Berliinissä heinäkuulla 1919

Kuninkaanvaalin jälkeen.

Saksan valtiopäivien vasemmistopuolueisiin lukeutuvista henkilöistä tuntui arveluttavalta, jos saksalainen prinssi, ja erikoisesti jokin keisarillista huonetta lähellä oleva, asettuisi Suomen valtaistuimelle, sitäkin enemmän kun mainittujen puolueiden piirissä taivuttiin pitämään koko kuninkaanvaalia koskevan päätöksen perusteita epäiltävinä. G. Schaumanin käynti Berliinissä syyskuulla ei ollut tässä suhteessa haihtunut jäljettömiin. Oli syytä edellyttää, että asia otettaisiin valtiopäivillä käsiteltäväksi. Asetuimme senvuoksi yhteyteen valtiopäiväpoliitikkojen kanssa perehdyttääksemme heitä asiaan. Lokakuun 2 päivänä olimme senaattori Tulenheimo, varatuomari Procopé ja minä saaneet kutsun saapua enemmistöpuolueiden valiokunnankokoukseen. Olimme kaikin laatineet kirjallisia esityksiä, jotka koskettelivat kysymyksen eri puolia. Minun esitykseni tarkoituksena oli kumota se väite, että Saksan hallitus tai sotilasjohto oli vaikuttanut Suomeen valtiomuotoa tai kuningasehdokasta koskevassa kysymyksessä. Huomautin, että Saksan hallitus oli pitänyt mainittua seikkaa Suomen sisäisenä asiana, jonka ratkaisemiseen me itse olimme kypsyneet, ja lausuin toivovani, että valtiopäivätkin asettuisivat samalle kannalle. Me emme tarvinneet emmekä halunneetkaan mitään holhousta. Kun olin lukenut lausuntoni ja valtiopäivämies Fr. Naumann oli tehnyt pari kysymystä ja saanut niihin vastaukset, selitti puheenjohtaja, että asian enempi pohdinta täytyi siirtää toistaiseksi, koska valiokunnan käsiteltävänä oli muita tärkeitä asioita. Uusi parlamenttaarinen hallitus muodostettiin seuraavina päivinä. Herrat Tulenheimo ja Procopé siis eivät saaneet tilaisuutta esittää valiokunnalle lausuntojansa, jotka koskivat kysymyksen poliittisia ja oikeudellisia puolia. Uusi kokous määrättiin lokakuun 4 päiväksi. Saavuimme silloin valtiopäivätaloon, mutta saimme ainoastaan kuulla, ettei kokousta käynyt pitäminen. Esityksemme monistettiin ja lähetettiin kaikille enemmistöpuolueiden valiokunnan jäsenille. En tiedä tarkemmin, miten nämä lausunnot ovat vaikuttaneet. Se seikka, että valtiopäivillä ei enää puhuttu kuningaskysymyksestämme, riippui kaiketi lähinnä siitä, että poliitikot saivat tärkeämpiä asioita pohdittavikseen.

Kuninkaanvaali tapahtui lokakuun 9 päivänä. Saksan sanomalehdet mainitsivat uutisen liittämättä siihen epäedullisia selityksiä. Ainoastaan Vorwärtsissä oli lyhyt kärkevä lausunto. Vaali tapahtui pari viikkoa liian myöhään. Yleinen poliittinen tilanne oli jo muuttunut, ja oli melkoista vähemmän toiveita, että valittu prinssi voisi antaa lopullisen myöntävän vastauksen ja astua kohta Suomen valtaistuimelle. Entente, joka oli saanut lisää ilmaa siipiensä alle sitä mukaa kuin keskusvaltioiden, Saksankin, heikkoudentila oli ilmennyt, osoitti asettuvansa hylkäävälle kannalle kysymyksessäolevaan ehdokkaaseen nähden, ja myöhemmin se uhkauksin sekaantui asiaan. Prinssin aikaisempi, Suomen sisäisistä oloista johtuva epäröinti oli melkein haihtunut, mutta nyt oli yleinen poliittinen tilanne omansa saamaan hänet kahdenvaiheelle.

Lokakuun 13 päivänä kävi luonani prinssi Wolfgang. Hän oli isänsä puolesta käynyt tapaamassa prinssi Maxia ja valtiosihteeri Solfia saadakseen tietää, voitaisiinko yleisen tilanteen kannalta pitää sopimattomana, että prinssi Friedrich Karl ilmoittaisi suostuvansa ottamaan vastaan hänelle tarjotun Suomen kruunun. He olivat lausuneet julki epäilyksiään ja toivoneet ratkaisun tuonnemmaksi siirtämistä, koska nyt annettu myöntävä vastaus saattaisi vaikuttaa epäedullisesti rauhanneuvotteluihin. Sähkötin asiasta hallitukselle ilmoittaen samalla, ettei prinssi halunnut virallisen eduskuntalähetystön vielä saapuvan luoksensa. Eduskunnan puheenjohtaja, professori Ingman, ja senaattori Nevanlinna olivat kumminkin jo lähteneet ja saapuivat Berliiniin lokakuun 16:ntena jatkaakseen seuraavana päivänä matkaansa Frankfurtiin. Muiden edusmiesten matka peruutettiin, paitsi pankinjohtaja Schybergsonin, joka viikkoa myöhemmin kulki Berliinin kautta käyden hänkin Friedrichshofissa.

Olin pyytänyt päästä prinssi Maxin puheille. Hänen aikansa oli hyvin ahtaalla, joten hän pyysi minua siirtämään käyntini tuonnemmaksi, mutta kehoitti käymään Solfin puheilla. Viimeksimainitun luona olin lokakuun 16 p:nä. Keskustelun aikana lausuin toivovani saada tietää, miten Saksan hallitus nykyisen poliittisen tilanteen vallitessa suhtautui kuninkaanvaaliin ja sen toteuttamiseen. Solf huomautti lähinnä, että vaali hänestä ei näyttänyt varmalta kansan tahdon ilmaukselta, koska kysymyksen oli eduskunnassa ratkaissut vähemmistö ja varsinkin koska ratkaisu oli tapahtunut vanhoilta ajoilta periytyneen riidanalaisen perustuslain nojalla. Minä kumosin todistelun lyhyesti, valittaen ettei ajan niukkuus sallinut laajempaa selontekoa, mutta saatoin vakuuttaa hänelle, että kaikki oli tapahtunut laillisesti ja täysin oikeudellisesti. Tämän kysymyksen ratkaisu kuului oikeusoppineillemme ja lakiasäätäville viranomaisille, jotka olivat sen ratkaisseet myönteisesti. Solf tahtoi uskoa, että niin oli laita, koska minä niin vakuutin, eikä halunnut enää tuota seikkaa korostaa, sitä vähemmän, kun se oli Suomen sisäisiä asioita. Saksan kannalta oli hänen mielestään tärkeämpää, että yleinen tilanne vaati suurta varovaisuutta. Entente oli varsin nurjamielinen Hohenzollereita kohtaan. Jotakin Hessenin prinssiä vastaan ei varmaankaan ollut mitään, mutta kysymyksessäoleva prinssi oli keisarillista huonetta hyvin lähellä, mikä seikka saattoi aiheuttaa Suomellekin vaikeuksia. Epäilyksensä Solf oli ilmaissut prinssille Wolfgang prinssin välityksellä. Esitin joukon vastahuomautuksia ja huomautin kuinka toivottavaa oli myöskin Saksaa koskevan Suomen politiikan kannalta, ettei Saksa vaikeuttanut maan toivelmain toteutumista. Keskustelun tuloksena oli Solfin selitys, ettei Saksan hallitus sekaantuisi tähän asiaan, vaan pitäisi sitä Suomen ja prinssin välisenä. Jos Suomi pitäisi lujasti kiinni toivomuksestaan saada prinssin kuninkaakseen ja prinssi kaikesta huolimatta olisi halukas tulemaan, ei Saksan hallitus aiheuttaisi mitään vaikeuksia. Olisi kumminkin suotavaa, että prinssin vastaus jäisi tuonnemmaksi, kunnes nykyinen tilanne ehtisi jossakin määrin selvitä ja noottienvaihto Wilsonin kanssa johtaisi positiivisiin tuloksiin. Vastaus tuntui minusta kaikin puolin tyydyttävältä ja minä ilmoitin sen heti prinssille.

Professori Ingman, senaattori Tulenheimo ja tohtori Holma olivat jääneet Frankfurtiin. Heidän tiedonantojensa mukaan prinssi oli yhä enemmän eläytynyt siihen ajatukseen, että hän tulee Suomeen, mutta hän ei halunnut aiheuttaa maallemme vaikeuksia. Englannin uhkaus, ettei maamme itsenäisyyttä tunnusteta, jos hän tulee Suomen kuninkaaksi, esti häntä ratkaisevasti antamasta lopullista myöntävää vastausta. Ajatellen aikaisempia suhteitansa vaikutusvaltaisiin englantilaisiin henkilöihin prinssi kumminkin toivoi, että tuo este oli poistettavissa.. Hän piti suotavana, että joku sellaiseen tehtävään soveltuva suomalainen henkilö matkustaisi Englantiin noudattaen hänen ohjeitansa. Tässä tarkoituksessa neuvoteltiin Mannerheimin kanssa, joka silloin oli Tukholmassa, mutta hän ei pitänyt persoonallista kohtausta prinssin kanssa otollisena. Senaattori Stenroth ilmoitti minulle kirjeellisesti, että hän ja muut hallituksen jäsenet katsoivat maan etujen vaativan, ettei prinssi saapuisi Suomeen ennen sodan päättymistä tai Englannin taholta aiheutuvien vaikeuksien katoamista.

Lokakuun 31 päivän iltana saapui prinssi Berliiniin poikansa Wolfgangin seurassa. Seuraavana aamuna hän kävi luonani ilmoittamassa mitä toivoi ja mitä ei toivonut. Katsoin velvollisuudekseni ilmoittaa hänelle mitä Stenroth oli kirjoittanut, ja hänelle oli, kuten hän sanoi "todelliseksi kevennykseksi" saada kuulla, että Suomessa oli henkilöitä, jotka suhtautuivat asiaan samoinkuin hän itse ja joiden epäilykset olivat samat kuin hänen. Hän oli kiitollinen siitä, että tuo oli hänelle avoimesti ilmoitettu. Hän sanoi olevansa nyt halukas antamaan eduskunnalle vastauksensa, mutta sitä ennen hän tahtoi puhutella prinssi Maxia ja Solfia, koska ei halunnut kirjalliseen vastaukseensa sisältyvän mitään Saksalle epäedullista. Ingman ja Tulenheimo saapuivat Berliiniin marraskuun 1 päivänä.

Prinssi, hänen poikansa ja molemmat maanmieheni söivät seuraavana päivänä luonani yksinkertaisen päivällisen.

Aamupäivällä marraskuun 4:ntenä saapuivat molemmat prinssit luokseni lähetystöön. Suomen lippu oli ensi kertaa liehumassa, korkean käynnin kunniaksi. Prinssin ei ollut vielä silloin onnistunut tavata saksalaisia valtiomiehiä, mutta hän uskoi saavansa siihen tilaisuutta päivällisaikaan ja tältä varalta sovittiin pidettäväksi kokous lähetystössämme iltapäivällä. Se pidettiinkin. Tässä historiallisessa tilaisuudessa olivat läsnä, paitsi prinssi Friedrich Karlia ja prinssi Wolfgangia, Ingman, Tulenheimo ja minä. Ensinmainittu luki vastauksensa eduskunnan puheenjohtajalle ja pyysi meitä tekemään ne muistutukset, joihin katsoimme olevan aihetta. Meillä ei ollut mitään muistutettavaa, ei sisältöön eikä muotoon nähden. Vastaus oli samalla kertaa valtiomiesteko ja suuriarvoinen inhimillinen todistuskappale, joka kuvasti hyvin ja kauniisti prinssin ylevää persoonallisuutta. Kirjelmä kirjoitettiin puhtaaksi, prinssi kirjoitti sen alle ja se jätettiin Ingmanille. Tulenheimo laati pöytäkirjan siitä, mitä oli tapahtunut. Ingman lähti seuraavana aamuna kotimaahan, mukanansa tuo tärkeä asiakirja. Tulenheimo palasi Frankfurtiin. Kotoa saapuneista sanomalehtien lausunnoista ja muista tiedonannoista päättäen herätti kirjelmä siellä yleistä tyydytystä ja myötätuntoa.