Maalin. Minä näin hänet.
Moonika. Oliko hänellä valkia lakki?
Maalin. Ei.
Moonika. Se on mahdotonta. Osaanhan minä itse kaikki hänen osattavansa pelkästä pelosta hänen tähtensä.
Maalin. Hän tuli ensin suoraan tänne päin, mutta sitte hän katsahti akkunoihin ja poikkesi sitte syrjäkadulle, niin kuin ei olisi uskaltanut tulla tänne.
Sally. Herra armahda!
Moonika. Hän on saanut repposet!
(Tarttuu sukankutimeen ja istuu kutomaan.)
Maalin (hetken perästä). Ehkä täti ei jättänyt häntä ollenkaan rauhaan, niin että hän oli ihan rasitettu.
Sally. Ei lapsi, nyt puhut väärin. Moonika ei ole syyllinen — vaan sinä, vaikka et itse tiedäkään. Moonika kyllä toisinaan toraili häntä, mutta vaan saadakseen häntä lepäämään. Mutta vaikka minä olisin kuinka hartaasti pyydellyt, vastasi Aksel aina: Maalinin takia teen mitä tahansa, uskallan mitä tahansa ja kärsin mitä tahansa. Enhän minä koskaan voi toivoa saada häntä omakseni, sillä minulle hän on liian hyvä, mutta hän saa nähdä olevansa minun vahvuuteni. Jos olisin parempi kuin olen, tekisin suurempia töitä hänen kunniakseen, nyt voin vaan olla ensimmäinen tutkinnossani. Siksi hän nyt on ahkeroinnut nämä kolme vuotta, lepäämättä tai huvittelematta, yöt päivät; sinun kuvasi katseleminen on ollut hänen ainoa ilonsa. Niin itke Maalin, sillä sääliä hän ansaitsee. Hän tahtoi olla paras siinä missä voi ja kuka ties —! Ehkä hänen sielussaan kyti salainen toivo. Mistä hän muuten olisi saanut niin paljon voimia? Nyt on kaikki mennyt.