomautti, että se hallitsijakuva, jota vastaan entente suuntasi hyökkäyksiään, oli aivan vääristelty.