Moonika. Se ei tee mitään — jos se vaan hyödyttää Akselia! Muutamat heistä tietää, että minä olen hänen tätinsä ja ehkä tulevat leppeemmälle tuulelle juuri minulle nauraessaan.
Sally. Aksel kyllä tulee omin neuvoin toimiin. Kun huone on valmiiksi muurattu otetaan rakennustelineet pois.
Moonika. Illalla olen kyllä sinua jäykempi.
Sally. Kun ihminen aina käy juhlavaatteissa, ruvetaan pian luulemaan, että hänellä ei olekaan arkipäivänä mitä päälle panna. Sitä paitsi olet niin paljon hälissyt hänen ympärillään, että hän nyt voi saada repposet, vaan sentähden ettei ole saanut lainkaan levätä.
Moonika. Repposet — — —? Kylläpä kuuluu, että sinä hänet tunnet. (Soitetaan.)
Sally. Moonika!
Moonika. Herr-a jee — kello lyö kuutta! Ja tyttö-typykkä ei ole vielä täällä! Sally, mene kyökkiin ja katso portille eikö häntä jo näy. (Sally menee.) Saisi repposet! Ja sinä sanot pitäväsi hänestä.
(Maalin on huomaamatta hiipinyt sisään.)
Maalin. Niin sanon!
Moonika. Kas vaan! Tuossahan onkin tuo pikku ruusunnuppusemme. Hyvää iltaa, hyvää iltaa! — Kuinka isäsi jaksaa? Mutta kuinka somalta sinä näytät lapsukaiseni, — noin lämpöisenä, kuumana ja hehkuvan punaisena. Voi Aksel rakkaani! Mutta miksi tulet näin myöhään?