Edustajakokous muistutti ulkonaisesti suurin piirtein katsoen vanhoja valtiopäiviä, joskin vasemmistotyypit olivat silmäänpistäviä. Monia valtiopäiväkiistelyistä tunnettuja hahmoja voi keksiä edustajain joukosta. Joitakin naisenpäitä näkyi, mutta naispuolisia edustajia oli niin vähän, etteivät he voineet painaa kokoukseen leimaansa. Oikealla istuivat konservatiiviset, saksalainen ja saksalaiskansallinen kansanpuolue, kreivi Posadowsky etunenässä, sitten seurasivat lähempänä keskustaa kristillis-sosiaaliset, entinen keskuspuolue, joiden joukossa näkyi iäkäs, harmaapartainen Groeber sekä Trimborn, ja demokraatit ensimmäisine miehineen: Fischbeck (Preussin kauppaministeri), Fr. Naumann, tunnettu kirjailija ja puhuja, sekä entinen varakansleri Payer, hupainen würtembergiläinen. Vasemman puolen salia täyttivät suurimmaksi osaksi vasemmistososialistit, joiden joukossa näkyi useita naisia. Ylemmässä äärimmäisessä vasemmassa kulmassa olivat 22 riippumattoman sosialistin paikat. Etumaisena istui heidän joukossaan epämiellyttävän, kavalan näköinen Haase.
Neljännestä yli kolmen soi kello ja Ebert nousi puhujalavalle. Hän näytti varmalta ja tyyneltä ja aloitti puheensa osoittamatta pienintäkään hermostuneisuuden merkkiä. "Meine Damen und Herren", kuului ensi kerran saksalaisessa parlamentaarisessa kokouksessa. Ebertin puhe oli hyvin harkittu, mutta siihen ei sisältynyt mitään erikoista. Hän kosketteli lähinnä vallankumousta ja kansalliskokouksen ehdotonta suvereenisuutta. "Vanhat kuninkaat ja ruhtinaat Jumalan armosta ovat ainiaaksi hävinneet." "Saksan kansa on vapaa, jää vapaaksi ja hallitsee tulevaisuudessa aina itse itseänsä." Sitten hän puhui sodasta, jossa oli jouduttu häviölle ja vihollisten kosto- ja väkivaltapolitiikan aiheuttamasta hädänalaisesta tilasta, verrattomasta vääryydestä. "Varoitamme vastustajaa kärjistämästä asioita äärimmilleen." "Älköön meitä pakotettako tekemään kohtalokasta valintaa: joko nälkäkuolema tai häpeä. Sosialistisen kansanhallituksenkin ja juuri sen tulee pitää kiinni tästä: mieluummin pahinkin puute kuin kunniattomuus." Ebert huomautti, että Saksa tahtoo yhtyä toisten valtioitten veroisena kansojen liittoon ja vetosi kaikkiin maailman kansoihin saadakseen oikeutta Saksalle. Hän kosketteli lämpimästi saksalaisen Itävallan liittymistä Saksan tasavaltaan ja siirtyi sitten Saksan taloudellisiin, sosiaalisiin ja sivistyksellisiin kehitysmahdollisuuksiin. "Huolestuttavalta näyttää tulevaisuutemme. Mutta kaikesta huolimatta me luotamme Saksan kansan luovaan voimaan, jota on mahdoton hävittää. Saksan valta-aseman vanhat perusteet ovat ainiaaksi murtuneet. — — — Kuten marraskuun 9 päivä 1918 on liittynyt maaliskuun 18:nteen 1848, samoin on meidän täällä Weimarissa suoritettava siirtyminen imperialismista idealismiin, maailmanvallasta henkiseen suuruuteen." Hän päätti puheensa näin: "Käykäämme siis työhön, katse kiinteästi suunnattuna suureen päämääräämme: Saksan kansan oikeuden puoltamiseen, lujan saksalaisen demokratian perustamiseen ja sen täyttämiseen todellisella sosiaalisella hengellä ja sosiaalisella laadulla. Siten me teemme totta siitä, minkä Fichte merkitsi Saksan kansakunnan tarkoitukseksi. Tahdomme perustaa oikeuden ja totuuden valtakunnan, joka perustuu kaikkien niiden yhdenvertaisuuteen, joilla ihmiskasvot on."
Puhe lausuttiin kantavin äänin, mutta ilman mainittavaa lennokkuutta. Se oli luonnollisesti sävyltään sosialistinen, mutta ylimalkaan maltillinen, varsinkin kun ottaa huomioon, että sen piti eräs valtiopäivien entisiä oppositsionipuhujia. Edustajain penkeiltä tietysti kuului huudahduksia, mutta ne eivät sentään aiheuttaneet meluisaa keskeytystä. Intohimoisimpia olivat äärimmäiset siivet. Oikeisto ilmaisi olevansa tyytymätön vallankumoukseen ja vanhaan järjestelmään kohdistuviin hyökkäyksiin. Riippumattomat purkivat huudahduksin Ebertiin, Scheidemanniin ja Noskeen suuntautuvaa vihaansa. Heidän välipuheluistaan Ebert ei huolinut mitään, mutta oikeisto sai terävän ja mestaroivan muistutuksen, siitä ettei se ollut mitään oppinut viime tapahtumista. Kun Ebert puhui saksalaisen Itävallan Saksaan liittymisestä, kaikui salissa yksimielisiä suostumushuutoja, ja kun hän esitti vastalauseensa sen johdosta, että Elsassia käsiteltiin Ranskan maakuntana ja saksalaisia yhä pidettiin sotavankeina, kuului voimakkaita pfui-huutoja. Puhe kokonaisuudessaan sai tosin osakseen hyväksymystä ja kättentaputusta, mutta mitään innostunutta mielialaa se ei kyennyt kokouksessa herättämään. Ebert ehkä itse uskoi kauniisiin sanoihinsa ja tulevaisuuden lupauksiin, mutta hänen yleisönsä ei suinkaan tullut vakuutetuksi niiden todenperäisyydestä.
Ebertin lopetettua puheensa ja siirryttyä paikalleen asettui puheenjohtajan tuoliin ikäpresidentti, 78-vuotias sosialisti Pfannkuch. Pidettyään kokoukselle lyhyen tervehdyspuheen hän otti käsille ne juoksevat asiat, jotka kuuluivat päivän ohjelmaan. Kun oli tapahtunut nimenhuuto, josta kävi ilmi, että 421 valitusta edustajasta 397 oli saapuvilla, julistettiin kokous päätösvaltaiseksi. Seuraava istunto määrättiin pidettäväksi seuraavana päivänä, jolloin presidion vaalin piti tapahtua. Edeltäpäin tiedettiin, että enemmistösosialistien, demokraattien ja kristillis-sosiaalisten muodostamassa yhtymässä tehdyn sopimuksen mukaan sosialisti, tohtori David valittaisiin presidentiksi.
Tyynesti ja melkein kuin jokin liiketoimi oli tämä merkittävä kokous tapahtunut. Hiljaa ja äänettöminä hajautuivat ihmiset. Ajan ja tehtävän suuri vakavuus oli painanut leimansa mielialaan. Toisenlainen oli mieliala Frankfurtissa 1848. Mitään vapaudenintoa ei nyt voinut havaita. Mutta vaikutelma, ainakin se, minkä minä sain, oli etupäässä hyvä. Monia hankauksia voidaan odottaa, mutta täytyy toivoa, että kokouksen onnistuu vaikeammitta ulkoa- tai sisästäpäin aiheutuvitta häiriöittä luoda Saksaan järjestyneet olot ja jossakin määrin ehjentää sen silvottua ruumista ja sielua. Mutta on mahdollista sekin, että uudisrakennustyö hukkuu sanoihin ja kiistoihin ja että toiminta syntyy toisella taholla.
Kävelimme hetken aikaa tuossa hienossa kaupungissa, ostimme äskettäin järjestetyn lentopostin tuomia Berliinin lehtiä ja palasimme hotelliin juomaan iltapäiväteetä ja keskustelemaan matkatoveriemme kanssa päivän vaikutelmista. Hallissa kohtasimme ulkoasiainministerin kreivi Brockdorff-Rantzaun, joka oli saapunut toivottamaan ulkomaalaisia vieraitaan tervetulleiksi Weimariin. Hänen piti muutaman päivän kuluttua pitää suuri puheensa ulkopoliittisesta asemasta ja Saksan suhtautumisesta siihen.
Käytettäviksemme jätetyillä ajoneuvoilla lähdimme asemalle, missä meitä oli odottamassa salonkivaunu ja olosuhteisiin nähden suurenmoinen päivällinen. Ainoastaan puoli tuntia myöhästyneinä me saavuimme keskiyön aikaan Berliiniin. Tuo merkillinen päivä, helmikuun kuudes, oli lopussa, kaikki oli käynyt hyvin, ja minä tunsin olevani kiitollinen siitä, että vuoden kestäneen Saksassa oleskeluni jättämiin moniin ja rikkaisiin muistoihin oli nyt liittynyt todistajana-olo uudessa maailmanhistoriallisessa tapahtumassa.
Berliinissä helmikuulla 1919.
Eroaminen lähettilääntoimesta Berliinissä.
Toimeeni Suomen ensimmäisenä lähettiläänä Berliinissä sisältyi erikoistehtävänä silloin sotilaallisesti voimakkaan ja, kuten voi otaksua, sodan jälkeen poliittisestikin vaikutusvaltaisen Saksan suoman tuen hankkiminen valtiolliselle itsenäisyydellemme. Tehtävä oli minulle erittäin läheinen, ei ainoastaan Saksaan kohdistuvan myötätuntoni vuoksi, vaan myöskin siitä syystä, että Saksa oli ainoa suurvalta, jolta saatoimme silloin toivoa muutakin kuin koreita lauseparsia, nimittäin syvempää ja käytännöllisempää riippumattomuutemme harrastamista ja aktiivista apua sitä tehostettaessa Venäjää vastaan. Tämä tehtävä muodostui samalla niiden pyrkimysten ja toiveiden päätökseksi, jotka olivat minua maailmansodan aikana elähdyttäneet. Tarkoitukseni ei ollut antautua kokonaan diplomaattiselle uralle. "Diplomaattinen" harrastukseni on aina kohdistunut eräiden määrättyjen positiivisten tehtäväin suorittamiseen eikä diplomaatintoimeen ylipäänsä.- Tehtävä oli minulle tilapäistä asevelvollisuutta isänmaan hyväksi, sellaisessa muodossa, joka vastasi pyrkimyksiäni ja johon minulla katsottiin olevan tarpeelliset edellytykset.